AM-tapahtuma Formnext 2021 järjestettiin marraskuussa tutuissa puitteissa Saksan Frankfurtissa. Viime vuonna tapahtumassa pidettiin välivuosi, nyt kokonaisuus kyettiin jälleen järjestämään. Kyseessä oli seitsemäs Formnext.
Formnextiä pidetään keskeisenä alan tapahtumana, ja kookas tapaaminen Frankfurtissa onnistuttiin pitämään, vaikka eipä Saksan koronatilanne nyt kovin valoisa ole. Näyttelyssä esittäytyvät perinteisesti alan keskeiset toimijat, ja vaikka keskeisiä poisjääntejäkin oli, silti 600 näytteilleasettajaa (632 vuonna 2019) esittäytyi tapahtumassa. Vakiintuneiden alan kansainvälisten nimien lisäksi mukana oli jälleen runsaasti mm. startup-toimijoita.
Tarjontaa koko ketjuun
Frankfurtissa 16.-19.11.2021 järjestetty näyttely esitteli alan tarjontaa prosessiketjuun materiaaleista suunnitteluun, tuotantoon ja jälkikäsittelyyn.
Uutuuksia oli mukana runsaasti, muun teollinen valmistuksen tapaan tehokkuus ja tuottavuustekijät ohjaavat teknistä kehitystä. Mm. erilaiset solutyyppiset automaatioratkaisut olivat kokonaisuudessa varsin näkyvä sisältöalue.
Neljän messupäivän aikana erikoisajan tapahtumassa vieraili noin 18 000 kävijää, (noin 27 000 vuonna 2019) ja messuhalleja Frankfurtin messukeskuksessa oli käytössä kolme.
Vaikka kävijöitä oli edelliskertaa vähemmän, järjestävän tahon lausunnot ilmaisivat myönteistä tunnelmaa tapahtuman jälleen.
”Näytteilleasettajien kuin kävijöiden määrä ylitti odotuksemme. Tapaamiset paikan päällä kasvokkain ovat tärkeitä innovatiiviselle toimialalle. Oli selvää, että teollisuus oli odottanut Formnextiä jälleen kovasti”, kommentoi Sascha F. Wenzler, Formnextin johtaja, Mesago Messe Frankfurt GmbH.
Näyttely ja oheistapahtumat
Formnextin antia oli jälleen näyttelyn lisäksi tietoisku- ja seminaarityyppinen tarjonta.
Näin tälläkin kerralla, tietoa oli tarjolla aivan alkeista eli AM-perusteista monenlaisiin eri alueiden erikoisteemoihin.
Uutena tapahtumana toteutettiin Formnextiä edeltävänä päivänä ensimmäinen standardoinmnin teemoihin keskittyvä ASTM Standards Forum -tapahtuma.
Varsinkin niille, jotka eivät päässeet osallistumaan tämän vuoden Formnextiin matkustusrajoitusten tai muutoin edelleen jatkuvan haastavana jatkuvan pandemiatilanteen vuoksi, Formnext järjesti tapahtumaa täydentävän Digital Days-kokonaisuuden 30.11. ja 1.12.2021. Ensi vuoden Formnext on merkitty kalentereihin ajankohtaan 15.-18.11.2022. Tapahtumapaikkana jatkaa Frankfurt.
Kari Harju
Prima Industrien AM-divisioonan Prima Additiven uutta mallistoa. Jauhepetikone Print Genius 150 on saatavana kahdella 300 W:n laserilla tai nyt myös 300 W + 200 W- vihreä laser-yhdistelmällä. Viimeksi mainittu mahdollistaa optimin laserin aallonpituuden valinnan materiaalin mukaan.
Alan pioneereihin kuuluvan EOS:in osaston painopiste oli tällä kertaa vahvasti tuote-esimerkkien puolella, ja toki asiantuntemuksen. Kuvassa yksi 3D-tulostuksen mahdollisuuksia havainnollistava AMCM:n muototutkielma, materiaali EOS-alumiini AISi 10 Mg, tulostusnopeus valmistajan M290-mallilla 11-32 mm3/s.
Samassa kokonaisuudessa: messujen varmasti kookkain yksittäinen tuotantoyksikkö oli tarkastelussa Cms:n osastolla. Yritys esitteli työalueeltaan avaran hybridiratkaisun 3D-tulostukseen ja jyrsintään. Valmistaja tähdentää varsinkin ajan ja materiaalisäästöjä tuotannossa kokonaisuuden myötä.
DED eli Directed Energy Deposition soveltuu isojen kappaleiden tulostamiseen ja mm. korjaustöihin. Robotisoituja DED-tulostussoluja (irected Energy Deposition) messuilla oli esillä runsaasti, kuvassa Ceadin AM Flexbot-ratkaisu isojen kappaleiden DED-tulostukseen. Cead on hollantilainen valmistaja, joka keskittyy tuotannossaan no. tulostussolujen valmistukseen.
Markforgedin uutta tuotekehitystä Formnext 2021-lanseerauksessa: FX20 on valmistajan kookkain kone ja samalla lippulaivauutuus isojen komposiittikappaleiden tulostukseen. Kone mahdollistaa 525x400x400 mm kokoisten osien tulostamisen ja lisäetuna on myös mm. aiemmasta mallistosta huomattavasti kasvanut tulostusnopeus.
Konevalmistaja Trumpfin mallistoon AM-alueen koneet ovat TruPrint-sarjassa (LMF eli Laser Metal Fusion), mihin kuuluu koneita eri kokoluokkiin. Keskikokoinen (300×400 mm tulostusalue) TruPrint 3000 on saatavilla uutena lanseerauksena nyt kahdella 500 W:n laserilla varustettuna. Tuotantonopeus on samalla valmistajan mukaan lähes tuplaantunut aiemmasta.
VTT oli messuilla markkinoimassa asiantuntemustaan eri materiaalien 3D-tulostukseen liittyvissä toiminnoissa ja tutkimuksessa. Miehet vasemmalta Tuomas Pinomaa, Mio Silvennoinen ja Otto Ville Kaukoniemi, pöydällä tulostetut kappale-esimerkit metallista sekä yhdeltä erikoisalueelta eli selluloosamateriaalin hyödyntämisestä 3D-tulostuksen tarpeisiin.
GF:n Cut AM 500 messuesittelyssä. Isolla työalueella varustettu nopea kone erottaa EDM-teknologian avulla jauhepetimenetelmällä tulostetut kappaleet sujuvasti kasvatusalustasta. Maksimimitat kappaleelle/ryhmälle on 510x510x490 mm ja -paino 500 kg.
Suomalaisiakin näytteilleasettajia Formnextissä oli jälleen mukana. 3D Formtech on Jyväskylässä toimiva ja nyt ensi kerran Formnextissa näytteilleasettajana esittäytynyt tuttu AM-palveluntarjoaja niin muovin kuin metallinkin tulostuksessa. Ala on kansainvälinen, Euroopan markkinat kiinnostavat, kertoi Toni Järvitalo.
Marraskuiset ainetta lisäävän valmistuksen Formnext-messut sijoittuivat Frankfurtin keskustan messukeskuksessa neljään kookkaaseen halliin, ja kiinnostunutta väkeä tapahtumassa kävi neljäksi päivän aikana hyvin. Alan keskeisessä maailmantapahtumassa esittäytyi noin 600 näytteilleasettajaa.
Toinen osa Formnext 2021 -tapahtumasta uutissivulla lähiaikoina, koko artikkeli printti- ja näköislehdessa.