Myönteistä messumenoa – Alihankinta 2019 Tampereella

Alihankinta 2019 pidettiin Tampereella 24.-26.9. Teollisuuden alihankinnan ammattimessuille kokoontui 17 731 messuvierasta. Kävijämäärä oli tapahtuman historian toiseksi suurin. Vuonna 2016 kävijöitä oli 18 422.

Alihankinta 2019 kumppaniyritys oli Mantsinen Oy. Toimitusjohtaja Mia Mantsinen piti pääpuheen messujen avajaisissa

Tampereen Alihankinta tunnetaan hyvän tuulen messuina, ja ne Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa jälleen vietettiin. Maailmalla tapahtuu monenlaista, mutta myönteisellä virityksellä mennään, se viesti osastoilla korostui.

Kolmen päivän messutapahtuma keräsi paikan päälle lähes ennätysmäärän väkeä, joten tunnelma oli tiiviisti kohdallaan senkin osalta.

Messujen teema oli tällä kertaa kestävä valmistus ja se näkyi ja kuului läpi tapahtuman, kertoo Alihankinta-messujen projektipäällikkö, viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista.

”Yritykset olivat vastanneet haasteeseen tarttua kestävän valmistuksen näkökulmiin. Toki uudet teknologiat, innovaatiot sekä tulevaisuuden teollisuus ja kestävä valmistus herättivät messuilla kiinnostusta ja keskustelua.” 

Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija palkittiin. Vuoden päähankkija on Lojer Oy, palkinnon vastaanottivat Lojer Oy:n toimitusjohtaja Ville Laine, hallituksen puheenjohtaja Tommi Salonen ja tuotantojohtaja Jukka Suni.

17 731 messuvierasta, 1100 näytteilleasettajaa

Näytteilleasettajille, kuten konepajoille Alihankinta-messut ovat toimiva areena omien palvelumahdollisuuksien esittelyyn, ja kiinnostus tapahtumaa kohtaa pysyy vuosi vuodelta vahvana. Tulijoita messuille näytteilleasettajiksi on jatkuvasti enemmän kuin mukaan mahtuu.

Nyt mukaan mahtui noin 1100 näytteilleasettajatahoa joko omille osastoilleen tai esimerkiksi alueellisille yhteisosastoille, jotka ovat messujen yleistä näkymää.

Alihankinta-messujen sekä samanaikaisen startup-tapahtuman AlihankintaHEATin tavoitteena on viime vuodet ollut kansainvälistyminen ja pikkuhiljaa kehitystä on tapahtunutkin.

Ulkomaisia näytteilleasettajia on paikalla enenevästi, ja käytävilläkin kuulee nykyisin melkoisesti muutakin kuin tätä paikallista. Sama meno jatkunee edelleen, kun messut seuraavan kerran järjestetään 22.–24.9.2020. Tapahtuman teema on tuolloin Datasta bisnestä.

”Ensi vuoden teemaksi on valittu Datasta bisnestä, jonka kautta tuomme esiin tiedon merkitystä tulevaisuuden teollisuudessa. Näkökulmina korostuvat muun muassa älykäs teollisuus, turvallisuus ja tuottavuus. Tavoitteena on teeman kautta auttaa valmistavan teollisuuden yrityksiä siinä haasteessa, että yritysten suuresta tietomäärästä saadaan jalostettua sellaista tietoa, joka lisää ymmärrystä liiketoiminnan mahdollisuuksista ja sitä kautta tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvattamisesta”, kertoo Tanja Järvensivu.

Vuoden Alihankkijana palkittiin Futurice Oy. Vastaanottajat olivat Suomen maajohtaja Riku Valtasola ja Tampereen yksikön johtaja Osmo Haapaniemi.

Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija

Näyttelyn ja startup-tapahtuman lisäksi Alihankinnassa palkitaan ansioituneita.

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi Vuoden 2019 Päähankkijana Lojer Oy:n Sastamalasta. Palkintovaliokunnan mukaan Lojer on pitkäjänteisesti ja eettisesti kehittänyt omaa hankintaverkostoaan. Lojerin hankintastrategian mukaisesti materiaalit hankitaan mahdollisuuksien mukaan kotimaisilta ja jopa alueellisilta toimittajilta, mistä osoituksena, että Lojerilla on Avainlippu-merkintä kaikissa yrityksen valmistamissa tuotteissa.

Vuoden Alihankkija 2019-palkinnon sai Futurice Oy Tampereelta. Yritys on palkintovaliokunnan mukaan huimasta 30 prosentin vuosittaisesta kasvuvauhdista huolimatta menestyksellä vaalinut omaa toimintatapaansa, joka näkyy ja tuntuu yrityksen toiminnassa ja kulttuurissa. Yhtiön arvot luottamus, läpinäkyvyys, oppiminen ja huolenpito ovat vahvasti läsnä niin henkilöstön arjessa kuin asiakastyössä. Palkintovaliokunta arvosti vahvasti yhtiön palvelua ja asiakaskokemusta.

Kari Harju