Pohjoinen Teollisuus pitkästä aikaa

Pohjoinen Teollisuus -tapahtuma järjestetään 18.–19.5. Oulun Ouluhallissa neljän vuoden hiljaiselon jälkeen.

Messujen teemana on tänä vuonna Pohjoisen menestyksen tekijät. Esiin nostetaan pohjoisen teollisuuden keskeiset puheenaiheet, mm. teollisuuden tulevaisuus, kestävä kehitys ja tulevat suurhankkeet sekä kaivosteollisuus ja kunnossapito.

Edellistapahtumasta on aikaa, edellisen kerran messut järjestettiin vuonna 2018.
Tänä vuonna messuilla on yli 300 näytteilleasettajaa ja tapahtumassa kuullaan runsaasti myös mielenkiintoisia puheenvuoroja alan huippunimiltä. Puheenvuoroja kuullaan koko messujen ajan. Paneelikeskustelussa käsitellään aihetta Miten turvaamme osaajien saatavuuden pohjoisessa? Lisäksi puheenvuorot käsittelevät monipuolisesti suomalaista kaivosteollisuutta ja kunnossapidon tulevaisuutta, unohtamatta ajankohtaisia kestävän kehityksen esityksiä.