Avainsana-arkisto: Polttoleikkauskoneet

Suomalainen raskas levytyö on selvinnyt haasteista ennenkin – muuntautumiskyky ja osaaminen valtteina jatkossakin

Poikkeusolojen vapauttamat resurssit ovat alan yrityksille mahdollisuus uudistua, kun on aikaa ja energiaa käytössä esimerkiksi uuden tekniikan sisään ajamiseen. Suomalaisen raskaan levytyön kilpailukyky perustuu tulevaisuudessakin muuntautumiskykyyn, projektiosaamiseen ja tekniseen kyvykkyyteen. Nyt tukea kaipaavat erityisesti nuoret yritykset.

Machineryn mukaan kriisissä saattaa piillä kasvun siemen. Nyt kun toimitukset ovat hankaloituneet, asennustyöt ja käyttöönotot viivästyneet ja yleinen joustavuus kaventunut, moni on kiirehtinyt uusien digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa. Yritykset ovat heränneet pohtimaan vaihtoehtoisia ratkaisuja aiempien rutiinien tilalle, mistä voi pitkällä aikavälillä seurata paljon hyvää.

On niitäkin, joiden liiketoiminta on kasvanut poikkeusolojen aikana. Yhä useampi pääsee todennäköisesti nauttimaan kasvusta, kunhan olot taas normalisoituvat – erityisesti ne, jotka ovat panostaneet uudistumiseen.

Ostajien muuttuvat vaatimukset tuovat haasteita pienille alihankintayrityksille

Suurin muutos alalla on ollut alihankintaketjujen kehittyminen ja niiden vastuun kasvaminen. Nykytilanne on hankaloittanut erityisesti nuorten ja uusien yritysten toimintaa, sillä niiden on vaikea päästä sisään alihankintaketjuihin.

Yhä useammin ostajina toimivat suuret yritykset haluavat alihankkijoiltaan valmiimpia tuotteita ja isompia kokonaisuuksia, joita pienillä yrityksillä ei usein ole valmiuksia toteuttaa. Ratkaisu haasteeseen voisi löytyä esimerkiksi verkostoitumisesta ja tiiviimmästä yhteistyötä pienten yritysten välillä.

Erityisesti suuret yritykset kehittävät alihankintaketjujaan yhä enemmän häiriönkestäviksi. Suomalaiset yritykset tulevat todennäköisesti sisällyttämään alihankinaketjuihinsa yhä enemmän kotimaisia alihankkijoita ulkomaisten rinnalle. Ulkomaisista alihankkijoista riippuvainen yritys joutuu herkästi ongelmiin, kun globaali poikkeustilanne iskee, kuten koronapandemian myötä olemme saaneet huomata.

Suomalainen levytyö on omaksunut uudet teknologiat ja tekniikat nopeasti

Teknologinen kehitys on jättänyt jälkensä myös konepajatoimintaan. Suunnittelu ja valmistus ovat täysin eri tasolla kuin aikaisemmilla vuosikymmenillä. Vahvuutemme on varmasti ollut, että olemme pystyneet nopeasti muuntautumaan ja lähteneet uusiin teknologioihin nopeasti mukaan.

Teknologioiden nopea omaksuminen ei kuitenkaan yksin riitä yhä kansainvälistyvillä markkinoilla erottautumiseksi: sama teknologia voidaan ostaa mistä tahansa maailmankolkasta. Sen sijaan erottautumistekijöiksi nousevat yhä enemmän suomalainen projektinhallintaosaaminen, alan kattava asiantuntemus ja tekninen taso.

Suomesta löytyykin hyviä esimerkkejä yrityksistä ja toteutuksista, jotka ovat kansainvälisesti noteerattuja ja alansa huippua. Jatkossa mekin joudumme kuitenkin tekemään yhä enemmän myyntityötä, vientimyyjistä kysytään yhä enemmän sinnikkyyttä ja taitoa.

Turun Meyer-telakan tilaus jäi mieleen muuntautumiskyvystä

Vuonna 2019 valmistunut Turun Meyer-telakan mittava uudistusprojekti on Machineryn mukaan erinomainen esimerkki siitä, kuinka suurikin laiva voi kääntyä kohtalaisen nopeasti. Asiakkaan tavoitteena oli merkittävillä investoinneilla tuplata telakan tuotanto entiseen verrattuna. Suuri kapasiteetin lisäys vaati myös tavaravirtojen uudistamista.

Suurten investointien myötä telakalle ajettiin lyhyessä ajassa sisään uutta teknologiaa ja tekniikkaa. Juuri tuon suuren muutoksen näkeminen tosielämässä teki projektista todella palkitsevan myös Machineryn asiantuntijoille.

Telakan leikkaushalli uudistettiin ja sinne tuotiin muun muassa automaatiota, jollaista ei Suomessa aiemmin ole ollut käytössä. Kyseessä oli merkittävä teknologinen murros telakka-alalla, ja uutta tekniikkaa otettiin käyttöön laajalla skaalalla. Uudistetun leikkaushallin ja uudenlaisen automaation sisäänajon myötä telakan toiminnasta tuli helpompaa ja sujuvampaa, ja raportointi selkeytyi.

Machinery oli mukana esikäsittely- ja laivanosien valmistuksen levyhallin suunnittelussa ja siten uuden valmistuslinjan ideoinnissa ja valmistuksessa. Projektissa olivat mukana myös kotimainen Pemamek ja Microstep.

Tässä projektissa tärkeä motivaattori oli myös saada teollisuudenala pysymään Suomessa. Muitakin vaihtoehtoja oli harkittu, ja siksi oli erityisen hienoa nähdä, että telakka lopulta säilyi Suomen Turussa.

Levykonetiimi. Kuvassa vasemmalta Petri Halme, Sami Vornanen ja Kalle Louhimo.

Levytyön asiantuntija tuntee materiaalit ja valmistusmenetelmät

Levytyö vaatii monipuolista asiantuntemusta. Materiaalit ja vaihtoehtoiset valmistusmenetelmät täytyy tuntea syvällisesti. Useista eri valmistustavoista on pystyttävä valitsemaan aina käsillä olevaan projektiin kustannustehokkain ja sopivin.

Erityisen kriittisessä roolissa konetoimittajan asiantuntemus on silloin, kun vastaan tulee haasteita. Machineryn asiantuntijoilla on pitkä kokemus alalta ja syvällistä asiantuntemusta, joiden avulla ratkaisu haasteeseen kuin haasteeseen löytyy varmasti. Myös laaja päämiesverkosto ja tiivis yhteistyö päämiesten kanssa ovat etu silloin, kun tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja.

Konekaupan ytimessä ovat tietenkin itse koneet. Machinerylla on runsaasti edustuksia, jotka jakautuvat kahteen pääsektoriin: lastuaviin koneisiin ja levyntyöstökoneisiin. Levytyöstökoneissa edustamme useita eurooppalaisia valmistajia, kuten Davin mankeleita, Microstepin plasma-, laser-ja polttoleikkauskoneita sekä Safanin särmäyspuristimia ja leikkureita. Espanjalaisen Gekan muotorautaleikkureita yritys on toimittanut lähes jokaiseen levytyötä tekevään konepajaan.