HT-Laser kehittää tuotantoaan Vieremällä

HT-Laser muokkaa tuotantoaan Vieremän yksikössään. Osana investointiohjelmaa Alikon toimittama kohteeseen räätälöity Giant-sarjan kookas särmäyspuristin otettiin käyttöön Vieremän yksikössä vuodenvaihteessa. Kone sijoittuu yksikön uusien, korkeaa tarkkuuta vaativien tuotteiden valmistuksen käynnistämiseen raskaassa tuotannossa.

HT-Laser on vuonna perustettu järjestelmätoimittaja, jonka erityisosaamisalueita ovat kokoonpanot ja komponenttivalmistus sekä asiakkaiden tarpeiden mukaan optimoidut leikkeet.

HT-Laser tunnetaan yhtenä teollisen laser- ja vesileikkauksen pioneereista Suomessa, ja viime aikoina yritys on yhtenä suomalaispioneereista aloittanut myös 3D-metallitulostuksen palvelutoiminnot. Leikkauksen ja tulostuksen lisäksi yrityksen paletissa ovat koneistuksen, hitsauksen, pintakäsittelyn, kokoonpanon ja tuotekehityksen palvelut, kokonaisvaltaisen paketin alan toimintoihin.

Kone on työleveydeltään seitsemänmetrinen ja puristusvoimaltaan 1000-tonninen. Integroitu siltanosturi avustaa nostoissa.

Raskasta tuotantoa

Teiskonen-konserniin kuuluva HT-laser toimii kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa sekä Puolan Poznanissa. Yksi yksiköistä on Vieremällä, missä tehdään komponentteja mm. kansainvälisille markkinoille suuntaaviin metsäkonesektorin tuotteisiin.

HT Laser Vieremän toiminta on parhaillaan voimakkaassa kasvussa. Yksikköä on laajennettu, syksyllä 2018 valmistuivat käyttöön 2800 neliömetrin lisätuotantotilat ja tuorein tilalaajennus on uusi materiaalihalli. Samaan aikaan tehtaan koneistuksen toimintoihin on investoitu uusi CNC-koneistuskeskus sekä uutta mittaustekniikkaa, 3D-mittalaite.

Keskeisenä osan investointikokonaisuutta yritys on hankkinut Vieremälle uutta kookkaan kokoluokan särmäysteknologiaa, sillä Alikon toimittama Giant SP7000-1000 otettiin käyttöön vuodenvaihteessa.

Vuoden 2018 joulukuussa Aliko toimitti HT Laserin Lappeenrannan yksikköön vastaavan kokoluokan koneen, ja nyt se siis sai sisarkoneen Vieremän yksikköön. Kone on työleveydeltään seitsemänmetrinen ja puristusvoimaltaan 1000-tonninen.

”Investointipäätökseen vaikutti eniten halumme parantaa entisestään tuotantomme laatua, tehokkuutta ja turvallisuutta”, HT-Laser Vieremän yksikönpäällikkö Sami Tiikkainen.

”Tavoitteemme on tuottaa entistäkin tarkempia isoja särmättyjä kappaleita. Tätä tarkoitusta varten hankimme hiljattain myös 3D-skannerin.

”Tuotannon tehokkuutta pystymme parantamaan oleellisesti mm. uuden särmäyspuristimen CNC-ohjautuvan alatyökalun avulla ja työturvallisuus kohenee, kun isojen kappaleiden nostoihin on käytössä integroidut siltanosturit”, Tiikkainen toteaa.

Vieremällä ajetaan Tiikkaisen mukaan ylös uusia tuotteita ja tässä projektissa uusi särmäyspuristin on tärkeässä roolissa.

Alikon CNC-alatyökalu (V=40-200 mm) lisää tuotannon tarkkuutta.

Käyttöön optimoitu

Sami Tiikkaisen mukaan särmäyspuristintoimittajan valinta oli oikeastaan jo lähdössä selkeä.

 ”Aiemmat Aliko-koneemme ovat olleet toimintavarmoja. Kotimaisen toimittajan kanssa yhteistyö koneen räätälöinnissä oli helppoa ja mutkatonta. Työkalusuunnittelun teimme yhdessä laitetoimittajan kanssa aitojen tarpeidemme pohjalta ja tämä ennakkotyö todellakin kannatti”, toteaa Tiikkainen.  

”Koneen asennukset ja tuotannon ylösajo sujuivat suunnitellusti ja aikataulussa. Näemme jo nyt, että konkreettiset laatuun ja tuottavuuteen liittyvät tavoitteemme ovat lähteneet toteutumaan suunnitellusti.”

Kone on varustettu mm. mm. CNC-alatyökalulla (V=40-200) sekä 6-akselisella takavasteella. Myös muu varustus on raskaaseen tuotantoon sovellettu, ylätyörunko on jykevä ja käyttöön on sovellettu laaja valikoima kärkiä. Moottoroidut etukannattimet lisäävät ergonomiaa ja yksi mielenkiintoinen piirre on koneeseen integroitu siltanosturi.

”Projekti oli mielenkiintoinen. Kokonaisuus tehtiin ja varustettiin täsmänä HT-Laserin Vieremän yksikön tarpeisiin, ja yhteistyössä Vieremän särmäysosaajien kanssa toteutimme käyttöön optimin ratkaisun”, kiteyttää Alikon toimitusjohtaja Stanislav Demin.

Aliko on erikoistunut erikoistuneet särmäyspuristimiin, joissa onyli 3000 mm särmäysleveys ja yli 220 tonnin puristusvoima.

Alikon Giant -sarjaan kuuluu raskaita särmäyspuristimia 4,2 – 14 metrin särmäysleveydellä ja 1000 – 4000 tonnin puristusvoimalla. Alikon muut särmäyspuristinsarjat ovat lattiatasolle asennettava F-sarja (3 – 4,2 metrin särmäysleveys ja 220 – 400 tonnin puristusvoima) ja järeä Heavy Duty(3 – 10 metrin särmäysleveys ja 500 – 800 tonnin puristusvoima).

Kari Harju