Avainsana-arkisto: Putkentaivutus

Uutuusmalli raskaaseen putkien- ja profiilinkäsittelyyn

LVD laajentaa putkilaserleikkauskoneiden TL-sarjaansa. Kookas TL 8525 on samalla ominaisuuksiltaan sarjan monipuolisin malli.

LVD:n mukaan TL 8525 lisää mahdollisuuksia erityppisten ja -kokoisten putkien ja profiilien käsittelyyn yhdessä yksikössä. Kone on suunniteltu soveltumaan myös vaativille suurille ja painaville putkille, 400 mm Z-akseli tukee tehokkaasti suurempien profiilien käsittelyä.

Koneella voidaan käsitellä halkaisijaltaan 250 mm:n putkia kahdeksan metrin pituuksiin saakka.

Lastaus ja purku tapahtuvan koneen sivulta, joten kone mahtuu suhteellisen pieneen tilaan ja se voidaan sijoittaa myös seinää vasten.

Pienerille ja pitemmille sarjoille

Koneessa on vakiona mm. 45 astetta kääntyvä 3D-leikkauspää, mikä soveltuu hyvin mm. paksuseinäisten putkien hitsausta valmisteleviin viisteleikkauksiin.

Niin ikään kone sopii jo vakiona yhtä lailla niin pienerien kuin pitempien sarjojen käsittelyyn, etulataajan sopii kuusi max. Ø250 mm putkea ja järjestelmään voidaan ladata erityyppisiä ja erikokoisia putkia myös käsittelyn aikana.

X-akselin 1190 mm:n leikkauspää mahdollistaa pitkien putkien käsittelyn ja vähentää samalla materiaalin hukkaa. Putken lataus, putken keskitys sekä istukan ja tuen asetus ja säätö ovat koneessa automaattitoimintoja, samoin savunpoisto leikkausalueelta.

Kuitulaserlähde koneessa on vakiona teholtaan 2 kW, 4 kW:n laserlähde on valinnainen.

LVD on belgialaisen ohutlevykoneiden valmistaja, jonka tuotteita ovat mm. laserleikkausjärjestelmät, lävistyskoneet, särmäyspuristimet, leikkurit automaatiojärjestelmät sekä ohjelmistot.

Hydroscand tehostaa putkentaivutustaan – ”Pienet putket koneelle, mikä niille parhaiten sopii”

Teollisuuden komponenttitoimittaja Hydroscand vahvistaa putkentaivutuksen palvelutoimintojaan. Yrityksen Turussa toimivan tuotanto-osaston käyttöön hankittiin hiljattain neljäs putkentaivutuskone. Kooltaan kompakti, mutta ominaisuuksiltaan monipuolinen Crippan Small2E jakaa osaston työkuormaa ja keskittää pienempien putkien taivutuksen niille paremmin sopivan kokoluokan koneelle.

Hydroscand on tuttu teollisuuden letkujen ja johdinkomponenttien toimittaja.

Ruotsissa 1960-luvun lopulla toimintansa aloittanut yritys on vuosien mittaan laajentanut toimintojaan niin muihin Pohjoismaihin kuin edelleen Eurooppaan ja laajemmallekin.

Suomessa Hydroscand on toiminut vuodesta 1997 ja kuuluu alan keskeisiin toimijoihin myös meillä.

Yritys toimii Suomessa alueellisesti franchise-pohjalta, toimipisteitä on Suomessa 11 paikkakunnalla eteläisestä Suomesta länsirannikolle painottuen Ouluun ja Rovaniemelle saakka. Myös Itä-Suomessa on useampia toimipisteitä. Jälleenmyyjiä yli 60.

Kone taivuttaa putkia 20 mm:n halkaisijoihin saakka, Hydroscandilla taivutetaan lähinnä halkaisijaltaan 6-8 mm:n putkia. Putkia valmistelee taivutukseen turva-aidan takana Niko Rantala.

