Avainsana-arkisto: Koulutus

Ohjelmointikoulutus ELY:n TäsmäKoulutusprojektina

Jukka Honkanen on Dr. Johannes Heidenhain GmbH:n sertifioima ohjelmistokouluttaja, joka toimii yhteistyössä mm. ELY-keskuksen kanssa projekteissa, joissa yrityksellä on tarvetta kehittää henkilöstön osaamista tai osaamistarpeet tai vaatimustasot ovat muuttuneet. Koneinvestoinneissa työntekijä usein tarvitsee ammatillisia lisävalmiuksia ja tukea muutosprosessissa. Räätälöidyllä TäsmäKoulutuksella kehitetään ja laajennetaan ammattitaitoa ja työn hallintaan tarvittavaa uutta osaamista. Koulutusjaksot voidaan yhdistää laajempaan kehittämisohjelmaan tai yksittäisen tuotantokoneen käyttöönottoon.

Heidenhain-ohjelmointikoulutus

Lännen Tractors uudisti konekantaansa ja sen myötä oli ajankohtaista myös henkilökunnan koulutus. TOS WHN 130 MC -avarruskone Heidenhain TNC 640 -ohjauksella korvasi jo vuodesta -88 palvelleen vanhan Toshiba-koneen. Koneistajat olivat ennen toimineet Fanuc-ohjelmointikielellä ja siirtyminen täysin eri logiikalla toimivaan Heidenhainiin edellytti ammattitaidon kehittämistä ja uuden oppimista.

Pasi Seppä, Lännen Tractors Oy (vas) ja oikealla Jukka Honkanen, Edufix Oy.

Edufixin Jukka Honkasen kahden viikon lähikoulutuksessa keskityttiin koneen käyttöön, uuteen teknologiaan ja ohjelmointiin. Työstökappaleena käytettiin traktorin keskirunkoa, johon oli tasopintoja ja koneistettava reiät oikeisiin paikkoihin oikean kokoisina.

Koneistaja 24 vuoden jälkeen uutta oppimassa

Koneistajan työ on mielenkiintoista, kohtuullisen hyvin palkattua ja osaavalle on aina töitä.

24 vuotta alalla olleelle koneistajalle uuden TOS-avarruskoneen hallinta ja ohjelmointi oli uutta asiaa.

”Jukka opettaa nopeasti ja hyvin mutta aina ei ehdi oppia sisäistämään. Pelkäsin, että montako tuntia menee, ennen kuin Jukalta hermo menee mutta ei mennyt, siitä iso plussa”, kertoo 24 vuotta koneistajana toiminut oppilas.

”Kahden viikon jälkeen pitäisi osata itse tehdä, ajatus hieman kauhistuttaa. Meillä on vuorovaikutteinen työyhteisö ja kavereilta tulee tiukkaa palautetta, jos koneistuksessa on virheitä. Onneksi Jukan helpdesk on nopeasti puhelimen päässä ja syksyllä on toinen kahden viikon koulutusjakso”, koneistaja jatkaa.

Uuden TOS WHN 130 MC avarruskoneen käyttö edellytti koneistajilta uutta osaamista ja ammattitaitoa.

Käyttökouluttaja pitkällä kokemuksella

Jukka Honkasella on vuosien kokemus sekä tuetusta että suorasta koulutuksessa. Konsultointi ja koulutus ratkaisee tuotannollisia ongelmia ja räätälöidyt konekohtaiset ohjelmoinnit lisäävät työstötehoa. Projekti alkaa asiakkaan koulutusesityksestä, jonka Jukka toimittaa ELY:lle oman työvoimakoulutustarjouksensa ja koulutussuunnitelmansa mukana. Jukka on kouluttanut useilla erikokoisilla konepajoilla ja metallialan yrityksillä ympäri Suomen. Koulutusjaksojen kesto vaihtelee esim. 2 x 5 pv, 4 x 4 pv asiakkaan tarpeen mukaan.

Täsmäkoulutuksessa Jukka Honkanen opettaa koneistajille koneen peruskäyttöä ja toimintaa vikatilanteissa.

