Avainsana-arkisto: Hiltop

Hiltop vahvistaa kapasiteettiaan raskaassa levynkäsittelyssä

Ab Hiltop Oy kehittää eteenpäin raskaan levynkäsittelyn toimintojaan. Kokkolalainen kookkaan kokoluokan levyjen ja putkien käsittelyn erikoistalo vaihtoi syksyllä aiemman vesileikkauskoneensa plasmaan monipuolisin ominaisuuksin. Pöytäkoko koneessa on 3×9 metriä.

Hiltop on erikoistunut levymateriaalien leikkaukseen ja särmäystöihin, ja niihin liittyvistä erityyppisistä töistä yrityksellä riittää kokemusta useiden vuosikymmenien mitalta. Alkuaan turkistarhauksen laitetoimittajana aloittanut yritys keskitti toimintansa tämän vuosituhannen alussa metallin alihankintaan ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Yritys leikkaa, särmää ja hitsaa asiakkailleen laajalla paketilla eri puolilla Suomea, tärkeitä asiakassegmenttejä ovat tänä päivänä esimerkiksi koneteollisuus sekä rakentaminen. Rannikolla kun ollaan, yksi asiakasryhmä on veneteollisuus. Kaikkiaan asiakkaita on pitkälle toista sataa.

Liikevaihto yrityksellä on 6,4 miljoonan euron tasolla ja henkilökuntaa suunnittelussa ja tuotannossa palveluksessa kolmisenkymmentä henkilöä.

”Joustavuus on valttimme ja nopeat toimitukset asiakkaidemme etu. Osaavan porukan ja asiallisten koneiden lisäksi sen mahdollistaa iso varasto, mistä löytyvät nopesti tärkeimmät materiaalit alumiinista haponkestävään teräkseen, rakenneteräksiin ja kulutuslevyihin”, kertoo tuotantopäällikkö/yrittäjä Christian Friis, perheyrityksen toisen sukupolven edustaja. Sukupolvenvaihdos yrityksessä tehtiin vuonna 2003.

Koneen viisteleikkauspää sekä porausyksikkö (etualalla) tuovat uusia mahdollisuuksia tuotantoon.

Isojen levyjen käsittelijä

Hiltop palvelee asiakkaitaan monenlaisissa ja monen kokoluokan toimeksiannoissa, mutta muutaman viime vuoden aikana yritys on kehittänyt alihankintayrityksenä toimintansa kärkeä vahvasti isojen levyjen ja sitä myöden kappaleiden käsittelyyn.

”Isot pöytäkoot mahdollistavat sujuvasti suoraan isompien tuotteiden valmistamisen yhdestä kappaleesta ja siten korvata tarvetta hitsaussaumoihin. Sitä arvostavat monet asiakkaamme. Toki muutakin pienemmänkin kokoluokan tuotantoa voidaan niillä tehdä, sitähän iso pöytäkoko ei sulje mitenkään pois”, Friis sanoo.

Yrityksen konekantaa on kehitetty vastaamaan kookkaan materiaalin käsittelytarpeeseen, yrityksen käytössä on muutaman vuoden ikäinen 8 kW:n kuitulaser 2500×10 000 mm:n työalueella sekä useita särmäyspuristimia eri kokoluokkiin. Niistä kookkaimpien levyjen käsittelyn mahdollistaa tandemina kaksi kappaletta 500 tonnin särmäyspuristinta. Käsittelyleveys on yhteensä 8,9 metriä.

Yhtenä keskeisenä tuotantoyksikkönä Kokkolassa on toiminnassa 3,6 kW:n putkilaser, mikä mahdollistaa halkaisijaltaan 250 mm:n ja pituudeltaan 6,5 metrin putkien käsittelyn. Putkilaserin hankkijana yritys oli aikanaan maan ensimmäisiä.

Koneella leikkaa 120 mm vahvuuksiin saakka. Christian Friisin ja Ari Tikkalan tarkastelussa kuvassa hieman ohuempaa materiaalia.

Kookas plasma 9 metrin pöydällä

Parhaillaan Hiltop kehittää kookkaan materiaalin konekantaansa eteenpäin.

Viime vuoden lopulla hankittu ja samalla tuorein tulokas talon konearsenaalissa on 3000×9000 mm pöydällä varustettu CNC-plasmaleikkauskone, mikä korvaa yrityksen kalustossa aiemmin käytössä olleen pöytäkooltaan kuusimetrisen vesileikkauskoneen.

Ison pöydän ohella uusi kone tuo mukanaan lisämahdollisuuksia yrityksen tuotantoon.

”Vesileikkauskoneella alkoivat tulla ns. kilometrit täyteen ja koimme, että uuden vesileikkauskoneen sijaan kookkaalla pöydällä varustettu plasma on sitä parempi vaihtoehto nykyisiin tuotantotarpeisiimme. Koneessa on mukana mm. viisteleikkauspää. Toinen keskeinen piirre on porausyksikkö, mikä mahdollistaa porausten lisäksi myös kierteitykset ja senkkaukset samalla koneella”, kehityspäällikkö Ari Tikkala toteaa.

Microstepin MG 8001.25:n toimitti tehtaan suomalaisedustaja Machinery. Slovakialainen Microstep valmistaa koneita esimerkiksi plasma-, kuitulaser- ja polttoleikkaustekniikoin, ja tekee myös koneidensa ohjausjärjestelmät.

Machineryn edustuksessa valmistajan koneet ovat olleet viime vuoden alkupuolelta saakka, tuolloin Machinery osti aiemman edustajan FredExin toiminnot.

Uusi plasma mahdollistaa laadukkaat leikkaukset 1-120 mm materiaalivahvuuksiin (FE/RST), nopeutta vankkarakenteisen ja siten myös toiminnassaan vakaan koneen toimintoihin tuovat X- ja Y -liikesuuntien lineaarijohteet.

Ohjausyksikkö. Kone leikkaa Microstepin AsperWin-leikkausohjelmalla.

Uudet markkinat tutkinnassa

Hiltopille uusi plasma tuo monipuolisuutta asiakaspalveluun ja mahdollistaa osaltaan markkinoiden laajentamisen ja sitä kautta lisäkasvun jatkossa.

”Olemme tutkineet kotimaan markkinoiden lisäksi mahdollisuuksia Ruotsin suunnalla, ja muutamia yksittäisiä projekteja olemme toimittaneetkin. Ruotsi on täältä rannikolta katsoen lähellä ja etuna on myös kielen hallinta. Helppo suunta ei ole kyseessä, mutta selkeä mahdollisuus se on, sanoo Christian Friis.

Kari Harju