Toiminnot aloitettiin Suomessa Turusta ja mm. Varsinais-Suomessa Hydroscandin asema markkinoilla on vahva. Iso asiakas on mm. Sandvik. Turussa yrityksellä toimii myös pääkonttori ja päävarasto sekä oma myymälä, joka palvelee niin teollisuuden kuin yksityispuolenkin asiakkaita.

Putkituotteita omasta yksiköstä

Hydroscandin tuotepaletti on laaja, siihen kuuluvat letkujen ja liitoskomponenttien lisäksi monenlaiset tarvikkeet, kuten nipat, liittimet, adapterit ja venttiilit.

Tuotteiden myynnin lisäksi yritys palvelee asiakkaitaan myös tuotteiden valmistajana, yrityksen Turun toimisteessä toimii tuotantoyksikkö, missä yritys valmistaa OEM-tuotantona letkuja että hydrauliikkaputkia.

”Tuotantoyksikössä muokkaamme alihankintana putkia asiakkaillemme ja

olennaisia tuotteita ovat erilaiset sisällöltään varioivat putkisetit, joihin saattaa kuulua kymmeniäkin erilaisia ja eri kokoisia tuotetta. Sellaisia teemme mm. juuri Sandvikille tänne Turkuun. Sarjat ovat usein pieniä, tuoteohjelmassa on tuhansia erilaisia tuotteita”, kertoo tuotepäällikkö Ilpo Kosonen.

Tuotantoyksikön vauhti on ollut viime aikoina vahvaa, ja huomioarvoisesti näinä muutoin haastavina korona-aikoina vieläpä erityisesti.

Crippan kompaktikokoinen Small2E vahvistaa Hydroscandin putkituotannon taivutuskapasiteettia Turussa. Taivutustöissä koneella Lassi Lehtonen.

”Aikamoista liitoahan tämä on viime ajat ollut. Yksistään tämän putkentuotanto-osaston liikevaihto kasvoi noin 70 prosentin tasolla. Keskeiset asiakkaamme ovat lisänneet merkittävästi tilauskantojaan ja se on näkynyt meillä varsin selvästi. Materiaalinhintojen nousu näkyy mm. kaivospuolella kovasti lisääntyneinä tilauksina”, Kosonen sanoo.

Laajennusta pienempään kokoluokkaan

Putkia Hydroscanin Turun parisenkymmentä vuotta toimineella putkentaivutusosastolla taivutetaan nykyisin keskimäärin 2500 putken viikkovauhtia.

Töitä tehdään kymmenen henkilön voimin ja käytössä on viime vuodet ollut kolme kookkaamman kokoluokan putkentaivutuskonetta, niistä kaksi on ikäluokaltaan vanhempaa mallistoa, ja sen lisäksi osastolla toimii kolmisen vuotta talon taivutustöissä mukana ollut moniakselikone, millä voidaan taivuttaa putkia 52 mm:n halkaisijoihin saakka.

Hydroscanin tuotteissa maksimikoko putkissa on 42 mm, sitä kookkaammat putket ovat hydrauliikassa usein hitsattuja ratkaisuja.

Kone on sopiva kokoluokaltaan osaston pienempien putkien taivutukseen ja jakaa työkuormaa useammalle koneelle. Ohjauksella Ilpo Kosonen (oikealla) ja Lassi Lehtonen.

Viime syksynä putkentaivutuskoneiden määrä putkentaivutusosastolla kasvoi neljään, kun osastolle hankittiin lisää kapasiteettia, uusi italialaisvalmistajan Crippan mallistoa edustava ns. Small -sarjan malli.

Sen hankinnassa koneen koko, jonka jo mallisarjan nimikin kertoo, oli olennainen tekijä.

