Avainsana-arkisto: Lastuavat työkalut

Ratkaisuja teollisen valmistuksen haasteisiin

Kansainvälinen EMO-tapahtuma järjestettiin Saksan Hannoverissa syyskuun lopulla. Kone- ja laitevalmistajien lisäksi mukana oli runsaasti uutta työkalutarjontaa. Useat Maanterän päämiehet esittelivät uutta tuotekehitystään.

Maanterän päämiehistä Mapal oli mukana 480 neliömetrin osastolla. Esillä oli kattaus tuote- ja palveluportfoliota panostusalueina mm. E-mobility, Fluid-teknologia sekä muotinvalmistustyökaluratkaisut. Uusina tuotteina esiteltiin mm. kovametalliaporia innovatiivisilla pinnoitteilla erityisesti teräksen ja valuraudan syvien reikien (15xD…40xD) poraukseen.

Esillä olivat myös patentoidulla geometrialla valmistetut kalvaimet, jotka auttavat parantamaan kestävyyttä ja kustannustehokkuutta.

Tarkkuutta ja toistettavuutta

Hainbuch esitteli messuilla mm. mielenkiintoista robotiikkaa. Yhteistyössä Vischer & Bolli Automationin kanssa Hainbuch voi tarjota asiakkailleen kokonaisen automaatiosolun työkappaleen ja kiinnittimen vaihtoon. Vischer & Bolli Automation tarjoaa myös nollapistekiinnittimiä.

Paul Horn GmbH:lla EMO:ssa olivat tärkeässä roolissa ratkaisut uranpistoon ja katkaisuun. Valmistaja tekee asiakasräätälöityjä työkaluratkaisuja ja yhteistyötä konetoimittajien kanssa, mikä näkyi myös EMO:ssa.

Alliedin tuotemerkki Wohlhaupter esitteli messuilla uuden kehitysversion digitaalisesta näyttömoduulistaan sekä siihen sopivan säätökasetin. Esillä oli myös mm. Amecin APX vaihtokärkipora isojen reikien poraukseen (33mm-150mm) myös haastaville nikkeli-, koboltti- ja duplex-seosmateriaaleille.

Allied Machine & Engineering on yhdysvaltalainen reiän valmistamiseen erikoistunut työkaluvalmistaja ja ohjelmaan kuuluvat ratkaisut poraukseen, kalvamiseen, kierteen valmistukseen ja avartamiseen. Alliedin tuotemerkki Wohlhaupter esitteli messuilla uuden 3Etech+ -kehitysversion digitaalisesta näyttömoduulistaan sekä siihen sopivan ES-bore -säätökasetin. Esillä oli kaiken muun ohella myös Amecin APX vaihtokärkipora isojen reikien poraukseen (33mm-150mm) myös esimerkiksi haastaville nikkeli, koboltti ja duplex -seosmateriaaleille.

Wikuksenosastolla olivat esillä terävalinnan työkalut sekä automaattinen terien varastointijärjestelmä (WiStockIT), johon on tarjolla nyt myös mobiiliapplikaatio sekä asiantuntevaa apua toiminnan tuottavuuden sekä yhteistyön kehittämiseksi. Maanterä on hiljattain aloittanut yhteystyön Wikus Nordicin kanssa, mikä yrityksen mukaan lujittaa pitkää kumppanuutta edelleen ja nopeuttaa sekä parantaa tuotteiden saatavuutta.

Tuottavaa valmistusta

Maanterän päämiehistä Dormatecin tuotevalikoimaan kuuluvat korkeapaineyksiköt työstökoneisiin, ilmanpuhdistusjärjestelmät, öljynerottelijat, erilaiset suodatinjärjestelmät ja imupöydät, niitä esiteltiin messuilla laajasti. Imupöydistä löytyy moduuleina myös seinämalleja haitallisten savujen ja pölyjen poistamiseksi työpisteestä.

