Ammattilaitteita teollisuuteen pitkällä kokemuksella

AWtoolsissa on viime aikoina tapahtunut paljon. Yrityksen johdossa aloitti hiljattain uusi toimitusjohtaja, tuotepaletti on vahvistunut yhdellä isolla merkillä ja yritysosto vahvistaa osaltaan palvelutarjontaa. Ja sitten on vielä juhlavuosi, yrityksen perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta.

AWtools Oy on Vantaalla toimiva pitkän linjan tekninen tukkukauppa.

Yritys aloitti vuonna 1996 ja toiminnan ytimeen ovat kuuluneet alusta saakka hitsaukseen liittyvät tuotteiden maahantuonti, lähes heti alusta saakka monimerkkiyritys on myynyt teollisuuden asiakkailleen myös sähkö- ja käsityökaluja.

Vuosien mittaan paletti on sitten täydentynyt mm. suojaimiin, nostovälineisin ja kemikaaleihin.

Tuttuja pitkäaikaisempia tuotemerkkejä hitsauksessa mm. Trafimet ja Sievert, käsityökaluissa vaikkapa Hikoki ja Bahco.

Yhtenä tärkeänä osana kokonaisuutta täydentää kaasumyynti. AW Tools toimii Voikosken jälleenmyyjänä, ja sen myötä kaikki mitä hitsaukseen tarvitaan, löytyy sujuvasti samalta taholta.

AWtools työllistää kaikkiaan noin 10 henkilöä. Myymälän tiskin takana kuvassa Nita Reunanen, Jari Leino ja Pertti Erola.

Tehokkaasti ja läheltä

AWtools on toiminut koko historiansa Vantaalla Tuusulanväylän ja Kehä III:n läheisyydessä, monissa eri osoitteissa.

Myymälä- ja varastotilat ovat vuosien mittaan vaihtuneet ja samalla kasvaneet, nyt tilaa on käytössä talon toiminnoille 600 neliömetriä. Talon töissä ammattiasiakkaita palvelee kymmenen henkilöä.

Yrityksen alusta saakka keskeisiä asiakkaita ovat olleet varsinkin rakennusalan ja metalliteollisuuden yritykset, erityiskohderyhmänä on pieni ja keskisuuri teollisuus.

”Toimialarajaukset eivät kuitenkaan tekemisiämme rajoita, olemme valmiita auttamaan kaikenlaisissa työkaluasioissa”, kertoo yrityksen perustajakonkari Pertti Erola.

Yritys syntyi, kun aiemmin muualla hitsausalan tukkukaupan töissä ollut mies päätti aloittaa yritystoiminnan. Mukaan osakkaiksi hän sai Sirja Isoviidan ja Jarkko Nyyssösen, ja myös Risto Sihvonen oli alusta saakka kuviossa mukana, vaikkei heti töissä ollutkaan.

Myöhemmin Nyyssönen myi osuutensa Sihvoselle, josta sitten tulikin pariksi vuosikymmeneksi Abaja-Tuotteen nimellä aloittaneen ja sittemmin nimensä AWtoolsiksi eri vaiheiden jälkeen muuttaneen yrityksen toimitusjohtaja.

”Viime vuonna yrityksen toimitusjohtajana aloitti Sihvosen eläkkeelle siirtymisen yhteydessä uuden sukupolven edustaja Jouko Hartikainen. Hän on tänä päivänä myös yrityksen suurin yksittäinen omistaja”, selvittää Erola.

Kaasumyynti on yksi tärkeä osa yrityksen toimintaa. Nita Reunanen ja Heikki Helminen myyntitöissä.

Uusi päämies ja yritysosto

AWtools on perinteikäs ja monessa marinoitunut yritys, joka samalla kehittää jatkuvasti toimintojaan. Yksi iso liike toiminnoissa tapahtui viime vuonna, kun talon hitsauspuolen merkkivalikoimaan liittyi Esab.

”Kyseessä on vahva merkki ja olemme tietenkin erittäin mielissämme, että se on nyt mukana kuvioissamme”, kertoo Pertti Erola. Esabin tarjontaan kuuluvat mm. MIG/MAG-, puikko- ja TIG-hitsaukseen, varusteet sekä lisäaineet.

AW Tools myy Esabin koneita ja lisäaineita ja lanseerasi vuodenvaihteessa uutena palveluna Esabiin liittyen myös valmistajan koneiden vuokrauspalvelun.

Tuoreita talon uutisia on myös yrityskauppa. AWtools osti Brotech Oy:n viime vuonna.

”Brotech valmistuttaa mm. pullokärryjä ja jatkaa nyt omalla nimellään omistuksessamme. Tuotemerkki on Ctrolley. Brotech tuo maahan kovajuotoslisäaineita ja myös osin erikoishitsauslisäaineita”, Erola sanoo.

25-vuotias AWtools tekee nyt noin 1,3 miljoonan liikevaihtoa. Koronavuosi leikkasi kävijöitä myymälässä ja toi haasteita asiakaskontaktointiin, mutta ajat paranevat taas. Toisaalta verkkokauppa on näinä hankalampina aikoina kasvanut.

”Palveluun, osaamiseen ja vahvaan tuotepalettiin luotamme, ne ovat olleet toiminnassamme keskeiset teemat aiemmin ja sellaisina ne pysyvät jatkossakin. Niillä pärjää pitkälle”, sanoo Pertti Erola.

Kari Harju