Innovaatioita ja kestävää kehitystä

Työstökonevalmistaja Okuma täyttää tänä vuonna 125 vuotta. Uudet nnovaatiot ja kestävä kehitys ohjaavat yrityksen kehitystä eteenpäin, kertoo Norbert Teeuwen, Okuma Europe GmbH:n toimitusjohtaja.

Okuma on perustettu Nagoyassa vuonna 1898 ja kysynnän mukaan ohjautuva kehitystyö on ollut toiminnassa keskeistä alusta saakka.

Eiichi Okuman perustama yritys aloitti nuudelikonevalmistajana, mutta pian siitä tuli työstökonevalmistaja. Sen jälkeen monia merkkipaaluja on mahtunut matkaan, keskeisiä on OSP-ohjauksen esittely vuonna 1963, tuolloin mm. käyttöjen, moottorien ja karojen valmistamisen lisäksi yritys alkoi tehdä itse koneisiinsa myös ohjaukset.

Uusien haasteiden edessä

”OSP on yksi esimerkki Okuman innovatiivisesta ajattelusta, sekä sisäisistä ja ulkoisista automaatioratkaisuista, joiden avulla voimme vastata asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin”, kertoo Teeuwen.

Uudet ratkaisut ja asiakastehokkuutta lisäävät ratkaisut ovat hänen mukaansa jatkossakin pääpainopisteenä.

”Olemme vuosikymmeniä tehneet töitä koneiden ja prosessien kehittämiseksi kestävälle pohjalle, esimerkiksi optimoimalla energiankulutusta tai prosessivirtoja. Tämä on entistäkin tärkeämpää tulevaisuudessa kansallisten ja kansainvälisten ilmastotavoitteiden myötä.”

”Älykkään teknologian ja vihreän teknologian avulla Okuman Green Smart Machines tukee tehokasta valmistusta pienemmällä energiankulutuksella. Tuotekehitys- ja palvelumme keskittyvät yksilöllisesti kehitettyihin kokonaisratkaisuihin”, Teeuwen korostaa.

Okuma pyrkii Teeuwen mukaan hiilidioksidineutraaliuteen myös omassa organisaatiossaan. Aurinkopaneelijärjestelmien energiansäästöä tai uusiutuvaa energiaa ollaan toteuttamassa ja laajentamassa edelleen. Jatkossa Okuma panostaa Teuwenin mukaan myös enemmän kestävään arvoketjuun ympäristön ja asiakkaiden edun mukaisesti.

Juhlan tunnelmaa EMO:ssa

Pitkin perintein toimiva Okuma juhlii 125-vuotisjuhlavuottaan syksyn EMO Hannover-tapahtumassa 18.-23. syyskuuta ja luvassa on mm. runsas kattaus valmistajan uutta teknologiaa. Okuman Suomen edustaja on MTC Flextek.