”Koulutuksen toteutumisen edellytyksenä on min. 10 pv. Kaikki koulutukset on tehty asiakkaan tarpeisiin, asiakkaan koneilla ja kappaleilla. Tämä on ehdottomasti paras tapa. Näin oppilaat saavat parhaan mahdollisen opin ja jopa valmiit ohjelmat tietyille kappaleille”, kertoo kouluttaja Jukka Honkanen kokemuksistaan.

”Koulutuksen yhteydessä usein ”tuunaan” koneen parempaan iskuun, eli puhutaan suoraan työstökoneen optimoinnista. Jos koulutuksia tehdään luokassa opettamalla, on sen anti hyvin ohut verrattuna suoraan koneilla tehtäviin koulutuksiin”, Honkanen jatkaa.

Aarporan käyttö ja ohjelmointikoulutus

Koulutukselle on paljon kysyntää ja siksi Jukka suunnittelee järjestävänsä pienryhmäkoulutusta käyttäen hyväksi Heidenhain-ohjelmointiasemia. Tulossa on mm. aarporan käyttö ja ohjelmointikoulutus sekä Heidenhain TNC640 koulutus “STEP1”. Koulutuksesta on hyötyä sekä kokeneille että aloitteleville Heidenhain-ohjelmoijille ja siinä keskitytään aarporalla tehtävien kappaleiden ohjelmointiin, kappaleiden kääntöön, nollapisteiden hallintaan yms.

”Kamiina on pieni asia, mutta se voi olla elintärkeä”

LUT-yliopisto on haastanut metallialan yritykset ja oppilaitokset valmistamaan kamiinoita energiapulasta kärsivään Ukrainaan. Haastavissa sotaolosuhteissa kamiinoilla voidaan sekä lämmittää koteja että valmistaa ruokaa. Yksi taho, missä haasteeseen on tartuttu, on TAKK.  Ensimmäinen 36 hätäapukamiinan erä oli alkuvuonna työn alla.

Yhteen kamiinaan tarvitaan 9 levyosaa.

”Kamiina on oikein toimiva harjoitustyö levytyön ja hitsauksen opiskelijoille, eli hyvän tekeminen vie samalla opintoja eteenpäin, kertoo kouluttaja Markus Pakonen.

Pakonen päätyi opiskelijoiden kanssa rakentamaan kamiinat Konekansa.net:ssä julkaistujen piirustusten pohjalta. Kamiinan valmistusohjeet on suunniteltu ryhmätyönä Konekansa.net-foorumilla joulukuussa 2022.

”Tähän kamiinamalliin päädyimme, koska se on mietitty toimivaksi sekä valmistuksen että logistiikan kannalta. Yhdelle eurolavalle mahtuu 36 kamiinaa. Joulun ja uuden vuoden välissä teimme opiskelijoiden kanssa ensimmäiset koekappaleet. Ne todettiin toimiviksi, ja nyt on tekeillä lavallisen verran kamiinoita” kertoo Pakonen.

”Hyvä harjoitustyö”

Kamiinoilla onnistuu lämmittämisen lisäksi myös ruuanlaitto. Kone- ja tuotantotekniikan perustutkintoa opiskelevat Abhi Gupta ja Jesse Rontu innostuivat merkityksellisestä projektista.

”Ruoka ja lämpö ovat perusjuttuja, joista Ukrainassa on sodan takia pulaa. Kamiina on pieni asia, mutta se voi olla elintärkeä”, perustelee Gupta.

”Hyvin suunniteltu, simppeli kamiina on hyvä harjoitustyö, jossa pääsee käytännössä treenaamaan monia levytyön vaiheita”, Rontu jatkaa.

Josphat Cheruiyot Too särmää kamiinan osaa.

