Ase Utra tehostaa tuotantokapasiteettiaan

Ase Utra Oy jatkaa tuotannon kehittämistä Kontiolahden Lehmossa. Vuoden alussa yritys otti käyttöön uudet toimitilat ja on investoinut samalla mittavasti mm. koneistuskapasiteettiinsa. Viimeisin laiteinvestointi tälle alueelle on Nakamura-Tomen CNC-sorvaussolu.

Ase Utra Oy on vuonna 1994 perustettu asealan yritys, jonka pääasiallinen toimiala on ampuma-aseiden äänenvaimentimien ja näiden lisävarusteiden valmistus. Pääpaino on kiväärikaliiberisten aseiden äänenvaimentimien valmistuksessa ja asiakkaita on sekä metsästys- että viranomaispuolella.

Valtaosa tuotannosta tapahtuu yrityksessä, mutta myös alihankintaa käytetään jonkun verran tukemaan tuotantoa. Tuoteperheitä on tällä hetkellä neljä, ruostumattomasta teräksestä valmistettu SL-sarja sekä Dual -tuoteperhe, alumiinista valmistettu uutuustuote Radien ja alumiinista valmistettu Eco-pienoiskiväärivaimennin.

”Näistä SL-sarja on ollut tähän saakka selvästi myydyin. Pääraaka-aineena teräsvaimentimissa käytetään tarkkuusvalettuja raaka-aihioita sekä alumiinivaimentimissa korkealuokkaisia 6000- ja 7000-sarjan alumiineja”, kertoo työnjohtaja Matti Manni.

Sorvauskeskus solussa on kaksikarainen, kahdella työkalurevolverilla varustettu WY-100II.

Yksi maailman suurimpia valmistajia

Ase Utra Oy on tällä hetkellä yksi maailman suurimpia vaimenninvalmistajia ja kova kilpailu kasvavalla alalla vaatii jatkuvaa tuotekehitystä. Tämä onkin aina ollut yrityksen suurimpia yksittäisiä vahvuuksia. Myös tuotteiden huolellinen testaus ja materiaalivalinnat ovat keskeisessä roolissa yrityksen menestyksen takana.

Yrityksen myynnistä n. 80% on vientiä ja Suomen lisäksi päämarkkina-alueita ovat Saksa, Iso-Britannia, Ranska sekä Itävalta.

Tangonsyöttölaite, kaksi revolveria ja kappaleenvaihtaja mahdollistavat monimutkaisten kappaleiden valmistuksen ilman tarvetta manuaaliselle kappaleenvaihdolle.

”Lisäksi Ase Utra on kumppanuusyhteistyössä usean suuren asevalmistajan kanssa. Viime vuosina alkanut trendi äänenvaimentimien sallimisesta metsästyksessä on avannut Euroopassa useita uusia markkina-alueita ja uusia maita on vapautumassa edelleen uuden ampuma-asedirektiivin implementoinnin myötä”, Manni kertoo.

Yritys työllistää tällä hetkellä 14 henkilöä. Tammikuussa 2020 käyttöön saadut uudet 1100 neliömetrin toimitilat Kontiolahden Lehmossa mahdollistavat tarvittavan tuotantokapasiteetin kasvattamisen sekä toimivat muutenkin huomattavan paljon tehokkaammin kuin vanhat toimitilat.

Kehittyvää tuotantoa

Ase Utra Oy kehittää jatkuvasti tuotantotekniikoita ja konekantaa.

Tällä hetkellä käytössä on mm. miehittämättömän prosessin mahdollistava hitsausautomatiikka, hiekkapuhallusautomatiikka ja viimeisimpien investointien myötä kolme CNC-solua sekä moderni mangaanifosfatointilinjasto. Jatkuvasti kasvava kysyntä vaatii panostusta sekä tuotantokapasiteetin että työvoiman osalta, ja tähän tarpeeseen liittyy yrityksen viimeisin laiteinvestointi, Nakamura-Tomen CNC-solu.

Tankomakasiini solussa on Top Automazioni Magic 8-110 mm tangonhalkaisijoille ja 200-1600 mm -pituuksille.

”Solua hankittaessa kartoitimme perusteellisesti yrityksen tarpeet ja vaatimukset uuden solun osalta ja päädyimme valitsemaan Nakamuran. Laite on osoittautunut käytössä tarpeisiimme loistavaksi, tangonsyöttölaite, kaksi revolveria sekä kappaleenvaihtaja mahdollistavat tehokkaat työstöajat sekä mahdollisuuden tehdä monimutkaisia kappaleita ilman tarvetta manuaaliselle kappaleenvaihdolle”, kertoo Matti Manni.

”Uutuustuote Radien sisältää useita hankalasti koneistettavia komponentteja, joiden valmistukseen uusi solu on ollut erinomainen. Se mahdollistaa mm. luotettavan miehittämättömän ajon. Jo aikaisemmin yrityksen käytössä olleet kaksi CNC solua ovat tiukasti kiinni muussa tuotannossa, joten uusi solu mahdollistaa tuotantokapasiteetin huomattavan lisäyksen sekä vähentää alihankinnan tarvetta.”

Nopeasti tuotantoon

Uusi solu solu hankittiin Insinööritoimisto Ismo Lindbergin kautta. 

”Toimitus asennuksineen tapahtui moitteettomasti, koneen toimitukseen kuului lisänä n. viikon mittainen käyttökoulutus johon yrityksestä osallistui kolme henkilöä. Perehdytyksen jälkeen kone saatiin heti tuotantoon ja on toiminut erittäin hyvin. Solu on ollut käytössä toistaiseksi kahdessa vuorossa sekä miehittämättömässä ajossa vuorojen välissä. Olemme todella tyytyväisiä koneeseen”, Matti Matti kertoo.

Radien on alumiinista valmistettu uutuustuote. Tuoteperheitä Ase Utralla on neljä, Radienin lisäksi ruostumattomasta teräksestä valmistettu SL-sarja sekä Dual -tuoteperhe ja alumiinista valmistettu Eco-pienoiskiväärivaimennin.

Ase Utra Oy

Perustettu: vuonna 1994

Toimiala: Aseiden äänenvaimentimet ja oheislaitteet.

Liikevaihto: 1,4 miljoonaa euroa (2017)

Henkilöstömäärä: 11.

Toimipaikka: Lehmo, Kontiolahti.

Ase Utra Oy kuuluu Ouneva Groupiin. Ouneva on vuonna 1972 perustettu pohjoiskarjalainen perheyritys, joka toimii mm. sähköliitostekniikan ja ohutlevymekaniikan alueilla ja sähköisten järjestelmien toimittajana.

CNC-sorvaussolu Nakamura-Tome

Kaksikarainen, kahdella työkalurevolverilla varustettu sorvauskeskus WY-100II

Top Automazioni Magic -tankomakasiini

Nakamura-Tome GR-203 High-Speed Gantry -panostaja

Nakamura-Tome WS221 -palettiaseman kanssa.

Automaation varatessa tilan koneen molemmin puolin tapahtuu lastunkuljettimen purku poikkeuksellisesti koneen taakse.

Kari Harju