Vaihtopalajyrsintyökaluvalmistaja Ingersollin ohjelma kattaa työkalut kaikenlaisiin jyrsinkohteisiin. Ingersollin osastolla EMO:ssa olivat mukana esimerkiksi tasojyrsinnän vakio- ja hammastuksen erikoistyökalut vaihtopaloilla myös erittäin vaativiin kohteisiin.

Ingersoll valmistaa vaihtopalajyrsintyökaluja, mutta ohjelma kattaa työkalut kaikenlaisiin jyrsinkohteisiin. Osastolla EMO:ssa olivat mukana mm. tasojyrsinnän vakio- ja hammastuksen erikoistyökalut vaihtopaloilla myös erittäin vaativiin kohteisiin.

Kierretappivalmistaja Reime Noris on erikoistunut ongelmanratkaisuun haastavissa tilanteissa, kuten esimerkiksi abrasiivisten materiaalien työstössä. EMO:ssa oli esillä muun muassa DRILLEX UNI -sarjan porat kierretappireikiin, joilla pinnanlaatu pysyy lämpötilan hallinnan seurauksena korkealaatuisena ja pidentää samalla kierretapin käyttöikää.

Gesacin tuotteita Maanterä on edustanut noin kuuden vuoden ajan. Samaan konserniin kuuluvalla ruotsalaisella sisaryrityksellä on valmistajan kanssa vielä pidempi historia ja hyviä kokemuksia ruotsalaisessa metalliteollisuudessa. EMO:ssa Gesacilla oli esillä laaja tarjonta lastuavien työkalujen valikoimaa.

Jo ennen EMO-tapahtumaa Maanterän väkeä vieraili tutustumassa VSM:n tuotantoon. VSM:n tuotantoa ovat hiomatarvikkeet, yritys valmistaa metalliteollisuudessa käytettäviä hiomakankaita sekä näiden jatkojalosteita, kuten hiomanauhoja, fiiberikiekkoja ja -arkkeja. Tuotteidensa hiomajyvät yritys valmistaa itse.

Oy Maanterä Ab:n valikoimiin kuuluvat lastuavat työkalut, hiontatuotteet kuin tuotannon oheislaitteet. Yritys on perustettu vuonna 1941 ja se kuuluu ruotsalaiseen Indutrade-konserniin.

Ratkaisuja optimoituun koneistukseen 

Seco on tuonut markkinoille uusia teränpitimiä, PCBN-kääntöteriä, pyöreitä kovametallikääntöteriä ja erittäin pitkiä kovametalliporia. Tuotteet sopivat moniin eri käyttötarkoituksiin, kuten ISO-yleissorvaukseen, suurivolyymiseen kovaan sorvaukseen ja syvien reikien poraukseen.

Seco on esitellyt uudet, X-tra pitkät kovametalliporat syvyydeltään 40xD–60xD:n rei’ille. Pitkäkestoiset porat soveltuvat teräksen, ruostumattoman teräksen tai valuraudan koneistukseen työstökeskuksissa. Hyvä suorituskyky on myös Inconel-metalliseoksissa, titaanissa ja karkaistuissa teräksissä.
Kaksi uutta Secon PCBN-kääntöterälaatua soveltuvat mm. autoteollisuuden suurten tuotantomäärien valmistukseen. CH1050-laatu on suunniteltu viimeistelyyn ja CH2581-laatu epäjatkuvaan/hakkaavaan lastuamiseen. CH1050:n perusaine ja Secon PVD-nanolaminaattipinnoite on suunniteltu saavuttamaan korkeat laatuvaatimukset, CH1050:ssa on tarkat pääsärmät uuden hiontaprosessin ansiosta. CH2581:lla saavutetaan Secon mukaan vakaa prosessi epäjatkuvassa koneistuksessa, jolloin työkalurikon mahdollisuus minimoituu. Tarkka lastuava särmä ja Seco-PVD-pinnoite mahdollistavat suuren lastuamisnopeuden ja pienemmät osakustannukset.