Vain hätäolosuhteisiin Ukrainaan tarkoitetut ja soveltuvat kamiinat tehdään kolmen millin vahvuisesta teräslevystä. Hyvinkääläinen BV-metalli lähti sponsoroimaan levyt 20 kamiinaan. Loppujen 16 kamiinan levyihin etsitään vielä sponsoria. Enemmänkin kamiinoita voidaan Pakosen mukaan valmistaa, jos materiaalisponsoreita löytyy. Arinat kamiinoihin saadaan lahjoituksina Konekansa.net-foorumin kautta.

”Aloittaminen on tehty helpoksi”

Tavoitteena on, että kamiinat saadaan lähtövalmiiksi tammikuun aikana. Kuljetus Ukrainaan järjestyy Konekansa.net-foorumin kautta. Kamiinoihin löytyy valmiina käyttöohjeet ukrainan ja englannin kielillä. Ohje laitetaan kamiinan mukana tulevalle käyttäjälleen.

Kamiinoiden piirustukset ja valmistusohjeet saa ladattua netistä. ”Haastammekin muut oppilaitokset mukaan kamiinoiden tekoon. Aloittaminen on tehty helpoksi”, kannustaa Pakonen.

UTEK-hanke päivitti oppilaitosten laitekantaa Oulussa – Yhteispanostus koulutusympäristöihin

Oulun ammattiopisto OSAO ja Oulun Ammattikorkeakoulu Oamk kehittävät metallin oppimisympäristöjään. Syyskuun lopulla päättyvässä EU-tuetussa hankkeessa on päivitetty koulutuksen laitekantaa sekä oppilaitosten ja yritysten yhteistyön mahdollisuuksia yli 888 000 euron arvosta.

Uusien ammattilaisten koulutus tarvitsee asiallisia laitteita. Samalla koituu etuja oppilaitosten ja yritysten yhteistyölle, mitä nykykoulutus tunnetusti painottaa.

Hankkeen puitteissa tehtyihin hankintoihin kuului myös alan töissä vahvasti nyt yleistyvää cobottiteknologiaa. Jari Raumo demosi ratkaisua.

Niitä asioita Oulussa on edistetty viime aikoina Uudet Tekniikat eli UTEK-hankkeessa, minkä tavoitteena on vahvistaa alueen metalli- ja konepajateollisuuden kilpailukykyä ja varmistaa osaltaan osaavan työvoiman saantia jatkossa laitehankintojen kautta. Hanke alkoi vuonna 2019 ja maaliin päästään nyt syyskuussa 2022.

Koneistus, levytyö, robotiikka

UTEK-hankkeen puitteissa on kehitetty niin CNC-koneistuksen, laserleikkauksen kuin automaatioon ja robotiikkaankin liittyvää kone- ja laitekantaa sekä muita mahdollisuuksia mittavalla, 888 000 euron panostuksella.

Teknologiaa levytöihin: Bystronicin BySmart-tasolaseria esitteli Matti Erkkilä.

”Oppimisympäristö paranee laitekantaa päivittämällä ja työelämän ja oppilaitosten välinen yhteistyö kehittyy. Niin saadaan osaavaa työvoimaa alueen yrityksiin”, taustoittaa hankkeen ajatusta hankevastaava Pekka Leinonen OSAO:sta.

Toteutuksessa on painottunut isosti oppilaitosten yhteistyö ja alan yritysten tarpeet.

”Tavoitteenamme on edistää oppilaitosten oppimisympäristöjen tehokasta yhteiskäyttöä. Uudenaikaisten oppimisympäristöjen avulla mahdollistamme myös ammattiopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden projektit yrityksissä, projektityöt ja työpaikoilla tapahtuva oppiminen”, toteaa Vesa Rahkolin Oamkista.

Oamkin puolelta hanke keskittyi hitsausteknologiaan. ABB+Fronius -hitsaussimulaattori tarkastelussa.

Ajankohtaisasiaa teemapäivässä

UTEK-hankkeessa hankittiin OSAO:n Kaukovainion tekniikan yksikköön mm. Mazakin kolmiakselinen koneistuskeskus sekä Bystronicin tasolaser sekä hitsauksen kalustoa.