”Tämän hankinnan ideana oli hankkia pienemmille tuotteille niiden kokoluokkaan paremmin sopiva kone. Meillä on tuotannossamme runsaasti pieniä, halkaisijaltaan 6-8 mm:n putkia, jotka olemme tähän asti taivuttaneet isolla koneellamme, ja hankalaahan se välillä on ollut, iso kone kun pääasiassa on tarkoitettu myös isomman kokoluokan kappaleille. ”

Hydroscandin tuotepalettiin kuuluvat letkut ja liitoskomponentit sekä tarvikkeet. Turun toimisteessä toimii lisäksi tuotantoyksikkö, missä yritys valmistaa alihankintana letkuja, että hydrauliputkia. Kuvassa vahvempaa putkituotantoa.

”Tällä koneella voimme taivuttaa ne nyt niille kokoluokaltaan paremmin sopivalla koneella. Samalla saamme työkuormaa jaettua koneiden välillä niin, että emme ole näiden meille olennaisten pienten osien kanssa vain yhden koneen varassa. Samalla se vahvistaa kapasiteettiamme jatkoa ajatellen. Pystymme nyt vastaamaan kysyntään aiempaa paremmin”, Kosonen sanoo.

Napakka paketti

Suomessa Vossin edustama Crippa valmistaa koneita eri kokoluokkiin.

Hydroscandin kone kuuluu valmistajan ns. Small-sarjaan, missä on ulkoisesti pieniä, mutta ominaisuuksiltaan monessa mielessä isompiensa vertaisia yhdeksänakselisia kahteen suuntaan taivuttavia sykliajoiltaan nopeita ja toki samalla myös ekologisia täysservokoneita.

Ohjelmoinniltaan ja operoinniltaan helppokäyttöiseksi suunniteltu kone taivuttaa halkaisijaltaan 6 – 20 mm:n putkia, Hydroscandilla toistaiseksi maksimityökalut ovat 12 mm:iin saakka. Hydroscandilla pienten putkien taivutuksen käypää pikkukonetta haettiin jonkin aikaa, ja matkan varrella vertailussa havaittiin, että kyseessä on itse asiassa konemarkkinoilla varsin harvinainen kokoluokka.

”Isompia tietenkin löytyy, mutta näitä pieniä on markkinoilla huomattavasti harvemmassa. Mukavaa, että Crippan ohjelmasta kokoluokka löytyi. Meille tämä kone on sopiva ratkaisu”, sanoo Kosonen.

Kari Harju

Lyhyt video koneen toiminnasta:

Parmigiani Prodmacin maahantuontiohjelmaan

Italialaisen, kohta 100 vuotta toimineen Parmigianin levyntaivutuskoneet sekä putken- ja profiilintaivutuskoneet ovat tulleet Prodmacin edustukseen. Aloite yhteistyöhön tuli Italiasta.

”Keskustelut Parmigianin edustamisesta Suomessa alkoivat alkuvuodesta. Parmigiani on maailmanlaajuisesti tunnettu valmistaja omalla toimialallaan ja tunnustetaan yhdeksi parhaista. Minuun tekivät vaikutuksen yhtiön sitoutumisen aste sekä taivutuskoneissa käytetyt edistykselliset taivutuksen reaaliaikaiset seuranta- ja säätöjärjestelmät”, kertoo Prodmac Oy:n tj. Mika Koivuniemi.

Horisontaalisesta tai pystyyn asennettavien Parmigianin rullataivutuskoneiden kapasiteetti alkaa ”huonekaluputkista”. Järeimmät taivuttavat yli 70-senttistä, 22-mm seinämäistä putkea.

Parmigianin puolelta kyse oli Koivuniemen mukaan halusta saada Suomeen edustaja, joka pystyy täyttämään yhtiön määrittelemän korkean tason asiakkaan palvelemisesta niin koneiden käyttöön liittyvän koulutuksen, asennuksen, huollon kuin muun ylläpidonkin suhteen.

”Parmigianilla on ymmärretty paikallisen edustajan merkitys. Onhan se selvä, että kaupan tekeminen, koneiden toimitukseen liittyvien järjestelyjen sopiminen ja jatkossa sujuvan huollon ja ylläpidon varmistaminen on paljon helpompi hoitaa suomalaisen maahantuojan kanssa kuin yrittää selvittää asioita olemalla yhteydessä Italiaan”, kärjistää Koivuniemi.

