Kolmimetriset yhdellä asetuksella

DMG Mori on julkaissut uuden version toisen sukupolven NTX 2500- ja 3000-sorvaus/jyrsintäkeskuksistaan. Uudet koneet soveltuvat pitkien akselien käsittelyyn yhdellä asetuksella aina kolmen metrin pituuksiin saakka.

Toisen sukupolven NTX 2500 NTX 3000 julkaistiin vuonna 2018 kärkiväliltään 1500 mm:n versioina. Markkinoilla nämä prosessien integroinnin ja vaativien kappaleiden 5-akselisen samanaikaisen koneistuksen mahdollistavat koneet ovat olleet suosittuja mm. auto- ja lentokoneteollisuudessa, lääketieteen laitevalmistuksessa sekä muottiteollisuudessa.

Viime vuosina toimet ilmaston lämpenemisen torjumiseksi kasvihuonepäästöjä vähentämällä hiilineutraaliuden tavoittein ovat johtaneet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen niin energia-alalla esimerkiksi tuulivoiman tuotannossa ja kookkaiden kappaleiden kuljetuksessa. Sitä on seurannut kasvava kysyntä suurikokoisten akselimuotoisten työkappaleiden tehokkaan käsittelyn mahdollistaville koneille ja laitteille.

Tehokasta prosessien integrointia

DMG Morin mukaan NTX 2500 ja 3000 2. sukupolvi pitkällä kärkivälillä kehitettiin näihin tarpeisiin ja mahdollistamaan sorvaus- ja jyrsintätoiminnot yhdellä koneella.

Näitä varten käytössä ovat korkean suorituskyvyn turnMASTER-sorvauskara ja compactMASTER -sorvausjyrsinkara, jonka pituus on vain 350 mm.

Suurikokoisten akselin muotoisten työkappaleiden käsittely käy aina 3 030 mm:iin saakka (NTX 3000:ssa 3 019 mm) yhdessä istukassa, mikä vähentää tarvetta asetusmuutoksille ja mahdollistaa tehokkaan prosessien integroinnin.

Koneeseen on saatavilla myös suurikapasiteettinen työkalumakasiini jopa 246 työkalulle ja pitkä työkaluvarasto erikoisakselin työstötyökaluja varten. Mittausratkaisut ovat monipuoliset koneen sisäiseen mittaukseen ja asetuksiin.

Ympäristöystävällisesti energiaa säästäen

Vuodesta 2021 lähtien DMG MORI on toteuttanut hiilineutraaliuden periaatteita komponenttien hankinnasta tuotteiden toimituksiin kaikilla tuotantolaitoksillaan. NTX 2500 ja NTX 3000 on valmistettu hiilineutraaleissa olosuhteissa ja siksi koneen kotelossa on merkintä Green Machine. Lisäksi alhaisempi energiankulutus lepotilan aikana ja parempi leikkausteho lyhentävät kappaleiden käsittelyaikaa ja muut parannukset mahdollistavat entistä energiaa säästävämmän ja ympäristöystävällisemmän tuotannon. Kone on varustettu DMG Morin alkuperäisellä GREENMode-energiansäästötoiminnolla. Energiankulutus ja CO2-päästöt näkyvät CELOS-käyttönäytössä.

Tuotannon automatisointiin on monia mahdollisuuksia, mm. MATRIS-robottijärjestelmä. Ulkoinen lastukuljetin tehokkaalla rumpusuodattimella mahdollistaa leikkuulastujen tehokkaaseen poistamiseen ja tarkkaan jäähdytysnesteen suodatukseen. Vakiona oleva lastunpesuneste tehokkaaseen leikkauslastujen poistoon karan alta, ”Zero Sludge Coolant” on vakiona varustettu hienon lietteen tehokkaaseen poistoon jäähdytysnesteen sisällä tehokkaalla syklonisuodattimella ja sisäänrakennettu zeroFOG-sumunkerääjä on käytettävissä poistamaan tehokkaasti metallinkäsittelyn aikana syntyvän sumun.