Kalustoa modernisoiva päivitys oli tavoitteena ja sellainen toteutettiin. UTEK-hanke päättyy nyt syyskuussa, mutta metallin kehityshankkeita on ajatuksissa Oulussa jatkossakin. Ne voivat liittyä mm. suunnittelun alueelle.

UTEK-hanketta esiteltiin OSAO:n Kaukovainion yksikössä teemapäivässä kesäkuussa otsikolla Tulevaisuuden näkymät konepajassa. Sen puitteissa kuultiin oppilaitosten- ja hankkeen esittelyn lisäksi puheenvuoroja mm. 3D-tulostukseen liittyen, teemaa käsittelivät omissa esityksissään eri näkökulmista Vossi Groupin Marko Vossi ja Tamsparkin Jussi Tammisalo. ABB:n Matti Pellikka kertoi robotiikkasovellutuksista konepajateollisuudessa. Teemapäivän yhteydessä tutustuttiin myös OSAO:n kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristöihin ja uuteen laitekantaan kierroksella opetustiloissa.

Alustuksia kuultiin hankkeesta, oppilaitoksista ja ajankohtaisteemoista. Markus Seppänen taustoitti OSAOn metallipuolen koulutustoimintaa.

Kari Harju

Koulutuskuntayhtymää OSAO

OSAO on kahdeksan kunnan omistama koulutuskuntayhtymä, joka järjestää ammatillista koulutusta Oulun seudulla. OSAOn koulutusyksiköt sijaitsevat Oulussa, Kempeleessä, Limingassa, Muhoksella, Pudasjärvellä ja Taivalkoskella. Opiskelijoita on kaikkiaan 8500, kone ja tuotantotekniikassa opiskelee vuosittain 300 – 500 henkilöä.

Oulun ammattikorkeakoulu eli Oamk

Oulun ammattikorkeakoulu eli Oamk on Oulun seudulla toimiva ammattikorkeakoulu. Oamkissa on noin 9 000 opiskelijaa, toimipisteet sijaitsevat Oulussa ja Oulaisissa ja lisäksi projektiluonteista toimintaa on useilla paikkakunnilla Pohjois-Suomessa. Konetekniikan suuntautumisvaihtoehdot Oamkissa ovat auto- ja työkonetekniikka, koneautomaatio ja tuotantotekniikka.

Kari Harju

”Koulutuskäyttöön notkea ratkaisu” – Stadin AO:lle kolmas EMCO

Konevalmistaja EMCOn mallistoon kuuluvat koulutuskäyttöön suunnitellut Concept-työstökoneet. Stadin ammatti- ja aikuisopiston uusi Concept Turn 60 on talossa kolmas sarjan malli opiskelijoiden CNC-koneistuksen ensiaskelia tukemassa. Koulutuskäytön tarpeisiin Concept-sarjan koneet voidaan varustaa haluttaessa vaihdettavalla ohjauksella, jonka kautta voidaan harjoitella jopa kahdeksan markkinoilla yleisen ohjauksen käyttöä koneen yhteydessä.

Itävaltalainen EMCO on valmistanut osana konetarjontaansa Concept-koneita jo kauan, ja mallistoon kuuluvat sorvit ja jyrsinkoneet kompakteina pöydälle asetettavina versioina.

Stadin ammattiopistolla on viime vuodet ollut käytössään kaksi sarjan konetta, ja nyt hankittiin kolmas.

”Nämä koneet on hankittu auttamaan opiskelijoitamme alkuun CNC-koneistuksessa. Siihen ne ovat notkea ratkaisu,” sanoo Stadin ammattiopiston kone- ja tuotantotekniikan koneistuksen opettaja Mika Kuusisto.

Työalue on kompakti, pyörähdyshalkaisija rungolla on 130 mm ja kärkipylkän kanssa kappalehalkaisija maksimissaan 60 mm ja pituus 215 mm.Ulkoisesti kone mahtuu lähes tilaan kuin tilaan.

Oppilaitos pääkaupungissa

Stadin ammattiopisto on maan isoin ammattioppilaitos, kirjoilla on 17 000 opiskelijaa.

