Sähköservoteknologiaa särmäystöitä tehostamaan

Uudenmaan RST muokkaa konekantaansa toimipisteessään Helsingissä. Hiljattain asennettu reilunkokoinen särmäyspuristin tuo lisää työleveyttä ja tuo samalla ajanmukaiset sähköservoteknologian edut talon taivutustöihin.
Uudenmaan RST on yrityksenä nuori metallin käsittelijä, se on perustettu vuonna 2017. Kokemusta alan töistä silti riittää.
”Olen tehnyt metallialan töitä yli 20 vuotta. Viimeksi työskentelin kahdeksisen vuotta erään alan firman palveluksessa täällä pääkaupunkiseudulla. Tuossa viitisen vuotta sitten kuviot menivät uusiksi ja perustimme kaverini, Uudenmaan Metallityöt Oy:tä pyörittävän Taavi Schvartsin kanssa nopein liikkein oman yrityksen. Hankimme ensimmäiset koneet ja sen jälkeen onkin menty aika vauhtia”, kertoo yrittäjä Jarkko Herranen.

Moninaista metallista
Uudenmaan RST palvelee monenlaisissa asioissa, yrityspuolella asiakkaina on mm. rakennusliikkeitä.
”Valmistamme tilaustöinä metallista melkein mitä vain ja hoidamme myös mittaukset ja asennukset itse. Laajempiin kokonaistoimituksiin käytössä on yhteistyökumppaniverkosto. Yritysten lisäksi palvelemme yksityisiä tahoja, esimerkiksi kiinteistöyhtiöt monenlaisissa toimeksiannoissa ovat usein tyypillisiä asiakkaitamme”, Herranen sanoo.
Tilaustöiden lisäksi yrityksellä on myös oma tuote. Metsästysharrastuksen kautta on mukaan tullut itse suunniteltu, toteutettu ja myös patentoitu ampumatauluteline, joka on myynnissä kotimaassa useammassa paikassa, ja ulkomaillakin kiinnostusta tuotteelle olisi tutkitusti. Jatkokehittelyt ovat käynnissä.
Lisää tilaa, lisää koneita
Uudenmaan RST aloitti yhden miehen työpanoksella, nyt töissä on neljä henkilöä.
Nopeasti kasvanut, nyt yli miljoonan euron vuosittaisella liikevaihdolla toimiva yritys sijaitsee Helsingin Malmilla. Yrityksen toimitilat kasvoivat hiljattain hieman yli 300 neliömetristä 550 neliömetriin ja se mahdollisti samalla uusia askelia konekantaan.
Nuori yritys teki alkuun töitä yksi kerrallaan käytettynä hankituin konein ja laittein. Pari vuotta sitten yritys hankki uuden levyleikkurin ja nyt viime vuoden syksyllä tehtiin sitten isompi loikka yrityksen särmäyksen kalustossa. Aiemman hydraulisen Prima Power-särmärinsä kaveriksi yritys hankki uuden koneen samalta valmistajalta. Se toi uusia mahdollisuuksia lisäämällä taivutusleveyttä ja puristusvoimaa ja samalla yrityksessä siirryttiin sähköservoteknologian aikaan.
”Uusi särmäyspuristin lisää taivutuskapasiteettia ja samalla työn nopeutta ja tarkkuutta. Eikä se ekologisuuskaan pahasta näissä asioissa ole. Rahaa ja luontoa säästyy samalla kertaa”, Herranen sanoo.

Tehokkaampi särmäyspuristin
Uusi kone on Prima Powerin sähköservoinen eP 1336, joka tarjoaa töihin 3600 mm:n taivutusleveyden ja 135 tonnin puristusvoiman.
Taloon niin ikään töihin jäänyt hydraulinen kone on taivutusleveydeltään puolisen metriä pienempi ja puristusvoimaltaan 125-tonninen, joten kapasiteetti kasvoi uuden koneen myötä mukavasti.
Tehokkuutta särmäystöihin koon, tehon ja nopeuden lisäksi uudella koneella tuovat mm. 5-akselinen takavaste ja CNC-ohjattu bombeeraus. Kone on varustettu myös Lazer safe -turvalaitteella, työkalunkiinnitys koneessa on toisen, hydraulisen särmäyspuristimen tapaan Wila.
”Nykyteknologian helppokäyttöisyys ja työn laatu ratkaisivat konevalinnan. Ja tuki, suomenkielistä palvelua lähestulkoon 24/7 toki arvostamme”, Herranen sanoo.
Koneen toimituksessa Prima Powerin puolelta oli mukana pitkään kansainvälisten asennusten parissa työskennellyt Jani Sillanpää, joka hiljattain on siirtynyt myyntitehtäviin varsinkin särmäyspuristimien ja särmäystyökalujen myynnissä.
”Pitkä asennus- ja huoltokokemus ja laaja alan verkosto antaa perustan myös konemyyntitoimille. Uudenmaan RST:n kanssa on yhteistyön taustaa jo useammalta vuodelta, ja metsästysharrastuskin meillä on Jarkon kanssa yhteinen”, Sillanpää sanoo.

Omat tilat hakusessa
Tilalaajennus ja uudet konehankinnat tehostavat toimintoja Uudenmaan RST:llä, ja konekapasiteetin kehitys talossa jatkuu.
”Sujuva laajennus jatkon toiminnoille olisi laserleikkauskoneen hankinta tässä jossakin kohtaa tulevaisuudessa. Se toisi uusia mahdollisuuksia leikkauspuolelle. Etenemme kuitenkin askel kerrallaan. Lähiajan tavoitteemme on nyt ratkoa ainakin tila-asioita. Oma tuhannen neliömetrin toimitila on tähtäimessä”, Jarkko Herranen sanoo.
”Koneet ja materiaalivarasto vaativat kunnolla tilaa. Idea on pysyä lähiseudulla Helsingin ydinalueella. Täällä ovat asiakkaamme ja tästä kehien välistä ovat nopeat yhteydet ympäristöön”, Herranen sanoo.
Kari Harju