Siipotec kehittää konekantaansa – Sopiva pystykarainen portaalikeskuksen kaveriksi

Kalajoella toimiva konevalmistaja ja alihankintayritys Siipotec Oy vahvistaa konekantaansa. Viime vuonna hankitun Hartford-portaalikoneistuskeskuksen rinnalle yritys hankki alkuvuodesta muutamaa pykälää pienemmän koneistuskeskuksen samalta valmistajalta.
Siipotec on Kalajoella toimiva yritys, joka valmistaa ja räätälöi yksilöllisiä automaatioratkaisuja puunjalostusteollisuuteen ja osin myös muille teollisuuden aloille. Ovi- ja ikkunateollisuus on iso asiakasryhmä, ja näin ollen toimitettavilla työstökoneratkaisuilla käsitellään puun lisäksi alumiineja.
Markkinat ovat kotimaassa, ja koneita on toimitettu myös Ruotsiin.
Yrityksen toiminta alkoi 25 vuotta sitten toiminimenä, sen jälkeen puitteet ovat kasvaneet, yritysmuoto vaihtunut ja tiloja laajennettu useita kertoja.
Yrityksen tuotanto toimii nyt Kalajoella noin 2000 neliön tiloissa, lisäksi on 300 neliötä toimistotilaa. Lisäksi uusi tilalaajennus käynnistynyt nyt keväällä.
Yksilöllisesti alusta loppuun
Siipotec tekee tuotantolinjaratkaisuja ja toiminnassa räätälöinti on keskeistä. Yrityksellä on käytössään runsas potentiaali niin sähkö- kuin mekaniikkapuolellakin. Suunnittelu onkin valmistettavien CNC-koneiden ja muiden tuotteiden hinnassa suurin kustannuserä.

Siipotec tarjoaa alihankintakoneistusta varsin merkittävästi: puolet koko koneistuskapasiteetista myydään alihankintana varsinkin kulutusteräksiin. Oma koneistamo on toiminut viitisentoista vuotta ja se palvelee niin omien tuotteiden valmistusta kuin myös alihankintaa. Lisäksi palettiin kuuluvat huolto- ja varaosapalvelut.
Viime aikoina vahvasti kasvuyritys on panostanut isosti mm. tilojensa lisäksi konekannan uudistamiseen ja kehittämiseen. Yrityksessä on töitä tehty pitkään taiwanilaisin konein, ensimmäinen tuli taloon avainkoneeksi heti oman koneistamon käynnistyessä.
”Ne ovat sopineet meille hyvin, ne ovat olleet asiallisia käytössä, tarkkuuksiltaan sopivia ja lisäksi toki kustannuksiltaan järkeviä”, sanoo toimitusjohtaja Raimo Siipo.
Luotettavaa konekalustoa
Viime vuonna yrityksen konekantaan tehtiin iso hyppäys, kun koneistamoon asennettiin uusi portaalikoneistuskeskus, Hartford SW320.
”Tämän kokoluokan työstökeskus mahdollistaa kookkaiden kappaleiden valmistuksen. Konevalinnassa keskeisiä vaikuttimia olivat tukevuus, kokoluokka sekä meille aiemmasta tuttu Fanuc-ohjaus. Sen myötä kone saatiin sujuvasti ja nopeasti tuotantoon. Lisäksi konevalmistajan koko, vahva suomalainen edustus ja laaja käyttäjäkunta vaikuttivat valintaan”, toteaa Siipo.
Hartfordin mallistoon kuuluvat erilaiset portaalikoneet, koneistuskeskukset sekä avarruskoneet. Suomessa edustaja on MTC Flextek. SW320:n pöytäkoko on 3000×1830 mm ja kappaleen maksimipaino työpöydälle 10 000 kg. Karamoottorin teho on 26 kW, Hi-Lo -vaihdelaatikko tuo vääntöä töihin.
Tämän vuoden alussa Siipotecin konekanta uudistui lisää, kun yritys hankki toisen uuden koneen samalta valmistajalta, pystykaraisen HCMC 1270:n 1370×650 mm:n pöydällä ja 1200 kg:n kapasiteetilla.

Raimo Siipon mukaan portaalikonetta pienempi kokoluokka lisää joustavuutta ja työn tehokkuutta.
”Kone mahdollistaa pienempien kappaleiden käsittelyn sopivan kokoluokan koneella. Aiemmin käytössämme olleeseen pieneen koneistuskeskuksen verraten myös kapasiteetti nousee aiemmasta.”
Koneen valinnassa ohjasivat hyvät kokemukset kookkaammasta Hartfordista sekä maahantuojan kokonaispalvelusta. Saman valmistajan koneesta on etua myös mm. työkalujen suhteen.
”Saman maahantuojan kanssa toimiminen lisää kokonaiskuvion helppoutta. Kun homma toimii, ei kannata asiaa sen enempää hämmentää”, sanoo Siipo.
Kehittyvää huolto- ja varaosatoimintaa
Yritys tilasi uuden koneensa loppukesällä, ja se asennettiin helmikuussa.
”Tuotantoon kone saatiin jo samana päivänä asennuksen kanssa. Tuttuun ohjaukseen ei erityiskoulutuksia tarvittu.”
Koneen hankintaan Siipotec sai tukea Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta, ja hankkeessa oli mukana myös Euroopan aluekehitysrahasto. ELY-keskus tukee myös uutta parhaillaan toteutettavaa hallilaajennusta, mikä keskittyy vahvasti yrityksen huolto- ja varaosapalveluiden kehitystyöhön.
”Korona-ajan alku viime vuonna toi lisäpuskua huoltopuolen asioiden kehitykseen. Kun viime keväänä alkoi näyttää siltä, että koneenrakennus alkaa koronan myötä takkuamaan, aloimme heti hakea huollosta uutta iskua.”
”Onneksi ei lopulta käynyt niin kuin pahimmissa skenaarioissa keväällä näytti, mutta huoltopuolen kehitys jatkuu silti nyt vahvana. Rakennamme tästä uuden vahvan tukijalan yrityksen toiminalle.
Laajennus valmistuu myöhemmin tänä vuonna. Se eriyttää huollon ja varaosapalvelun toimintoja ja vapauttaa samalla lisää tilaa tuotannolle, mitä jatkossa tarvitaan”, Raimo Siipo kertoo.