Malliston uutuuksia ovat myös pyöreät RCMT-/RCGT-ISO-sorvauskääntöterät ja MF2-lastunmurtajajat.  RCGT-/RCMT-kääntöterien Seco MF2 -lastunmurtajalla saavutetaan hyvä lastunhallinta suurilla lastuamisnopeuksilla ja syötöillä, erityisesti dynaamisessa sorvauksessa. RCMT-/RCGT-kääntöterien MF2-lastunmurtajalla sorvataan tuottavasti osia, joissa on leveitä, syviä uria, taskuja tai onteloita, myös vaikeasti lastuttavissa materiaaleissa.
Seco on hyödyntänyt myös 3D-tulostettua lastuamisnesteliitäntää, Jetstream Tooling, jolla korkeapaineinen lastuamisneste saadaan suoraan lastuamissärmään. Näihin teränpitimiin on saatavissa kolme erilaista yhden ruuvin lastuamisnesteliitäntää tiettyjä käyttökohteita ja lastuamissyvyyksiä varten. Käyttöönotto ja teränvaihto käyvät nopeasti. Näin myös lastunhallinta on helpompaa 45 asteen B-akselin monitoimikoneissa. 
Seco-Capto MTM JETI -työkalunpitimet mahdollistavat lyhyen työkalun käytön suuremmalla ulottuvuudella, pienemmällä ulkonemalla ja pienemmällä törmäysriskillä. Aiempaa vähäisempi värinä parantaa työstötuloksia jopa korkeapaineisia lastuamisnesteitä edellyttävissä materiaaleissa. Teränpitimen muotoilun ansiosta konepajat voivat optimoida tuotannon ja käyttää samoja pitimiä useammassakin karassa.

Keskuksista virtuaalisesti

Sandvik Coromant on julkaissut uuden Digital Live Machining (DLM) ‑esittelyohjelman. DLM-esittelyissä esitellään koneistuksen toimintaa reaaliajassa, järjestetään koulutusesityksiä ja käydään vuorovaikutteisia keskusteluja teknisen suunnittelun asiantuntijoiden kanssa.

Sandvik Coromant on tarjonnut DLM-esittelyjä jo vuosien ajan Sandvik Coromant ‑keskusten verkostoonsa. Digitaaliset esittelyt on suunniteltu tarjoamaan runsaasti tietoa eri puolilla maailmaa oleville osallistujille sekä auttamaan valmistajia ja konepajoja optimoimaan metallin koneistusprosessinsa, säästämään energiaa, parantamaan tuottavuutta ja pienentämään kustannuksia.

Esittelyt järjestetään virtuaalisesti Sandvik Coromant ‑keskuksista käsin. Keskukset sijaitsevat keskeisillä markkina-alueilla, kuten Yhdysvalloissa, Meksikossa, Brasiliassa, Saksassa, Ruotsissa, Intiassa ja Kiinassa. Virtuaaliset DLM-esittelyt tuodaan nyt saataville samoihin aikoihin useiden uusien Sandvik Coromant ‑keskusten avajaisten kanssa.

 Vuoden 2023 toukokuussa avattiin esimerkiksi uusi keskus Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

”Eri puolilla maailmaa olevat asiakkaat saavat Sandvik Coromantilta nyt uusia digitaalisia oppimismahdollisuuksia”, kertoo Sandvik Coromantin pääjohtaja Helen Blomqvist. ”Kasvavan Sandvik Coromant ‑keskusten verkostomme ansiosta meillä on nyt entistä paremmat valmiudet jakaa tietojamme. Olemme varmoja siitä, että esittelyjen laajempi saatavuus auttaa asiakkaitamme optimoimaan metallin koneistusprosessejaan ja parantamaan tuloksiaan entisestään.