Tankinpäätykoneissa Parmigiani on vahva tekijä, oli kyse sitten säiliöautoista tai petrokemian teollisuuden tarvitsemasta varastointikapasiteetista

Parmigianin valinnassa painoi Prodmacin pitkä kokemus eurooppalaisten huippuluokan tuotantokoneiden toimittajana, kokonaisvaltaisiin, prosessianalysoituihin tuotantoratkaisuihin panostava palvelumalli sekä oma, vahva huolto.

”Levyntaivutuskoneet sekä profiilin- ja putkentaivutuskoneet täydentävät hienosti Prodmacin tuotevalikoimaa, myös säiliönpäätykoneille on Suomessa selkeät markkinat. Parmigiani valmistaa myös todella isoja ja tehokkaita taivutuskoneita, joita voidaan käyttää esimerkiksi tuulivoimaloiden runkojen ja laivojen tuotannossa. Löytyisikö Suomesta joltakin yritykseltä uskallusta lähteä valtaamaan tuulivoimaloiden runkotoimitusten markkinoita”, pohtii Koivuniemi.

AMOB -putkentaivutus- ja päänmuovauskoneet Vossille

Älykkääseen tuotantoon erikoistunut Vossi Group Oy jatkaa asemiensa vahvistamista yhtenä putkentyöstämisen keskeisimmistä teknologia- ja elinkaaripalvelutoimittajista Suomessa ja Baltiassa. Putkentaivutuskoneita aina Ø 420 mm halkaisijaan asti valmistavan AMOBin edustus on siirtynyt Vossille.

Portugalilaisvalmistajan CNC-putkentaivutuskoneita on laajasti käytössä Suomessa ja tuotevalikoimassa on myös putkenpäänmuovauskoneita, rullataivutuskoneita sekä rullamuovauslinjoja. Perheyritysten yhteistyö on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Kolme konetta on jo yhteistyössä toimitettuna sekä kolme konetta on tulossa asiakkaille.

Noin 140 työntekijää sekä 20 000 m² tuotantotilat Portugalin Portossa. Mittavat raaka-ainevarastot sekä runsas määrä puolivalmiita koneiden runkoja varastossa mahdollistavat nopeat toimitusajat ja kilpailukykyiset hinnat.

Vakiintunut asiakaskunta Suomessa

Vuonna 1960 perustettu AMOB on yksi maailman johtavista putkentaivutuskonetaloista. 60-vuotisjuhlaansa viettävä perheyritys on historiansa aikana valmistanut yli 12 tuhatta konetta viidellä eri mantereella. Yrityksen vahvuuksia on, että se valmistaa koneet, työkalut ja ohjelmistot hyvin pitkälle alusta loppuun itse. Sillä on mittavat raaka-ainevarastot sekä paljon puolivalmiita koneiden runkoja varastossa, mitkä mahdollistavat nopeat toimitusajat ja kilpailukykyiset hinnat.

Työkaluvalmistus ja ohjelmisto-osaaminen itsellä

Ensimmäinen Vossin toimittama AMOB CE 90 CNC-putkentaivutuskone KKR Steel Oy:lle Joensuuhun. Kuvassa toimitusjohtaja Juha Riikonen.

Portugalin Portossa valmistajalla on n. 140 työntekijää sekä 20 000 m² tuotantotilat. Merkittävä asia on, että yritys suunnittelee, valmistaa ja testaa taivutustyökalut täysin itse. Yrityksellä on vaikuttava koneistamo, jossa se pystyy isoilla jyrsinkoneillaan koneistamaan kaikkein järeimmätkin konerungot sekä nopeilla 5-akselikeskuksilla mm. taivutustyökalut. Myös 3D-mittauslaitteistot ja -tilat ovat modernit.

Laaja tuotepaletti

Vossin jo ennestään vahvaan putken- ja profiilintaivutus- sekä päänmuovauskonepalettiin uusi edustus tuo erityisesti lisää kilpailukykyisiä malleja järeään kokoluokkaan.

