Kirja Tampereen Rautakourista
Kun tuntee historiaa, nykypäivää on helpompi ymmärtää, sanotaan. Tampereen seudun alihankinnan historiaan liittyen on käynnissä kirjaprojekti. Se niputtaa teemoja siitä, miten tähän päivään on pajoilla päädytty.

Tampereen seudun alihankintateollisuuden perinteet ovat pitkät, joten teema on toki mielenkiintoinen. Kirjan toteuttaa Kuvateksti Teemu Järventie Oy ja ytimessä on alueen alihankintatoimintojen, työtapojen ja yritysten kehitys.
”Valmetista tai Tampellasta on kirjoitettu useita kirjoja, mutta tähän mennessä ei ole tehty opuksia heistä, jotka aikanaan lähtivät isoista yrityksistä, laittoivat oman pajan pystyyn ja alkoivat tehdä alihankintatöitä entisille työnantajilleen ja muille kookkaille päähankijoille. Tämä kirja täyttää nyt aukkoa”, sanoo Teemu Järventie.
Alan konkareista nuoriin osaajiin
Tampereen seudun rautakourat -kirjassa haastatellaan metallialan osaajia takavuosien sotakorvaustuotteita rakentaneista konkareista nuoriin nykypäivän moniosaajiin.
”Alan toimijoiden kokemusten kautta osoitetaan edelleen, miksi ala on ollut ja on yhä merkittävä koko Suomelle”, Järventie kertoo.
Kirja toteutetaan kahdessa osassa yhteistyössä projektiin osallistuvien yritysten kanssa.
Mukaan tulee yhteinen osuus, jossa kerrotaan metalliteollisuuden synnystä Suomessa sekä kehityksestä Tampereella.
”Tämän reilun sadan sivun yleisen tietopaketin oheen jokainen tamperelainen tai ympäristökuntien metalliyritys voi ostaa oman tarinansa. Kokonaisuus voidaan näin kohdistaa tietyn yrityksen näkökulmaan, jolloin kirja toimii mainiosti vaikkapa liikelahjana”, Järventie toteaa.
Tasokkaasti koviin kansiin
Tampereen alihankinnan historiaa niputtavan kovakantisen, ulkoasultaan tasokkaan teoksen toteuttavat Kuvateksti Teemu Järventien tallin ammattikirjoittajat ja -kuvittajat. Teknologiateollisuus ry avustaa hankkeessa tausta-aineistojen yms. muodossa tapauskohtaisesti. Kuvateksti Teemu Järventie Oy on aiemmin toteuttanut kirjaprojekteja eri alueille, useita myös metalliteollisuuteen.
Kari Harju