Kone- ja tuotantotekniikkaakin Stadissa opiskelee opintojen eri vaiheissa lähes parisataa henkilöä. Maahanmuuttajia on koulutettavissa varsin paljon, ja sen myötä aikuiskoulutuksen teemat korostuvat.

Yhteistyö työelämään on tietenkin tiivistä, kuten tämän päivän koulutuksen teemoihin kuuluu.

”Ydinajatus on valmistaa opiskelijoita työelämän tarpeisiin ja siihen pyrimme tarjoamaan tukevat perusteet, ja harjoittelujaksot ja toki nykypäivänä yleiset oppisopimusmenettelyt tukevat oppimista”, Kuusisto sanoo.

”Koska opiskelijoita on paljon, harjoittelupaikoista on pulaa ja ne sijoittuvat usein Helsingin ulkopuolelle. Se on opiskelijoille kulkemisten kannalta usein haastava yhtälö. Osin sen takia ehkä opiskelu ja tekeminen täällä omissa tiloissa painottuu keskimääräistä enemmän. Siksi myös konekantamme on rakentunut varsin monipuoliseksi ja se on myös viime aikoina uudistunut varsin vauhdilla”, Kuusisto sanoo.

Stadin Ammattiopiston kone- ja tuotantotekniikan tiloissa on koneita monentyyppisiä, manuaalikoneista aina 5-akseliseen teknologiaan saakka.

Portaittainen lähestyminen

Stadin Ammattiopiston kone- ja tuotantotekniikan käytössä on koneita manuaalikoneista 5-akseliseen CNC-teknologiaan saakka. Alan tuotantoteknologiaan tutustuminen on koulutuksessa portaittainen prosessi.

”Etenemme vaiheittain, alan perusteiden jälkeen manuaalikoneilla koneistuksessa aloitamme ja jos ja kun ominaisuuksia ja edellytyksiä on, siirrymme vähitellen eteenpäin CNC-koneistuksen eri sovelluksiin, joita täällä tiloissamme lukumääräisesti paljon. Koneiden iso määrä mahdollistaa sen, että opiskelijalla on käytössään tietyn opintovaiheen aikana koko ajan yksi ja sama kone. Opiskelijat pääsevät myös opiskelujensa aikana käyttämään monia erilaisia CNC-koneita ja saavat näin melko monipuolisen osaamisen koneistuksesta.”

Siirtyminen CNC-koneistukseen on vaihe, missä apuna Stadissa Vossin edustamat EMCOt ovat olleet mukana pitkään. Ensimmäinen kone hankittiin toistakymmentä vuotta sitten, toinen on parin vuoden ikäinen ja hiljattain pakettia täydennettiin kolmannella uuden Concept Turn 60:n myötä.

Konevalmistajien tarjonnassa pienet pöydällä pidettävät mallit ovat varsin ainutlaatuisia tapauksia, ulkoisesti pieniä koneita, mutta ominaisuuksiltaan monipuolisia laitteita.

Alan koulutuksen käytössä koneita on Suomessakin useita, ja yksi paikka on Stadin AO.

”Nämä ovat opiskelukäytössä havainnollisia paketteja. Pienillä koneilla opiskelijat voivat harjoitella ohjelmointia, työstöarvojen määrittelyä ja kappaleenkiinnitystä turvallisesti ennen isommille koneille siirtymistä. Samalla päästään jo ammattimaisen valmistuksen pariin”, sanoo Kuusisto.

Paketti koulutuskäyttöön. Koneella tuotantotöissä opiskelija Heikki Pinomaa. Koulutuskäytön tarpeisiin Concept-sarjan koneet voidaan varustaa haluttaessa vaihdettavalla ohjauksella, jonka kautta voidaan harjoitella jopa kahdeksan markkinoilla yleisen ohjauksen käyttöä koneen yhteydessä.

Ohjauksen vaihtomahdollisuus

Concept Turn 60:lla voidaan tehdä pienten kappaleiden sorvausta sekä myös porauksia kappaleisiin. Kone voidaan kytkeä myös osaksi automaattijärjestelmiä.

