Tikli Group Oy laajenee yritysostolla
Tikli Group Oy on ostanut Sastamalan Mouhijärvellä pitkään toimineen, alumiinin jatkojalostukseen erikoistuneen Honpumet Oy:n koko osakekannan. Yhtiö siirtyi Tikli Groupin omistukseen 11.8. allekirjoitetulla kauppasopimuksella.
Molempien yhtiöiden operatiivinen toiminta säilyy ennallaan. Henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä yhtiön palveluksessa. Kaupalla ei ole käytännön vaikutusta toimituksiin tai yhteyshenkilöihin.
”Yrityskaupoilla saamme roimasti lisää osaamista molemmin puolin: synergiaedut ovat merkittävät.”, kertoo Tikli Groupin toimitusjohtaja Pasi Arvola.
Yritysjärjestely tukee Tikli Groupin strategista kasvua, laajentaa palveluvalikoimaa sekä vahvistaa molempien yhtiöiden markkina-asemaa.
Vahva toimija alalle
Yhtiöt tekivät viime vuonna liikevaihtoa yhteensä 15,4 miljoonaa euroa, ja konsernin yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin sata.
”Voimme nyt tarjota asiakkaillemme entistä kilpailukykyisempiä ja laajempia kokonaisratkaisuja. Uskomme, että yritysjärjestely lisää kapasiteettia ja luo uusia mahdollisuuksia myös molemmilla seuduilla olemassa oleviin alumiiniklustereihin”, Tikli Groupin hallituksen puheenjohtaja ja myyntipäällikkö Timo Mastokangas sanoo.
”Toimintaa on tarkoitus viedä eteenpäin yhteistuumin. Pystymme hyödyntämään toistemme vahvuuksia”, toteaa Heimo Honkala.
Yhtiön myynnin taustalla oli tarve löytää yritystoiminnalle jatkuvuutta pääomistajien eläkeiän lähestyessä.
Honpumet on merkittävä toimija alumiiniprofiilien CNC-koneistuksessa. Yhtiön monipuolinen osaaminen, vankka kokemus ja moderni konekanta vastaavat tehokkaasti erilaisten kappaleiden valmistushaasteisiin. Honpumet tunnetaan luotettavana ja arvostettuna yhteistyökumppanina alumiiniprofiileiden puristuslaitoksille ja koneistettuja alumiiniosia toiminnassaan hyödyntäville yrityksille. ”Tulemme myös jatkossa määrätietoisesti kehittämään niin Honpumetin toimintaa kuin Vimpelissä toimivaa Tikliä. Teollisena omistajana meille on tärkeää, että toimintaa kehitetään ja kasvatetaan molemmilla paikkakunnilla tasapuolisesti”, Pasi Arvola sanoo