AMOBilla on myös laaja mallisto rullataivutuskoneita, joita löytyy paljon suoraan varastosta sekä 1000 kpl vuosivolyymikapasiteetti. Lisäksi se valmistaa myös rullamuovauslinjoja. Vossi on kouluttanut huoltoteknikkonsa yrityksen koneisiin ja tarjoaa niihin täydet elinkaaripalvelut esim. käyttäjäkoulutukset, ennakoivat huollot sekä vara- ja kulutusosat.www.vossi.fi/amob

Metalli Järvelä jatkaa investointejaan – Lisäkapasiteettia uudella taivutusteknologialla

Metalli Järvelän kone- ja laiteinvestoinnit jatkuvat. Kaustisella toimiva perheyritys on viime vuosina panostanut voimakkaasti uuteen tuotantoteknologiaan, ja linja jatkuu. Uusi Crippan taivutuskone asennettiin yrityksen käyttöön marraskuulla. Uusi investointi on myös Thoman RB3 CNC-S 3D-rullataivutuskone, ja alkuvuodesta kokonaiskalusto täydentyy vielä mm. uudella Baykal APHS 31300 5X särmäysteknologialla.

Aika on haastava, mutta sen hammas koettelee yrityksiä eri tavoin.

Metalli Järvelän toiminnoissa nykypandemia ei toistaiseksi ole juuri näkynyt. Monipuolinen asiakaskenttä kannattelee, yritys palvelee prosessiteollisuuden asiakkaitaan mm. metsäkoneiden ohjaamotuotannossa sekä tekee taivutustöitä koti- ja ulkomaille asennuksineen, ja vauhtia on riittänyt hyvin myös näinä muutoin haastavampina hetkinä.

Metalli Järvelä investoi kilpailukykyyn ja kustannustehokkuuteen. Lähinnä Rauno Järvelä taaempana Crippa, Matias Urpilainen, Visa Järvelä ja Iiro Järvelä.

”Töitä on. Toki tilanne keväällä näkyi hetken mm. siten, että erään pääasiakkaamme tuotanto meni toviksi kahdesta yhteen vuoroon. Muutoin kysyntä on kuitenkin pysynyt vahvana. Ehkä kaikkein suurin kiire on kuitenkin meilläkin hetkeksi helpottanut siten, että olemme pystyneet keskittymään jälleen myös näihin tärkeisiin investointiasioihin”, toimitusjohtaja Rauno Järvelä kertoo.

Taivutuksen asiantuntija

Järvelä on kehittänyt toimintaansa huolella viime vuosien aikana. Vuonna 1987 käynnistynyt Koneistuspalvelu Rauno Järvelä Oy aloitti nimensä mukaisin operaatioin.

Toki koneistustakin edelleenkin tehdään, mutta päähuomio on jo pitkään ollut muualla, ja erityisesti taivutuksen palvelualueella.

Kun perheyrityksen nuorempi polvi tuli kuvioihin mukaan yrityksen omistajina, nimi vaihtui Metalli Järveläksi. Samalla yrityksen kehittäminen sai uutta vauhtia, ja se on näkynyt panostuksina uusimpaan tuotantoteknologiaan.

Taivutuksen kalusto on ajanmukaista ja samaan aikaan yritys kehittänyt valmiuksiaan kokonaisvaltaisesti myös putkenkäsittelyssä muutenkin. 3D-putkenleikkauksessa yrityksen käytössä on nykyaikainen putkilaser. Oma piirteensä toiminnassa on tätä nykyä levylasertöissä, ne tarjotaan tytäryrityksen eli Metalli Järvelä Laserin kautta. Kuuden kilowatin ja 6 G:n kiihtyvyyden Eagle iNspire -kuitulaser on käytössä.

Myös asennustyöt kuuluvat talon palettiin.