Tehoja ISO P-, M- ja S -jyrsintään

Seco on esitellyt uudenlaisen järjestelmän haastavien ISO P-, M- ja S -materiaalien jyrsinnän tarpeisiin.

Kovien terästen, ruostumattomien terästen, superseosten ja titaanin jyrsinnässä voi muodostua irtosärmää tai lovikulumaa, jolloin kääntöterät voivat rikkoutua. Se lisää työkalukustannuksia ja voi tuoda katkoksia tuotantoon.

Secon uusi järjestelmä on kehitetty vastaamaan haasteisiin, siinä kääntöterän geometrioiden yhdistelmä sekä optimoitu jyrsinnän asetuskulma lisäävät lastuvirtaa, tehostavat lastunpoistoa ja myös pidentävät kääntöterän käyttöikää jyrsinnässä.

Jyrsin soveltuu mm. kopio-, taso-, aksiaali-, ja taskujen jyrsintään vinon sisäänsyötön ansiosta, mikä vähentää tarvittavien työkalujen määrää. Koneistaja voi optimoida valitsemansa jyrsintämenetelmän, koska jyrsintä ei tarvitse vaihtaa eri menetelmän tai työkappaleen materiaalin takia.
”Kääntöterien ennenaikainen kuluminen lisää työkustannuksia ja johtaa odottamattomiin käyttökatkoksiin, mikä puolestaan pidentää tuotantoaikaa”, sanoo Seco Toolsin suuren syötön jyrsinnän globaali tuotepäällikkö Benoît Patriarca. ”High Feed SP -kääntöterien erityisten geometrioiden ja -laatujen yhdistelmä optimoidun asetuskulman kanssa mahdollistaa nopeamman koneistuksen ja lyhentää työn läpimenoaikoja.”

Secon mukaan High Feed SP valikoimaan kuuluvat koot SP10: kaksi geometriaa, 10 kääntöterälaatua, halk. 32–63 mm + vastaavat tuumakoossa; SP14: kaksi geometriaa, 10 kääntöterälaatua, halk. 50–100 mm + vastaavat tuumakoossa; SP18: kaksi geometriaa, 10 kääntöterälaatua, halk. 63–160 mm + vastaavat tuumakoossa

Monipuolisuutta ja tehoa kovien materiaalien jyrsintään

Secon uutuuksia ovat JS754 -varsijyrsimet, jotka on kehitetty selättämään pitkien ulottumien haastavat ja vaihtelevat työstöolosuhteet. Lyhyen ulottuman ansiosta tapit maksimoivat työstötehon ja pidentävät työkalun käyttöikää.

Nelileikkuinen varsijyrsin on suunniteltu sorveihin sekä jyrsin- ja monitoimikoneisiin.

Jyrsimessä käytetään ensiluokkaista JS754-lastuamisgeometriaa ja ainutlaatuista HXT-pinnoitetta työstötehokkuuden varmistamiseksi. Seco JS754 -sarja on valmistajan mukaan suunniteltu erityisesti haastaviin sovelluksiin, joissa työstetään ISO M- (ruostumaton teräs) ja S-materiaaleja (lämmönkestävät superseokset ja titaani). Lyhyemmän pituutensa ansiosta JS754-tapit ovat kestävämpiä ja aiheuttavat vähemmän värinää. Näin työstö on vakaampaa käytettäessä pää- tai vastakaraa sekä jyrsintää.

Myös pieniin työstötiloihin

Monissa CNC-jyrsikoneissa, sorveissa sekä -monitoimikoneissa työstöalan koko on rajallinen, joten pidempien varsijyrsimien käyttö ei ole mahdollista. JS754-jyrsintappisarjan lyhyt ulkonema vie vähemmän tilaa näissä koneissa vasta- tai kaksoiskaroja käytettäessä.

