Lisää tilaa ja uutta kapasiteettia – Promeco vahvistaa ohutlevytoimintojaan

Promeco Group jatkaa kasvun tiellä. Yrityksen ohutlevytoimintojen kehitystä tukee hiljattain Kankaanpäähän toteutettu tilalaajennus, tuotantomahdollisuuksia puolestaan mm. tuore vahvistus kookkaan särmäyksen toimintoihin.

Promeco on perinteikäs perheyritys, jonka juuret ulottuvat aina 1970-luvulle saakka. Vuodesta 2016 aiempi yritysnimi KMT Group vaihtui Promeco Oy:ksi, ja viime vuodet yritykseltä ovat sujuneet varsin sujuvan kasvun merkeissä.

Tämä seikka koskee myös tämän erikoisvuoden kehitystä.

Nelimetrinen HFE 3i on uusi laajennus Promeco Mechanicsin taivutuskapasiteettiin.

”Toki tilanne näkyy myös meillä, mutta vaikutus on ainakin toistaiseksi ollut maltillinen. Laaja, useille eri alueille ulottuva toimintakenttä tasapainottaa tilannetta. Kysyntää ja sitä myöten töitä on ollut varsin hyvin ja jatkossakin tilanne näyttää suotuisalta”, kiteyttää Production Line Manager Mikko Kohtamäki.

Laaja-alainen valmistaja

Promeco Group on kookas yritys, se työllistää lähes 500 henkilöä, ja liikevaihtoa yritys teki viime tilikaudellaan lähes 60 miljoonaa euroa. Groupin tuotantoyksiköt toimivat neljässä eri toimipaikassa, niistä kolme on Suomessa, Kankaanpäässä ja Vaasassa. Lisäksi toimintaa on myös Puolassa.

Kankaanpäässä valmistetaan sähkömekaanisia kokonaisuuksia, ohjausjärjestelmiä ja moottoreiden ohjauskeskuksia mm. raideliikenteen toteutuksiin, Vaasassa keskitytään meriteollisuuden sekä esimerkiksi voimalaitoksiin tarkoitettuihin mekaanisiin kokoonpanoihin ja moottoreiden eristeratkaisuihin. Asiakkaita ovat isot alan nimet kuin Kongsberg, Bombardier, Wärtsilä ja ABB.

”Täällä Kankaanpäässä olemme tuottaneet mekaanisia tuotteita liikkuvan kaluston tarpeisiin pian parinkymmenen vuoden ajan, ja teemme mm. sähkökeskuksia, ohjauspaneeleita, koteloita sekä erilaisia sisätilatuotteita. Raideliikenteen ratkaisujen myynti on ollut kasvussa viime aikoina, ja näemme jatkossakin tämän alueen potentiaalin yrityksen toiminnoille. Ehdottomasti suurin osa alueen tuotteista menee vientiin”, Kohtamäki sanoo.

Sähkömekaanisia kokonaisuuksia Promeco toteuttaa Kankaanpään Pansian tehtaallaan, jossa on töissä noin 200 henkilöä. Sen lisäksi Kankaanpäässä toimii noin 70 henkilön työpanoksella yrityksen mekaniikkatehdas, joka keskittyy alihankintaan ja tuottaa ohutlevystä osia eri teollisuuden alojen tarpeisiin. Lisäksi tehdas palvelee yrityksen omien tuotteiden tuotantoa niihin tarvittujen ohutlevyosien osalta niin Kankaanpäässä kuin Vaasassakin.

Kookkaiden kappaleiden taivutusta. Särmääjänä Kari Kaskela

Kehittyvää tuotantoa

Mekaniikkatehtaansa toimintaa Promeco on viime vuosina uudistanut monessa mielessä.

