Tekupit laajentaa palettiaan
Tekupit Oy:n toiminnot kehittyvät. Työstökoneiden lisävarusteisiin ja varaosiin keskittyvä yritys muutti hiljattain varastonsa uusin tiloihin ja tuotekirjo on kasvussa. Tekupit täyttää tänä vuonna 15 vuotta.

Tekupit on Pirkkalassa toimiva yritys. Keskeisiä tuotteita ovat työstökoneiden varaosat ja varusteet, joita yritys toimittaa asiakaskunnalleen koko Suomen alueella.
Sen lisäksi yritys on aktiivinen tätä nykyä myös viennissä.
”Esimerkiksi muljupumppuja viedään nykyisin muuallekin Eurooppaan jälleenmyyjien kautta”, sanoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Jari Vainio.
Laajalla paletilla
Tekupit käynnistyi 15 vuotta sitten alkuaan työpalveluiden välitysyrityksenä.
Yrityksen fokus suuntautui kuitenkin pian työstökoneiden lisävarusteiden maailmaan.
”Aluksi ideana olivat omat tuotteet, mutta pian suunta muuttui välitystoiminnaksi. Sen parissa ovat kuluneet viime vuodet tiiviisti. Tuotekirjo on vuosien varrella isosti laajentunut asiakaskysynnän mukaan”, sanoo Vainio.
Alan tuntemus, monipuolisuus ja nopeus ovat toiminnassa valttia.
”Monet tuotteet toimitamme suoraan omasta varastostamme. Jos asiakkaan etsimää tuotetta ei meiltä löydy, toimitamme vaihtoehtoisen nopeana toimitusmyyntinä”, kuvailee Vainio yrityksen toimintatapaa.
Tekupitin paletin ensimmäiset tuotteet olivat aikanaan Zebran skimmerit. Niitä yritys on toimittanut vuosien mittaan asiakkailleen pitkälle yli tuhat kappaletta. Nauha-, levy- ja putkiskimmerien lisäksi yritys toimittaa lastuamisnesteiden kunnossapidon alueelle myös tynnyriin asennettavia muljun sekoittimia ja refraktometrejä.
Niin ikään muljupumput eri paine- ja tuottoalueille ovat olleet Tekupitin ydintuotevalikoimaa jo pitkään.
”Kysyntää on jatkuvasti kapasiteeteiltaan hyvin erilaisista ratkaisuista. Yksi uutuuksiamme tälle alueelle on samassa paketissa toimitettava suodatusyksikkö ja 70 barin muljupumppu.”
”Kaikkiaan varastomyynnissämme on yli 40 erilaista muljupumppua, ja niitä toimitamme myös vientiin noin 30 prosentin osuudella liikevaihdostamme. Näitä pumppuja käytetään alkuperäisasennuksena monissa korealaisissa työstökoneissa”, Vainio sanoo.
Open House elokuussa
Skimmerien ja muljupumppujen lisäksi tuotevalikoima on viime vuosina laajentunut muille tuotealueille. Jo muutaman vuoden ajan Tekupit on myynyt mm. lastunkuljettimia, yritys edustaa Sarigölin tarjontaa ja ohjelmassa ovat lamelli-, magneetti- ja kolatyyppiset ratkaisut.
Viimeisimpiä täydennyksiä Tekupitin palettiin ovat laitteet öljysumun poistoon sekä nauhasuodatukseen. Tuoteryhmässä ovat Kube- ja Ecotech- öljysumuimurit sekä Easyband- ja Evotech Deep -nauhasuodatuslaitteet.
Tekupit Oy käynnistyi 15 vuotta sitten Pirkkalassa ja yrityksen osoite on sijainnut siellä koko toiminnan ajan. Varastoaan yritys piti sen sijaan pitkään Tampereen Ruskossa. Pari vuotta sitten kuitenkin myös varasto siirtyi Pirkkalan puolelle Tampereen läntisen ohitustien läheisyyteen valmistuneeseen uuteen yrityskiinteistöön. Siellä käytössä ovat tarkoitukseen nyt hyvin sopivat kooltaan noin 140 neliömetrin tilat.
Tekupit järjestää Pirkkalan tiloissaan elokuussa Tekupit Open House-tyyppisen tilaisuuden. Luvassa on laaja katsaus yrityksen kehittyvään tarjontaan. Tapahtuman ajankohta on 28.-30.8. Messuilla aktiivinen yritys on mukana jälleen myös syyskuun Alihankinta-tapahtumassa.
Kari Harju