Varsijyrsinsarja mahdollistaa vapaamman liikkeen työkappaleen ympärillä ja parantaa työkalun vakautta, kun työstötilaa on vähän. Näin konepajat voivat tehostaa jyrsinkoneiden ja sorvien sekä monitoimikoneiden toimintaa lyhyempien asetusaikojen ja osien paremman laadun ansiosta.

JS754-varsijyrsimet on saatavana nurkkaviisteellä tai -pyöristyksellä 3-16 mm:n halkaisijalla lieriö- ja Weldon-liitännällä.

”Kaikilla toimialoilla ja erityisesti yleiskoneistuksessa ja ilmailualalla laajojen valikoimien ja pienten volyymien tuotanto edellyttää yhä enemmän automaatiota ja tehokkuutta, jotka saavutetaan yleensä käyttämällä sorveja sekä jyrsin- että monitoimikoneita”, Seco Toolsin Rob Mulders toteaa.

”JS754-jyrsintappisarja tarjoaa merkittävää joustoa osavalmistukseen monitoimikoneilla yhtä ja samaa asetusta käyttämällä”, Mulders sanoo.

Varsijyrsimien hukan vähentäminen

Lyhyemmän leikkuupituutensa ansiosta JS754-varsijyrsimet mahdollistavat lastuavan työkalun koko lastuamispituuden hyödyntämisen. Tämä maksimoi lastuavan työkalun särmän käytön ja auttaa vähentämään kovametallihukkaa sekä parantaa tehokkuutta ja kestävyyttä.

Vakaata ja turvallista alumiinin kierteitystä

Sandvik Coromant on julkaissut CoroTap 100- ja CoroTap 400 ‑työkaluista uuden sukupolven lyhyesti lastuavaan ja lastuamattomaan alumiinin tappikierteitykseen.

Kierteitys on usein viimeinen työkappaleelle tehtävä toiminto, ja kierretapin rikkoutuminen on viimeinen asia, jota kierteityksessä tarvitaan. Siksi prosessiturvallisuus ja ennakoitava työkalujen kestoikä ovat ehdottoman tärkeitä tappikierteityksessä.

Sandvik Coromantin mukaan alumiinin käsittelyyn optimoidut uuden sukupolven CoroTap 100 ja CoroTap 400 pystyvät täyttämään tiukat prosessiturvallisuusvaatimukset sekä takaamaan luotettavuuden ja yhdenmukaiset työkalujen kestoiät.

Optimoitu alumiinille

Suoralla lastu-uralla varustetussa CoroTap 100 ‑kierretapissa on särmäpyöristys, joka auttaa jäysteiden poistamisessa ja pinnanlaadun parantamisessa. Paksun ytimen, rinta- ja päästökulmien sekä leveän suojaviisteen yhdistelmä takaa optimaalisen lastu-uran geometrian ja tehokkaan lastunpoiston. Takaviiste auttaa parantamaan kierteityskapasiteettia syvien reikien kierteityksessä.

Manglaavan CoroTap400 ‑kierretapin optimoitu lohkomuoto on kehitetty alumiinin koneistukseen, ja sen matalan kitkakertoimen pintakäsittely takaa sileän ja kiiltävän kierrepinnan. Koska kierretapin kierteet ovat lyhyempiä, se on vähemmän kosketuksissa materiaalin kanssa, mikä vähentää virrankulutusta ja pienentää momenttia. Lisäksi asteittaiset lastuamisnestekanavat varmistavat erinomaisen lastuamisnestesuihkun kierteitysalueelle ja turvallisen kierteitysprosessin.

Tuottavuus ja kestoikä

Tappikierteitys voi olla pullonkaulavaihe tuotantoprosesseissa, jossa usein vaaditaan suurempaa tuottavuutta. Esimerkiksi tavallisen alumiinisylinterilohkon rakenteessa voi olla jopa 12 erilaista kierrettä, ja tappikierteitys on tuotannon eniten aikaa vievä prosessi. Uuden suoralla lastu-uralla varustetun kierretapin ja manglaavan kierretapin ansiosta tuotannossa voidaan parantaa tuottavuutta ja pienentää osakustannuksia.

