Teknologiateollisuuden henkilöstömäärä kääntyi kasvuun vuoden 2026 kolmannella neljänneksellä, ja työllisyyskehitys on vahvinta sitten vuoden 2023. Teknologiateollisuuden tuotanto on kasvanut koko vuoden ajan, tilauskannat jatkoivat kasvuaan, uudet tilaukset vahvistuivat rajusti meriteollisuuden vetämänä, kertoo Teknologiateollisuuden tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.
Suomen suurimman vientialan henkilöstömäärä kasvoi vuoden 2026 heinä–syyskuussa edellisestä neljänneksestä noin 900 henkilöllä ja oli syyskuun lopussa 331 100. Viimeisin neljännesvuosikasvu on suurinta sitten alkuvuoden 2023.
”Tämä on hieno uutinen koko Suomelle. Teknologiateollisuuden tilauskannat ovat vahvistuneet jo lähes kahden vuoden ajan, ja kysynnän piristyminen alkaa vihdoin näkyä myös työllisyydessä. Teollisuuden työllisyyden kasvu heijastuu viiveellä muillekin toimialoille ja synnyttää niihin uusia työpaikkoja”, sanoo Teknologiateollisuuden johtava ekonomisti Hanne Mikkonen.
Tilauskannat vahvistuivat kolmanneksen vuodessa
Teknologiateollisuuden yritysten tilauskantojen arvo oli syyskuun lopussa 14 prosenttia suurempi kuin kesäkuun lopussa ja 34 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tilauskannat ovat vahvistuneet jo lähes kahden vuoden ajan.
Uusien tilausten arvo kasvoi heinä–syyskuussa 19 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja peräti 50 prosenttia vuoden 2025 vastaavasta ajankohdasta. Korkeaa tilauskertymää selittävät kyseiselle neljännekselle kirjautuneet risteilijätilaukset sekä vahvassa kasvussa viime aikoina ollut puolustusteollisuus.
Teknologiateollisuuden yritysten tilauskantojen arvo oli syyskuun lopussa 14 prosenttia suurempi kuin kesäkuun lopussa ja 34 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tilauskannat ovat vahvistuneet jo lähes kahden vuoden ajan.
”Meriteollisuus ja puolustusteollisuus ovat saaneet parin viime vuoden aikana poikkeuksellisen paljon suuria tilauksia. Tämäkin on erinomainen suunta, koska nämä tilaukset tuovat työtä laajoille alihankintaverkostoille ja lukuisille suomalaisille pk-yrityksille ympäri Suomen, Mikkonen toteaa.
Teknologiateollisuuden yleistä kysyntätilannetta kuvaava tarjouspyyntöjen saldoluku oli lokakuussa +15. Saldoluku laski hieman heinäkuun korkeasta lukemasta mutta on pitkän aikavälin tarkastelussa yhä korkea. Selvästi positiivinen saldoluku kertoo Mikkosen mukaan markkinoiden aktiivisuudesta ja kysynnän piristymisen jatkumisesta.






