Pystykarainen kevyeen koneistukseen optimoituna

Doosan Machine Tools on esitellyt SVM -mallisarjaansa uuden pystykaraisen koneistuskeskuksen, mikä on optimoitu erityisesti kevyeen koneistukseen ja mm. alumiinin käsittelyn tarpeisiin.
Uusi SVM 4100 on valmistajansa Doosanin mukaan suunniteltu lisäämään tuottavuutta teollisuuden kasvaviin kevyen koneistuksen tarpeisiin. Tämän kaltaisia koneita tarvitaan yhä enemmän esimerkiksi autoteollisuuden murroksen myötä lisääntyvässä alumiinien ja muiden kevyiden materiaalien käsittelyssä. Keskeisiä muutokseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. polttoainetehokkuuden parantaminen ja painovalun käytön lisääntyminen ajoneuvoteollisuuden muutoksessa.
Kookas työalue, nopeat liikkeet
Doosanin SVM 4100 -mallin etuja ovat valmistajan mukaan mm. kokoluokkaan nähden suhteellisen kookas työstöalue, suorakäyttökara vakiona, lämpösiirtymän korjaus vakiona sekä mm. erityispaketti koneen käyttöönottoa helpottamassa.
Uutuus on optimoitu kevyeen koneistukseen mm. minimoimalla sekä työstön aikaisia että työstön sivuaikoja karojen ja syöttöakseleiden nopeiden kiihdytys/hidastuksen ansiosta. Runkorakenteeltaan C-muotoiseksi suunnitellussa mallissa akseliliikkeet ovat 770 mm X-akselilla, 410 mm Y-akselilla ja 510 mm Z-akselilla. Akselien liikenopeus on max. 36 m/min, pöytä on kooltaan 920 x 410 mm:n ja se kantaa 600 kg:n painon.
Lattialla kompaktiin tilaan
SVM 4100:n karan maksiminopeus on 12 000 1/min, vääntömomentti 96 Nm ja teho 18,5 kW.
Koneen käyttömukavuus on valmistajan mukaan aiemmista malleista parantunut mm. työtilan oven rakennemuutosten myötä, se helpottaa sisäpuolen puhdistusta ja lastujen käsittelyä. Käyttömukavuutta lisää osaltaan se, että kone mahtuu pajan lattialla kompaktiin tilaan.
SVM 4100:n automaattinen työkalunvaihtaja on vakiona 30-paikkainen. Työkalun vaihtoaika on 1,2 sekuntia, mikä minimoi sivuaikoja ja lisää toiminnan tuottavuutta. Ohjelmoitava nestejäähdytyslaite on lisävaruste jäähdytysnesteen poistokulmien asettamiseen eri työkalupituuksien mukaan. Ergonominen käyttöpaneeli, 15 tuuman näyttö ja helppokäyttöpaketti tehostavat käyttöä edelleen. Doosanin työstökoneiden Suomen edustaja on Duroc.