Työalue on kompakti, pyörähdyshalkaisija rungolla on 130 mm ja kärkipylkän kanssa kappalehalkaisija maksimissaan 60 mm ja pituus 215 mm.

”Tarkkuudet ovat sadasosamillejä, joten teollisuuskäyttöönkin koneet käyvät hyvin. Mielenkiintoinen ilmiö koneessa on, että terät koneen revolveriin laitetaan normaalista poikkeavasti ylöspäin, jolloin pakkaa pyöritetään toiseen suuntaan kuin tavallisesti. Poratessa suunta vaihtuu. Mielestäni sekin on hyväksi koulutuksessa, opiskelijat tottuvat siihen, että järjestelmiä on erilaisia”, Kuusisto sanoo.

Erikoispiirteenä juuri koulutuskäytön tarpeisiin Concept-sarjan koneet voidaan varustaa haluttaessa vaihdettavalla ohjauksella, jonka kautta voidaan harjoitella jopa kahdeksan markkinoilla yleisen ohjauksen käyttöä koneen yhteydessä. Myös 3D-simulaatioteknologia on mahdollinen optiona.

Stadin Ammattiopiston koneissa ohjaus on Fanuc.

”Meille Fanucin ohjaukset ovat selkeä paketti. Jonkin verran vaihtelua ohjauksissa kyllä on, tässä uudessa on kahdesta muusta koneesta hieman työkierroiltaan sekä G- ja M-koodien osalta poikkeava C-sarjan ohjaus”, Mika Kuusisto kertoo.

Uusi Concept Turn 60 on osa laajempaa investointiohjelmaa. Taloon on hiljattain hankittu jälleen myös uutta kookkaampaa CNC-konekantaa.

Stadin AO:n kone- ja tuotantoteknologian tilat ovat Helsingin Herttoniemessä. Lähivuosien suunnitelmissa on jatkossa mahdollinen muutto uuteen toimipaikkaan.

Kari Harju

Konepajakoulu aloitti Tampereella

Uusia muotoja metallin koulutukseen: Tampereen seudulla aloittelee toimintaansa Konepajakoulu, mikä rakentaa alan koulutuksen tarpeisiin uudenlaista verkostomaista yhteistyökuviota.

Töitä olisi, mutta mistä tekijöitä? Väkeä koulutukseen on paitsi vähän, myöskään osaamisen kohtaanto ei toimi. Teollisuuden monet työtehtävät ovat niin vaativia, että perustutkinnon tarjoama osaaminen ei riitä töistä suoriutumiseen.

Tällaiseen taustaan pureutuu nyt Tampereella henkiin uudelleen herätetty metallin alan teollisuusoppilaitoskuvio. Tuo kuvio, Konepajakoulu, on yhteistyökokonaisuus, missä ovat mukana paikalliset ammatillisen koulutuksen tarjoajat toimijat Tredu ja TAKK sekä mm. henkilöstöpalvelualan yritykset. Koulun toimintaa käynnistettiin avajaistilaisuudella Tampereella joulukuulla.

Uusi palvelu yrityksille

Konepajakoulu rakentaa tamperelaisille konepajakouluperinteille, mutta kyseessä ei ole fyysinen oppilaitos vaan ennemminkin eri tahojen mahdollisuuksien tiivistäminen koulutuksen tehostamiseksi niin perustutkintotasolla kuin jatkokoulutuksessakin.

Metallin alan teollisuusyrityksille Konepajakoulu on palvelu, mikä pyrkii helpottamaan uuden henkilökunnan löytymistä kuin sen jatkokoulutustakin. Toimintamuotoja ovat täsmäkoulutus ja kurssitus.

”Rekrytilanteessa yritys valitsee sopivimmat tekijät oppilaitostemme opiskelijoista, joilla on perusosaaminen alalta. Konepajakoulu huolehtii rekrytointiprosessin etenemisestä, kartoittaa osaamistarpeet ja kokoaa sen pohjalta koulutuskokonaisuuden”, konkretisoi koulun toiminnan yhtä mallia avajaisissa Konepajakoulun toimitusjohtaja Peer Haataja.

Konepajakoulun toimitusjohtaja Peer Haataja esitteli koulun toiminnan perustaa avajaistilaisuudessa.

Konepajakoulu on kehittyvä hanke, toimintamuodot täsmentyvät ajan mittaan. Uudesta Konepajakoulusta toivotaan kuitenkin yhtä uudentyyppistä ratkaisua osaajapulaan Pirkanmaan seudulla, millä alueella hyviä ratkaisuja kaivataan muutenkin. Konepajakoulun avajaisissakin yksi näkökulma näissä asioissa oli mm. juuri työperäisen maahanmuuton tehostaminen yhtenä vaihtoehtona työvoimapulaan.

Monitahoinen yhteistyökokonaisuus

Konepajakoulun avajaisissa mukana oli väkeä laajalti eri yhteistyötahoilta. Johtaja Outi Kallioinen Tredusta ja TAKK:n rehtori Teppo Tapani avasivat tilaisuuden. Toimitusjohtaja Peer Haatajan esityksen jälkeen ST-koneistuksen hallituksen puheenjohtaja Tommi Peltonen toi mukaan yritysnäkökulmaa ja kertoi yrityksen kokemuksia ja työvoimaratkaisuja ja painotti alan imagopuolen merkitystä koulutusasioissa.

Peltonen on mukana Tampereen Teollisuusoppilaitos Oy:n hallituksessa, mikä toimii Konepajakoulun taustalla ja on Tampereen Aikuiskoulutussäätiön tytäryhtiö. Aikuiskoulutussäätiön puheenjohtaja on Markku Lehtinen.

Joulukuisissa avajaisissa työllisyysjohtaja Regina Saari Tampereen kaupungilta kertoi työllisyyden hoidon kuntakokeilusta, ja ulkomaan rekrytointimahdollisuuksia taustoitti TAKK:n toimialajohtaja Risto Björn.

Kari Harju

Sasky uudistaa koulutuskalustoaan Mäntän yksikössä

Sasky vahvistaa metallin alan koulutusympäristöä Mäntän seudun koulutuskeskuksen yksikössään. Heidenhain-ohjauksella varustettu pystykarainen Akira-Seikin koneistuskeskus on uusi ajanmukainen lisä oppilaitoksen kone- ja tuotantotekniikan opetukseen.

Pätevät koneet ovat koulutuksessa tärkeä asia. Ajanmukainen kalusto pitää opiskelijoiden motivaation kunnossa ja on avainasia myös yritysyhteistyölle, joka tämän päivän ammatillisessa koulutuksessa monin tavoin korostuu.

Näin on tilanne myös Saskyn osalta. Sasky on koulutuskuntayhtymä, ja sen yksi yksikkö on Mäntan seudun koulutuskeskus. Yksikkö kouluttaa ammattilaisia monelle alalle, tekniikan puolella mm. autoalalle, sähkötekniikkaan sekä tietenkin metallialalle, missä koulutusta tarjotaan niin koneistukseen kuin levytöihinkin nuorisopuolelle ja aikuiskoulutuksena.

”Nyt opiskelijoita on kaikkiaan noin seitsemänkymmentä. Viime vuosina opiskelijamäärät ovat kasvaneet, eli viesti alan vahvoista työllistymisnäkymistä lienee tavoittanut tälle alalle kouluttautumista harkitsevat. Kova pula on alan osaajista, kovasti heitä meiltäkin kysellään, kauempaakin”, kertoo kone- ja tuotantotekniikan opettaja Jari Turpeinen.

Mäntän kone- ja tuotantotekniikan tiloja koneistuksen osalta. Opiskelijoita on nyt noin 70.

Paikallista koulutusta

Metallin opiskelijat Mäntän yksikössä ovat Mäntästä ja Keuruulta, ja myös mm. Jämsästä ja Orivedeltä tullaan yksikköön opiskelemaan.