”Molemmissa geometrioissa käytetään uusimpia pintakäsittelyjä, perusaineita ja pinnoitteita, minkä ansiosta voidaan käyttää korkeampia lastuamisarvoja ja pidentää työkalujen kestoikää merkittävästi, jolloin osakustannuksia saadaan pienennettyä”, kertoo Sandvik Coromantin reikien tekemisen ja komposiittien valikoimapäällikkö Robert Smith.

Molempia kierretappeja voidaan käyttää umpi- ja läpireikien koneistukseen monissa eri työkappaleissa, kuten sylinterilohkoissa, sylinterikansissa, sähkömoottorien suojuksissa, vaihteistosuojuksissa ja akkutelineissä. Robert jatkaa: ”Nämä tuotteet hyödyttävät kaikkia alumiinin koneistajia, mukaan lukien autoteollisuutta, sähköistä liikkuvuutta ja yleistä tekniikkaa.”

Maanterä uudistaa toimintojaan – Uutta iskua, tehostuvaa asiakaspalvelua

Metallin työkalujen, koneiden ja laitteiden toimittaja Maanterä Oy jatkaa toimintojensa kehittämistä. Tuotepaketti tiivistyy ja palvelu tehostuu uuden strategian myötä, kertoo toimitusjohtaja Ilkka Eriksson.

Maanterä on työkalusektorilla pitkän linjan toimija. Vuonna 2021 80-vuotista toimintansa merkkipaalua juhlistanut Maanterä on Suomen suurimpia toimittajia tällä sektorilla.

Tarjontaan kuuluvat lastuavat työkalut porauksesta jyrsintään, sorvaukseen, avarrukseen ja kierteitykseen saakka, sekä mm. kiinnittimet.

Maanterä Oy:n tarjontaa ovat lastuavat työkalut sekä koneet ja laitteet sahaukseen sekä hiontaan.

Jo vuosia palettiin ovat kuuluneet työkalujen lisäksi harjauksen, hoonauksen ja hionnan tarvikkeet, ja muutama vuosi sitten mukaan uutena sektorina tulivat lisäksi koneet ja laitteet.

Isoimmalle vaihteelle

Maanterä on suunnannut yhdeksännelle vuosikymmenelleen reippaissa tunnelmissa.

”Parina viime vuonna liikevaihto on kehittynyt suotuisasti”, kertoo toimitusjohtaja Ilkka Eriksson.

Hän aloitti yrityksen peräsimessä vuonna 2020.

Nyt Maanterässä isketään kuitenkin selvästi suurempaa vaihdetta silmään. Lisätehoja ja uutta kasvua haetaan ruotsalaiseen Indutrade-konserniin kuuluvassa yrityksessä parhaillaan uusin linjauksin ja ratkaisuin.

”Kun aiemmin olemme hakeneet tehoja tuotepaletin laajentamisesta, nyt menemme toiseen suuntaan. Uudet tulleet puhaltavat ja keskitymme olennaiseen ja siihen, mikä on asiakkaillemme tärkeää”, kertoo Eriksson.

”Vuosien mittaan tuotepaletti on laajentunut jo liikaakin. Karsimme rönsyjä, rajaamme toimintojamme ja keskitymme nyt samalla aiempaa selkeämmin tarjontamme ja palveluidemme kovimpaan ytimeen. Sen myötä haemme tehostusta toimintoihimme ja tekemisiimme iskua, mikä vahvistaa asemaamme markkinoille ja tuo myös osaltaan uutta kasvua”, kertoo Eriksson.

Väkeä koolla. Maanterä työllistää nyt noin 17 henkilöä.

Tiivistystä tarjontaan

Erikssonin mukaan Maanterän tutut tuoteryhmät säilyvät strategiamuutoksessa edelleen, mutta tuoteryhmien sisältö tiivistyy.

