Avainsana-arkisto: Rahoitus

Tukea yrityksen kehittämiseen

Kun yrityksen liiketoiminnan uudistaminen tai kansainvälistyminen on mietinnässä, kannattaa muistaa, että yksi mahdollisuus edetä asioissa on kehittämisavustus. Avustusta on saatavissa pk-yritysten kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin, kun yritys aloittaa toimintansa, haluaa panostaa merkittävästi uudistumiseen tai pyrkii kasvamaan. Erityispainopisteenä on yritysten kansainvälistyminen.

Yrityksen kehittämisavustusta voidaan myöntää normaalina kehittämisavustuksena myös vuonna 2021, väliaikaisena valtiontukena sekä erityiskokonaisuutena pienille yrityksille, jotka ovat olleet vaikeuksissa ennen 1.1.2020, tukea voidaan myöntää 30.6.2021 asti​​​​​​​.

​​​​​​​​​​​Myöntämisehtona on, että yrityksellä tulee olla halua kokonaisvaltaiseen ja merkittävään liiketoimintansa kehittämiseen. Yrityksellä saattaa olla tarve uudistaa liiketoimintaansa toimiakseen kannattavammin muuttuneilla markkinoilla tai parantaa kasvun ja kansainvälistymisen edellytyksiä.

Kehittämisavustusta myönnetään pk-yrityksille, joilla on kannattavan toiminnan edellytykset ja riittävästi omia resursseja kilpailukykyä parantaviin kehittämistoimenpiteisiin. Yritys rahoittaa kehittämishankkeesta vähintään puolet itse.

Yrityksen kehittämisavustuksesta säädetään laissa valtionavustuksesta yrityksen kehittämiseksi ja sen nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi. Rahoitus on harkinnanvaraista valtionavustusta.

Kehittämisavustuksen kohteet

Kehittämisavustuksen avulla voi kehittää jo olemassa olevaa liiketoimintaa tai luoda yrityksen kannalta täysin uutta liiketoimintaa. Tähtäimessä voi olla myös vienti- ja kansainvälistymismahdollisuuksien parantaminen tai kasvun hakeminen uusia tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä kehittämällä. Yritys voi tavoitella uusia markkinoita tai kartoittaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Yrityksen tulee laatia kehittämishanketta koskeva hankesuunnitelma, joka sisältää suunnitellut toimenpiteet aikatauluineen ja kustannuksineen sekä hankkeella tavoiteltavat tulokset. Laadintavaiheessa suunnitelmaa voi käydä läpi yhdessä ELY-keskuksen kanssa.

Kehittämistoimenpiteisiin liittyviä palkka-, konsultointi-, matka-, messuosallistumis- ja vastaavia menoja voidaan tukea enintään 50 %:lla avustuksen perusteena olevista menoista. Hankkeeseen sisältyviä investointeja voidaan tukea yrityksen koosta ja sijainnista riippuen 10–35 %:lla avustuksen perusteena olevista menoista.

Yleiset ja erityiset valintaperusteet

Yrityksen kehittämisavustus osarahoitetaan Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto -ohjelmasta. Tämän johdosta yrityksen kehittämisavustuksella tuettavien hankkeiden tulee täyttää rakennerahasto-ohjelman tavoitteet ja kriteerit. Keskeisimpinä perusteina tarkasteltaessa soveltuvuutta rakennerahasto-ohjelmaan ovat ohjelman valintaperusteet.

Ohjelman valintaperusteet jakautuvat yleisiin ja erityisiin valintaperusteisiin. Yleiset valintaperusteet ovat EU:n ja kansalliseen lainsäädäntöön perustuvia vaatimuksia.

Erityiset valintaperusteet ovat rakennerahasto-ohjelmassa todetun erityistavoitteen mukaisia. Kaikkien rakennerahasto-ohjelmasta rahoitettavien hankkeiden tulee vaikuttaa kasvuun, kilpailukykyyn ja työllisyyteen. Myös rakennerahasto-ohjelman horisontaaliset periaatteet, sukupuolten tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja kestävä kehitys, on otettu huomioon erityisissä valintaperusteissa. Erityisiä valintaperusteita käytetään hankkeiden valintaan liittyvässä hankkeiden pisteytyksessä.

Hakeminen

Yrityksen kehittämisavustusta koskevia hakemuksia voi jättää jatkuvasti. Kehittämisavustusta on haettava ennen hankkeen aloittamista. Avustus maksetaan erillisestä hakemuksesta hankkeen edistymisen mukaan. Maksua haetaan jälkikäteen 1-2 kertaa hankkeen koko ja kesto huomioiden.

Kannattaa ottaa yhteyttä ELY-keskuksen asiantuntijaan jo hankkeen suunnitteluvaiheessa ennen hakemuksen jättämistä. ELY-keskuksen asiantuntijalta on mahdollista saada neuvoja hankesuunnitelmasi valmisteluun. Samalla saa lisätietoja kehittämisavustuksen myöntämisperusteista, tarkemmista alueellisista rahoituslinjauksista ja hyväksyttävistä menoista. ely-keskus.fi

Kansallinen EU-rahoitusneuvontapalvelu

Business Finlandiin on avattu uusi kansallinen EU-rahoitusneuvontapalvelu. Palvelu kokoaa yhteen tietoa Euroopan unionin avustuksista, lainoista, takauksista, pääomasijoituksista, tuista ja julkisista hankinnoista, sekä ohjaa ja neuvoo niiden käytössä.

EU-rahoitusta voivat hyödyntää yritykset, tutkimuslaitokset, kunnat, rahoituslaitokset ja muut tahot. Uusi työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama ja Business Finlandin toteuttama palvelu tarjoaa ajankohtaista tietoa ja hankekohtaista ohjausta sekä järjestää EU-rahoitukseen liittyviä tapahtumia.

EU-rahoitusneuvontapalvelun verkkosivuston sisältö tuotetaan yhteistyössä rahoitusohjelmien ja -välineiden suomalaisten vastuutahojen kanssa ja palvelu toimii verkostomaisesti EU-rahoituksesta vastaavien tahojen kanssa.

Business Finlandissa toimii jo ennestään EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmien yhteystoimisto, joka tarjoaa kaikille avointa, maksutonta neuvontaa ja sparrausta Horisentti Eurooppa-ohjelmasta.  

”Uusi, laajasti EU-rahoitusta suomalaisille avaava palvelu täydentää hyvin jo pitkään toiminutta tutkimus- ja innovaatiorahoitusta koskevaa neuvontapalveluamme. On tärkeää, että Suomessa osataan hyödyntää kaikki EU:n rahoituslähteet täysimääräisesti emmekä jää kilpailijamaistamme jälkeen”, sanoo eurooppalaisen innovaatioyhteistyön johtaja Elina Holmberg Business Finlandista. eurahoitusneuvonta.fi