Sandvikin Supplier Award HT Laserille

HT Laserille myönnetty Supplier Award 2020 -tunnustus julkistettiin Sandvik Mining and Rock Solutions, Loading & Hauling’in virtuaalisilla toimittajapäivillä tammikuussa.

Palkinnon jakoperusteissa huomioitiin yhteistyön eri osa-alueet laaja-alaisesti. Palkintokriteereissä arvioitiin yhteistyötä, kumppanin toimituskykyä, laatua, kustannuskilpailukykyä, innovatiivisuutta ja toimitusehtoja.

”Tämä palkinto on näkyvä tunnustus ja kiitos koko organisaatiollemme siitä pitkäjänteisestä ja edelläkäyvästä työstä, jota olemme tehneet jo vuosia asiakaspalvelu- ja tuotantoprosessiemme kehittämiseksi”, iloitsee HT Laserin toimitusjohtaja Markus Lehti.

HT Laser on valittu aiemmin esimerkiksi Ponsse Oyj:n vuoden toimittajaksi vuosina 2013 ja 2014. Lisäksi HT Laser on palkittu Valtakunnallisella Yrittäjäpalkinnolla vuonna 2019, Keski-Suomen maakunnallisella yrittäjäpalkinnolla vuonna 2018 ja Tekesin vuoden kansainvälistyvänä kasvuyrityksenä vuonna 2015.

HT Laser on metalliteollisuuden järjestelmätoimittaja ja joustavasti palveleva kumppani, minkä  erikoisosaamista ovat kokoonpanot ja komponenttivalmistus sekä tarpeiden mukaan optimoidut ja jalostetut leikkeet. Yritys tarjoaa leikkauksen, särmäyksen, hitsauksen, laserhitsauksen, koneistuksen, 3D-metallitulostuksen, pintakäsittelyn, kokoonpanon ja tuotekehityksen palvelut ja on teollisen laser- ja vesileikkauksen sekä laserhitsauksen pioneeri ja alan johtavia toimijoita Suomessa.

HT Laser palvelee kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa (Jyväskylä, Kaarina, Keuruu, Lappeenranta, Tampere, Tornio, Vaasa, Vieremä) sekä Puolan Poznanissa. Vuonna 1989 perustetun HT Laserin liikevaihto oli vuonna 2019 69 miljoonaa euroa. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 400 teknologiateollisuuden ammattilaista.