”Maanterän keskeistä tarjontaa ovat jatkossakin lastuavat työkalut sekä koneet ja laitteet sahaukseen sekä hiontaan. Lastuavien työkalujen osalta keskitymme kuitenkin aiempaa selkeämmin päämerkkeihimme, ja sama linjaus koskee myös koneita ja laitteita.”

”Lisäksi koneiden ja laitteiden osalta painopiste on aiempaa selkeämmin heti asiakkaan käyttöönotettavissa, ja samalla kokoluokaltaan pienemmissä alan tuotteissa sekä ratkaisuissa. Projektityyppisen toiminnan, järjestelmät ja esimerkiksi huoltotoiminnot olemme nyt linjanneet toimintojemme ulkopuolelle”, Eriksson sanoo.

”Silti palettimme pysyy edelleen hyvin monipuolisena niin työkaluissa kuin koneissa ja laitteissakin. Viimeksi mainittujen osalta keskeisinä merkkeinä tarjontaamme kuuluvat esimerkiksi ammattikäyttöön tarkoitettuja paineilma- ja sähköisiä hiomakoneita valmistava Suhner, Dormatecin korkeapaineyksiköt työstökoneisiin, ilmanpuhdistusjärjestelmät, öljynerottelijat, erilaiset suodatinjärjestelmät ja imupöydät ja toki Scantoolin laaja konerepertuaari”, sanoo Eriksson.

Isompaa vaihdetta silmään. Strategian muutoksella Maanterä hakee kasvua ja iskua, ja myös asiakkaat saavat selkeitä etuja, kertoo toimitusjohtaja Ilkka Eriksson.

Syventyvää asiantuntemusta

Strategiansa muutoksella Maanterä hakee kasvua ja iskua, ja myös asiakkaat saavat Erikssonin mukaan niin ikään selkeitä etuja.

”Palvelumme paranee keskittymisen myötä, kun sekä asian- että asiakkaan tuntemuksemme syventyy edelleen. Käytössämme on tunnuslause ”kaikkia ratkaisuja on varaa parantaa”, ja se tiivistää tavoitteitamme mielestäni asiakkaidemme suuntaan tässäkin kohtaa hyvin. Tämä irtiotto selkeyttää toimintojamme ja kokonaispalettiamme. Laitamme isompaa vaihdetta silmään, sanoo Ilkka Eriksson.

Maanterän Oy:n liikevaihto on viime vuodet reilun kuuden miljoonan euron tasolla. Yritys työllistää nyt noin 17 henkilöä. Maanterän toimitilat sijaitsevat Vantaalla, palveluverkosto on maanlaajuinen.

Kari Harju

Uuden sukupolven Mapal-hydrauli-istukat

Mapal on esitellyt uuden sukupolven hydrauli-istukat – UNIQ Mill Chuck ja UNIQ DReaM Chuck. Vaihtoehto on ystävällisempi ympäristölle vähentäen hukka-aikaa ja kalliin energian tarvetta.

Muita etuja ovat esimerkiksi parempi työturvallisuus, pidempi käyttöikä, vähäisempi värinäherkkyys, korroosiokestävyys ja työstön tarkkuus.
Perinteisiin lämpökutisteistukoihin verrattuna UNIQ ei vaadi investointia lämmityslaitteeseen.

Saksalainen Mapal GmbH on yksi maailman johtavista työkaluvalmistajista. Suomen edustaja on Maanterä.

Uusi leikkaavien ja muovaavien kierretappien tuoteperhe

Seco Tools on laajentanut valikoimaansa tuomalla markkinoille uuden leikkaavien ja muovaavien kierretappien tuoteperheen.

Uusi valikoima sisältää kolme suorituskykytasoa, joista voidaan valita sopiva kierretappi tiettyyn sovellukseen. Laadukkaiden perusmateriaalien, pinnoitteiden ja erityisen särmäviimeistelyn yhdistelmä mahdollistaa tarkat kierteet ja samalla ne tarjoavat erinomaisen lastunpoiston, lyhyemmät vaihtoajat ja pidemmän kestoiän.

