Tuoretta teknologiaa sorvaustöihin LP Group Oy:lle: kapasiteettia konsernin Nummelan koneistamossa lisää tuore hankinta, Biglian B750YS, pajalla jo neljäs saman merkin kone.
LP Groupin alaa ovat kaikenlaiset metallista valmistetut tuotteet, levytyöt ja kookkaiden teräsrakenteiden valmistus.
LP Group nimenä muodostui, kun Lankapaja Nummela, Lankapaja Industri AB:n, Reifer Oy:n ja Kiikala Steel Works Oy:n nimet yhtenäistettiin saman nimen alle.
Asiakkailleen uusi, mutta taustaltaan perinteikäs konserni tarjoaa monet palvelut yhdeltä taholta. Niihin kuuluvat ohutlevy- ja teräsrakennevalmistus sekä varastointi- ja logistiikkapalvelut.

Vuotta on menty myönteisissä merkeissä.
”Tässä on ollut markkinoilla vilkastuvaa yleisemminkin, mutta meillä asioita edistää mm. puolustusteollisuuteen suuntaavien tuotteiden kysynnän reipas kasvu. Pienet sarjat, tarkkuus, huippukestävyys, kun niitä ominaisuuksia edellytetään, olemme valmistajana vahvoilla”, tiivistää toimitusjohtaja Kari Timgren.
Koneistukset omaan tuotantoon
LP Groupilla Nummelassa toimii konsernin kookkain yksikkö.
Käytössä on mittava kalusto eri levytöihin, mm. levyjen ja putkien laserleikkaukseen ja särmäykseen, ja näille sektorille yritys on investoinut viime vuosina vahvasti.
Nummelassa toimii myös koneistamo.
”Perustimme koneistamon aikoinaan, kun halusimme alkaa tekemään tuotteissamme tarvittavat keskeiset koneistetut osat itse. Oma tekeminen nopeuttaa ja sujuvoittaa valmistusketjuja suuresti”, kertoo Timgren.
Nummelan koneistamo palvelee konsernin omaa tuotantoa ja sen konekantaa on laajennettu asteittain. Sorvauspuolella Biglian sorvauskeskukset ovat olleet käytössä lähes alusta saakka.
Ensimmäinen Vossi Groupin toimittama Biglia hankittiin vuonna 2014, ja sen oheen vuosien mittaan pari lisää.
”Nämä ovat rungoltaan tukevia koneita vahvoin ominaisuuksin. Koneilla tehdään vaativaa tuotantoa, joten vastakara, Y-akseli ja pyörivät työkalut ovat oleellista koneiden varustusta.”

Laajennusta kapasiteettiin
Tänä vuonna Nummelan Biglia-sorvauskeskuskalusto kasvoi jälleen yhdellä.
Se oli samalla jo koneistamon neljäs Biglia.
”Tarvitsimme nopeasti yhden koneen lisää ja sellainen löytyi sopivasti maahantuojan varastosta. Sen myötä kone saatiin paikalle nopein liikkein keväällä.”
Työalueen osalta mentiin samalla isompaan suuntaan.
Pajan aiemmat Bigliat ovat kaksi B565YS ja yksi B620YS -mallia.
Uusi kone on kookkaampi Biglia B750YS, missä sorvaushalkaisija on 552 mm, ja sorvauspituus 765 mm. Tankokapasiteetit pääkaralla 80 mm ja apukaralla 70 mm, molemmissa ovat C-akselit.
Pyörivien työkalujen revolveri on 16-paikkainen, Y-akselin liike koneessa on 140 mm. Pää- ja vastakarat sekä työkalurevolveri ovat suoravetoisia ja niissä on tarkkuutta lisäävä vesijäähdytys.
Uusi hankinta on varusteltu lisäksi tangonsyöttölaitteella, sen kautta voidaan sorvata 20-80 mm tangot. Ohjaus koneessa on Fanuc 32i-Model B Plus +iHMI 15 tuuman kosketusnäytöllä.
”Tutun merkkinen kone saatiin nopeasti tuotantokäyttöön. Sujuvaa, tehokasta toimintaa”, Kari Timgren sanoo.

Investointeja tarpeen mukaan
Biglia B750YS vahvistaa Nummelan sorvauskalustoa, tuotannon kehitys jatkuu ja investointeja tehdään tarpeen mukaan.
”Pyrimme pitämään huolta, että koneet ovat asialliset eikä investointivelkaa pääse syntymään. Niin pysyy kilpailukyky korkeana” kertoo Kari Timgren.
Suuntana pysyy tekemisen siirtäminen yhä enemmän ihmiskäsiltä koneille, eli automaation mahdollisuudet tuotannossa kiinnostavat jatkossakin.
LP Groupin Nummelan koneistamossa Bigliat pysyvät ydinkoneina. Nummelassa toimii Vossin toimittamina myös kaksi Akira Seikin koneistuskeskusta.
Kari Harju
LP-Group
Sopimusvalmistus,
teräslanka, levytyöt, teräsrakenteet
Nummela, Kangasniemi, Kiikala, Skillingaryds
LP-Group Nummela Oy: uusi investointi Biglia B750YS
Ylin kuva: Biglia B750YS LP Groupin koneistamolle, Josh Tedeton koneen operaattorina.