Mäntässä paikallista metallialan opiskelumahdollisuutta pidetään tärkeänä asiana niin opiskelijoiden kuin yrityselämänkin kannalta.

”Paikallisesta metallialan koulutuksesta hyötyvät niin lähiseudulta kotoisin olevat opiskelijat, joiden ei tarvitse lähteä opiskelemaan isompiin keskuksiin kuin lähistöllä toimivat yrityksetkin.”

”Useita metallialan yrityksiä tässä lähistöllä toimii, ja heidän kanssaan teemme koulutusasioissa monenlaista yhteistyötä. Toki tiivistämiseenkin aina on sijaa, toivomme tänne lisää yritysprojekteja, oikeita töitä. Näin saadaan koneet tehokkaaseen käyttöön ja opiskelijat tiiviisti kiinni teollisuuden toimintaan”, Turpeinen sanoo.

Uusi koneistuskeskus on mittava investointi Mäntän metallikoulutukseen, toteavat Mäntän seudun koulutuskeskuksen rehtori Arto Pylvänäinen (oikealla) sekä kone- ja tuotantotekniikan opettaja Jari Turpeinen.

Uusi koneistuskeskus

Teknologia kehittyy ja sitä kautta koulutuksen ajantasaisuus vaatii satsauksia koulutuksen ympäristöön ja välineisiin koneinvestoinnit mukaan lukien.

Ne taas mahdollistuvat mm. rahoituksen osalta paremmin, kun opiskelijamäärä kehittyy suotuisasti. Mäntässä konekantaa on uusittu viime vuosina mm. sorvien osalta ja nyt tänä vuonna osastolla voitiin jälleen toteuttaa konetäydennys, kun uusi pystykarainen Akira-Seikin CNC-koneistuskeskus V3XP asennettiin metallin koulutustiloihin. Kone korvaa koulutuskäytössä aiempaa kalustoa.

”Uuden ajanmukaisen koneistuskeskuksen hankinnan aika oli todellakin käsillä, ja kilpailutusprosessissa valinta päätyi tähän ratkaisuun. Koneessa on Heidenhain TNC 620 -ohjaus, mikä määritteli paljon asioita lähdössä.

”Heidenhain oli vaatimuksemme, se on asiakasprojektiemme kannalta keskeinen asia. Hinta määritteli puitteet ja myös koneen koko oli rajallisissa tiloissa olennainen seikka. Lisäksi saimme lisäksi mukaan hyviä ominaisuuksia kuten neljännen akselin ja karanläpijäähdytyksen. Tämä nykytekniikan kone oli meille ominaisuuksiltaan, kooltaan ja kustannuksiltaan sopiva paketti”, Turpeinen sanoo.

Investoinnin yhteydessä yksikköön saatiin useita ohjausalustoja. Ne ovat koulutustilassa käyttövalmiina.

Opetusnäytöt opetuksen tueksi

Mäntän metallikoulutuksen uusi kärkikone asennettiin paikoilleen syksyllä.

”Koneen oli tarkoitus saada opetuskäyttöön heti syksyn alkuun, mutta kone myöhästyi muutamalla kuukaudella aikataulusta mm. aikaan liittyvien logistiikkahaasteiden myötä. Nyt otamme koneen käyttöön sitten kevätkaudelle”, Turpeinen sanoo.

”Miellyttävä yllätys koneen hankinnan yhteydessä oli, että Heidenhainin opetuslaitoksille suunnatun kampanjan myötä saimme käyttöömme vähän kuin samassa paketissa kymmenen ohjausalustaa. Ne ovat opetusluokkaan jo niin ikään asennettu käyttövalmiiksi”, sanoo Turpeinen.

Konekannan kehitys Saskyn Mäntän yksikön metallikoulutuksessa jatkunee jo aivan lähitulevaisuudessa. Hitsaussimulaattori on tilauksessa, suunnitelmissa on kuitulaserin hankinta.

”Teollisuuden koulutustarpeet ohjaavat kehitystä. Lähellä on useita tunnettuja laserleikkausalan toimijoita”, sanoo Turpeinen.

Kari Harju