Pieni on toisinaan paras

Oikea kone kuhunkin tarpeeseen: Kun on paljon pieniä kappaleita taivutettavana, järkevää on hankkia niiden kokoluokkaan sopiva kone. Kun Suomen Levy Oy hankki kompaktikokoisen särmäyspuristimen kookkaamman kaveriksi, saivat hommat lisää vauhtia ja työergonomia parani suuresti.

Visuvedellä toimiva levytyöpaja Suomen Levy valmistaa osia mm. useille eri metalliteollisuuden alueille. Yritys on alalla uusi toimija, isompaan vauhtiin toiminnoissaan vuoden 2019 kesällä perustettu yritys pääsi viime vuoden keväällä.

Suomen Levy on alkuaan viiden lähialueen yrityksen yhteisesti perustama kokonaisuus, nyt sen omistaa kolme yritystä, Visu-Kaluste, Suomenselän Jauhemaalaus sekä JAK-Metalli.

”Yhdistävä tekijä on levykappaleiden tarve. Pääasiassa teemme töitä omistajayritysten tarpeisiin, mutta toki teemme alihankintahommia myös muille tahoille. Toimitamme leikkeitä särmättynä, hitsattuna ja maalattuna sekä kokoonpanoja metalliteollisuuden eri sektoreille”, kertoo tuotantopäällikkö Timo Tulijoki.

Kompakti särmäyspuristin on näppärä työasema pienten kappaleiden käsittelyyn. Taivutustöissä Elmeri Hakkarainen.

Tilat kuntoon ja koneet paikalle

Kymmenen henkilön työpanoksella toimivan Suomen Levyn tuotanto käynnistyi noin puolitoista vuotta sitten työntekijärekrytoinnein, tilojen kunnostuksella ja ensimmäisten koneiden hankinnalla.

Tilat muokattiin Visuvesi Oy:n vanhaan saharakennukseen, joka nyt tarjoaa mukavasti avaraa, valoisaa ja toki nykyaikaista tuotantotilaa levytöille.

Heti alkuun hankittiin myös ensimmäinen kone, ja laserista aloitettiin. Hankintaprosessin seurauksena Visuvedellä leikkaa nyt kuuden kilowatin Bystronic-kuitulaser, nopea juhta, joka muutaman ajan kuluttua varustettiin nostolaitteiden sijaan koneen yhteydessä toimivalla levynkäsittelylaitteistolla kokonaistuottavuutta tehostamaan. Sen kaveriksi saapui varsin särmäyspuristin, 20 mm:iin terästä taivuttava 200 Nm:n Xpert Pro kolmen metrin taivutusleveydellä. Näillä koneilla tuotanto lähti hyvin sujumaan, mutta sujuvuuden kehittämiseksi yrityksessäjatkettiin perusinvestointeja edelleen.

”Teemme varsin paljon pienten kappaleiden taivutuksia, ja niiden tekeminen isolla koneella ei tuntunut kovin viisaalta puuhalta. Tutkimme asioita eteenpäin ja hankimme sopivamman koneen näitä töitä varten. Se asennettiin lokakuussa, ja täydessä työssähän se tuossa jo on, Tulijoki sanoo.

Xpert 80 on ollut mukana Suomen Levytyön toiminnossa lokakuusta lähtien. Lattialla kompakti kone mahtuu kolmen neliömetrin tilaan.

Ergonominen mobiilipaketti

Suomen Levyn kone on uudempi ja samalla kookkaampi malli muutama vuosi sitten ensiesittelynsä saaneesta Bystronicin Xpert- sarjasta.

Kaikenlaisiin teollisiin taivutusympäristöihin soveltuva Xpert 80:n etuna on sarjan pienemmän mallin Xpert 40:n tapaan mobiilius, 1500 mm:n taivutusleveydellä varustettu kone voidaan tarvittaessa siirtää hyvin helpoin operaatioin pajalla toiseen paikkaan tuotantotilanteiden muuttuessa. Kone on kompakti, mutta suorituskykyä riittää, tyyppinimen mukaisesti puristusvoimaa koneesta löytyy 80 tonnia.

”Sillä taivuttaa kappaleita vahvuuksiltaan 10 mm saakka. Pääasiassa työt ovat ohuempia, parin millimetrin vahvuudet ovat meillä tyypillisiä”, kertoo Timo Tulijoki.

Pajan lattialla kone mahtuu kolmen neliömetrin tilaan, ja sen erikoisetu on ergonomia.

Koneella voidaan työskennellä istualtaan, ja edustan työtason korkeus on säädettävissä taivuttajan mukaan. Sen myötä kone on työasema, joka puitteiltaan sopii kookkaampia särmäyspuristimia paremmin pienten kappaleiden käsittelyyn.

Työaseman tunnelmaa korostavat edelleen vaikkapa koneen sivustoille sijoitetut luukulliset lokerikot tilat taivutustyöhön tarvittaville terille ja tarvikkeille. Koneen käyttöä muutoin helpottaa toki kookkaampien koneiden tapaan mm. terien automaattinen puristuskiinnitysjärjestelmä.

Samat terät käyvät pitkälti molempiin saman valmistajan särmäreihin.

Särmäysohjelmien osalta tilanne on samanlainen. Ne tehdään talossa jatkossa etäohjelmointina.

”Tämän vuoksi oli järkevää hankkia samanmerkkinen kone aiemman rinnalle. Se tuo käytännön notkeutta töihin”, toteaa Timo Tulijoki.

Siitä se lähtee. Elmeri Hakkarainen varmistaa mitat, Timo Tulijoki seuraa tilannetta.

Myönteisesti uuteen vuoteen

Timo Tulijoen mukaan uudesta kompaktisärmäristä saadut kokemukset Visuvedellä ovat myönteisiä.

”Koneen toimitus sujui notkeasti ja muutamien pienten alkusäätämisten jälkeen se saatiin nopeasti tuottavaan toimintaan.  Kone on järkevä laite kokoluokassaan ja nopeuttaa särmäystöitämme muutenkin. Nopea kuitulaser vaatii sujuvuutta myös särmäyksiltä, kyllä siinä parikin konetta on paikallaan”, Timo Tulijoki sanoo.

Visuvedellä matkataan muutenkin vuoden alkua myönteisissä tunnelmissa. Uuden yrityksen alku käynnistys viime keväänä sattui poikkeusvuoteen, mutta töitä talossa on ollut koko ajan hyvin. Se luo vahvaa näkymää myös jatkoon.

Kari Harju