”Konekanta kehittyy asiakastarpeen ja asiakkaiden toiveiden mukaan, ja kilpailukyky ja kustannustehokkuus ovat teknologian valinnassa tärkeät ohjaimet. Investoimme nykyaikaisiin koneisiin ja ratkaisumalleihin palvellaksemme asiakkaita kustannustehokkaasti ja parhaalla mahdollisella tavalla”, Rauno Järvelä kiteyttää.

Järeää taivutusta. Uutta konetta testaa Matias Urpilainen.

Iso Crippa kookkaaseen taivutukseen

Tänä vuonna Metalli Järvelän investoinnit Kaustisilla saivat jatkoa kahden uuden taivutuskoneen myötä. Kapasiteetti on hiljattain jalostunut järeässä taivutuksessa uudella Crippa 114HE-putkentaivutuskonemallilla, mikä asennettiin yrityksen käyttöön marraskuulla.

Järvelän käytössä on ennestäänkin Crippan teknologiaa, uusi kone, samalla Suomen kookkain valmistajan kone, täydentää kalustoa raskaammassa päässä. Uusi 114HE taivuttaa teräsputkia tyyppinimensä mukaisesti aina 114 mm halkaisijoihin saakka, tarvittaessa hieman kookkaampiinkin.

”Kone on 9-akselinen ja mahdollistaa siten moninaiset kookkaiden putkien erisäteiset taivutukset yhdellä lataamisella. Se korvaa putkirakenteiden valmistuksessa tarvetta hitsauksiin. Kone on myös täysservotoiminen, ja muiden investointiemme tapaan kyseessä on asiakaslähtöinen hankinta”, sanoo Metalli Järvelän taivutuksen tuotantopäällikkö Iiro Järvelä.

Uutta teknologiaa rullataivutuksen alueelle, Thoman RB3 CNC-S. Taustalla taivutustöissä saman valmistajan RB4.

Lisää rullataivutuskapasiteettia

Toinen Järvelän uusi hankinta liittyy rullataivutuksen alueelle, uusi Thoman RB3 CNC-S 3D-rullataivutuskone laajentaa talon palvelumahdollisuuksia jatkossa aiemman Thoman-kaluston rinnalla.

Saksalainen Thoman tunnetaan valmistajana markkinoilla esimerkiksi käyttäjämyönteisestä ohjauksestaan ja laajasta tarpeen mukaan valittavasta ominaisuuskirjostaan.

”Meille keskeisiä koneen ominaisuuksia on esimerkiksi taivutussäteen valvonta, mikä kompensoi automaattisesti materiaaliominaisuuksien vaihteluita. Sen myötä samaa taivutusohjelmaa voidaan käyttää laajasti eri materiaaleilla”, Järvelä sanoo.

Järvelän levylasertyöt tehdään 6 kW:n ja 6 G:n Eaglella. Metalli Järvelä Laser on toiminut vuodesta 2014 lähtien.

Koneella voidaan tehdä taivutuksia molempiin suuntiin. Kaikki kolme rullaa vetävät eli ovat liikkuvia CNC-akseleita. Järvelän tämän vuoden investointipaketissa on vielä mukana Metalli Järvelä Laserin käyttöön saapuva Baykalin APHS 31300 5X särmäyspuristin. Myös taivutusteknologiaa on saapumassa jatkossa vielä lisää. Konepaketin Järvelä hankki Vossin kautta.

”Vossi Group on ollut kumppanimme konehankinnoissa pitkään. Vossi on laaja-alainen konetoimittaja ja heidän kanssaan yhteistyömme on aina sujunut erittäin hyvin. Arvostamme heidän panostaan tuotantomme ja kilpailukykymme kehittämisessä”, Rauno Järvelä sanoo.

Järvelä on viime vuodet ollut vahvassa tuloskunnossa, ja suunnannut resurssejaan toimintansa kehittämiseen. Metalli Järvelä ja Metalli Järvelä Laser toimivat Kaustisella kolmessa toimipisteessä. Yritykset työllistävät yhteensä lähes 30 henkilöä.

Kari Harju