Myönteinen suhdannetilanne jatkuu – raaka-aine- ja komponenttipula haasteena

Teknologiateollisuuden suhdannetilanne jatkuu myönteisenä. Alan yritysten tilauskertymä vuoden kolmannella neljänneksellä aleni edellisneljänneksestä, mutta tarjouspyyntöjen määrä on pysynyt hyvällä tasolla. Raaka-aine ja komponenttipula tuovat haasteita jatkossa.

Tiedot perustuvat Teknologiateollisuus ry:n marraskuun alun tilauskanta- ja henkilöstötiedusteluun. Suomalaisen teknologiateollisuuden suhdannetilanne on kehittynyt samansuuntaisesti kuin Euroopassa ja maailmalla laajemminkin.

Tilauskanta vahvana

Teknologiateollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia heinä–syyskuussa euromääräisesti kuusi prosenttia vähemmän kuin edellisellä neljänneksellä. Yli puolet tiedusteluun vastanneista yrityksistä raportoi tilauskertymän supistumisesta. Tilauskertymä oli kuitenkin kolmannella kvartaalilla seitsemän prosenttia suurempi kuin viime vuonna samana ajankohtana.

Tilauskannan arvo oli syyskuun lopussa viisi prosenttia suurempi kuin kesäkuun lopussa ja 16 prosenttia suurempi kuin vuoden 2020 syyskuussa. Telakoilla on edelleen suuri osuus tilauskannasta. Tällä hetkellä tilauskantaa paisuttavat myös materiaalien ja komponenttien saatavuudesta johtuvat toimitusvaikeudet.

Rekrytoinnit piristyivät edelleen heinä–syyskuussa, ja teknologiayritysten henkilöstömäärä jatkoi kasvuaan. Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstömäärä Suomessa jatkoi kasvua vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Henkilöstöä oli syyskuun lopussa 319 000 eli reilut 2 000 henkilöä enemmän kuin kolme kuukautta aiemmin.

Raaka-aine-, komponentti- ja henkilöstöhaasteet

Jatkossa teollisuuden näkymiä sumentavat etenkin vaikea raaka-aine- ja komponenttipula, kohonneet kustannukset sekä pula osaavasta työvoimasta.

”Kustannusten raju nousu voi johtaa myös yritysten kannattavuuden heikentymiseen”, sanoo johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras Teknologiateollisuudesta.

Teknologiateollisuuden toimitusjohtajan Jaakko Hirvolan mukaan kasvukäyrän tasaantumista ei voi ohittaa olankohautuksella, vaikka taloudessa menee edelleen hyvin.

Hirvolan mukaan Suomi tarvitsee investointeja tutkimukseen ja kehitykseen sekä yhtä lailla koneisiin ja laitteisiin. Hirvola kiirehtii toimia myös kasvavaan työvoimapulaan. ”Yritysten kasvua haittaava työvoimapula, yli seitsemän prosentin työttömyysaste, väestön ikääntyminen ja julkisen talouden velkaantuminen on mahdoton yhtälö. Koska tähän havahdutaan ihan oikeasti? Työllisyystoimia tarvitaan kuumeisesti. Samaan aikaan on varmistettava osaajien ripeä saatavuus myös maan rajojen ulkopuolelta, sillä kotimaiset kädet eivät riitä”, Hirvola muistuttaa.