Muutama vuosi sitten Kankaanpään Asemakadulle hankittiin kookas nelimetrinen kuitulaser, joka laajensi isosti yrityksen mahdollisuuksia laserleikkeiden tuotannossa. Yksikössä on myös vahvaa taivutuskapasiteettia, ja levynleikkauksen ja taivutuksen lisäksi yksikkö palvelee asiakkaitaan kokonaisvaltaisuuden periaatteiden mukaan myös hitsaus ja kokoonpanotoiminnoissa.

”Teemme keskikokoisten alumiini- ja teräsrakenteiden hitsausta, myös robotilla, ja esimerkiksi kitkahitsauksesta meillä on jo vuosien kokemus. Kuten tiedetään, kitkahitsaus on edelleenkin teollisuudessa varsin harvinainen erikoisalue”, sanoo Mikko Kohtamäki.

Viime vuosien kehitystöihin Promecon mekaniikkatehtaalla kuuluu myös tilalaajennus, mikä lisäsi tehtaan kokonaistiloja. Yhteensä noin 1500 neliömetrin laajennuksen jälkeen tilaa Asemakadulla käytössä on nyt noin 8000 neliömetriä.

”Samassa yhteydessä tämän laajennuksen kanssa tehtaalla toteutettiin erilaisia järjestelyjä mm. osastojen sijoitteluun liittyen. Lisäsimme tuotannon joustavuutta ja sujuvuutta”, toteaa Promecon Sales Manager Janne Saarijoki.

Tuotantoa on jalostettu Kankaanpäässä moniportaisesti viime vuosina. Kehitys jatkuu, kertovat Mikko Kohtamäki ja Janne Saarijoki.

Uutta särmäysteknologiaa

Aivan tuoreisiin tämän vuoden kehitystoimiin Promeco Mechanics tehtaalla kuuluu panostus mm. levyaihioiden viimeistelyhionnan toimintoihin. Tuore satsaus on myös särmäyskapasiteetin lisäys, Kankaanpäähän hankittiin kesällä Amadan särmäysteknologiaa, HFE 3i-sarjan särmäyspuristin, nykyaikainen paketti taivutustöihin.

Sarjaan kuuluvat koneet ovat saatavissa 50 tonnin ja 1.25 metrin taivutusleveydestä kookkaammassa pään 400 tonniin ja kuuden metrin taivutusleveyteen saakka.

Promecon koneessa taivutusleveys on neljä metriä. Puristusvoimaa on 220 tonnia.

Vakiovarusteina 8-akselisisen sarjan koneissa ovat automaattinen bombeeraus, AMNC 3i -multimediaohjaus, S-Grip yläteräpitimet ja Digipro kulmanmittauslaite, etäohjaus on lisävaruste.

Hiljattain toteutettu tilalaajennus toi mekaniikkatehtaalle noin 1500 neliömetrin lisätilat. Valmistusta tehtaalla sujuvoitettiin samalla uusin osajärjestelyin.

”Tarvitsimme lisää särmäyskapasiteettia kasvavan tuotannon tarpeisiin, ja koon määritteli nelimetrisen kuitulaserin pöytäkoko ja kapasiteetti. Amadan särmäyspuristimia on käytössämme useita ennestäänkin, joten uuden koneen hankinta samalta taholta oli luonnikas ratkaisu. Ohjaus on ennestään tuttu ja työkalujen käyttö eri koneilla sujuu ristiin. Lisävarusteena hankkimamme X-Delta X- vasteet ja T7-etutuet ovat uuden koneen etuja tuotannossa. Lisäksi hankitun Long Stroke-version 150mm perusmallia suurempi avautuma mahdollistaa osaltaan aiempaa suurempien ja mitoitukseltaan haastavampien kappaleiden särmäämisen”, sanoo Saarijoki.

Uusi kone asennettiin Kankaanpäähän aiempien eri kokoluokkia edustavien särmäyspuristimien rinnalle kesällä. Jatkossa mekaniikkayksikön tuotannon kehityksessä mm. lisäautomatisointi kuuluu keskeisiin teemoihin, toteavat Mikko Kohtamäki ja Janne Saarijoki.

Kari Harju