”Uuden leikkaavien ja muovaavien kierretappien valikoiman julkistamisen myötä tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaisen ratkaisun kilpailukykyisin hinnoin”, sanoo Seco Toolsin globaali tuotepäällikkö Radoslaw Zdanowski.

Suorituskykyä ja kustannustehokkuutta

Kolmea suorituskykytasoa edustavat kierteittävät tapit T32 ja T34 sekä muovaavat tapit T33. Perustasoon T32 kuuluvat yleiskäyttöiset tapit. Toinen, keskitasoinen T34-sarja koostuu tehokkaista kierretapeista, jotka toimivat hyvin eri materiaaleissa, jolloin ne sopivat laajan valikoiman piensarjatuotantoon, joissa osat ja materiaalit muuttuvat jatkuvasti. Huippuluokan suorituskykyä tarjoavat materiaalikohtaiset leikkaavat ja muovaavat kierretapit, jotka on optimoitu esimerkiksi teräkselle ja muille edistyksellisille

Uusia ratkaisuja raskaaseen täyskovametalliseen siilijyrsintään

Sandvik Coromant laajentaa teräksen ja ruostumattoman teräksen raskaaseen rouhintaan suunniteltujen täyskovametallisten CoroMill Plura HD ‑varsijyrsinten valikoimaansa kahdella uudella laadulla. Uuden sukupolven laaduissa käytetään Zertivo 2.0 ‑pinnoitetta.

Optimoitu CoroMill Plura HD ‑ratkaisu on Sandvik Coromantin ensisijainen valinta teräksen ja ruostumattoman teräksen eli ISO P- ja ISO M ‑materiaalien raskaaseen käsittelyyn aina 2×D:hen asti.

Ratkaisun ansiosta täyskovametallisesta siilijyrsinnästä saadaan turvallista ja tehokasta. Uusien Zertivo 2.0 ‑pinnoitettujen laatujen ansiosta työkalujen kestoikää, prosessiturvallisuutta ja tuottavuutta voidaan parantaa entisestään. 

”Olemme käyttäneet Zertivo 2.0 ‑pinnoitetekniikan kehittämisessä kattavaa pinnoitetekniikkaosaamistamme täyskovametallisten työkalujemme parantamiseksi”, kertoo Sandvik Coromantin täyskovametallisten varsijyrsinten globaali tuotepäällikkö Antti Wikström. ”Näin voimme tarjota ainutlaatuisia, räätälöityjä pinnoitteita, jotka selviävät asiakkaidemme koneistushaasteista erinomaisin tuloksin ja tehostaen työkalujen käyttöä.”

Korkeammat lastuamissuositukset

Uusien laatujen ansiosta voidaan käyttää 30 prosenttia korkeampia lastuamisnopeussuosituksia ensisijaisilla ISO P- ja ISO M ‑käyttöalueilla sekä toissijaisilla ISO K- ja ISO S ‑käyttöalueilla, koska uusien laatujen optimoitu lastu-uran muoto mahdollistaa tehokkaan lastunpoiston.

Ruostumattoman teräksen koneistukseen suunnitellut laadut ovat saatavilla kahtena eri versiona: sisäpuolista lastuamisnestettä käyttävänä versiona, joka parantaa lämpötilanhallintaa ja lastuvirtaa, sekä versiona, jossa ei käytetä sisäpuolista lastuamisnestettä.

Vakiovalikoima sisältää 2–25 mm:n halkaisijoita, 2×D:n lastuamissyvyyden, neljästä viiteen hammasta ja 5 tai 7 asteen nousukulman. Tailor Made ‑vaihtoehtoja on saatavilla mukautettujen ratkaisujen valikoimassa.

« Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »