Änäkkälän Teräksellä alkoi kuitulaseraika

Änäkkälän Teräksellä mietittiin pitkään oman kuitulaserin hankintaa leikkausprosesseja sujuvoittamaan. Kun lisätilaa järjestyi ja sopiva kone löytyi viime syksynä, vuosien unelma omasta laserista toteutui nopein liikkein.

Änäkkälän Teräs on Pohjois-Pohjanmaan Reisjärvellä toimiva yritys, jonka alaa ovat metallirakenteet teräsrakentamisen tarpeisiin. Yritys tekee tilaustöinä runkorakenteita, sisä- ja ulkoportaita, erilaisia kaiderakenteita sekä kierreportaita. Tuotteet toimitetaan pintakäsiteltyinä ja useimmiten myös asiakkaille valmiiksi asennettuina.

Nyt neljätoista henkilöä työllistävä perheyritys aloitti toimintansa vuonna 1997. Alkuaan toimittiin Valmistus- ja Asennuspalvelu Änäkkälä Oy:n nimellä, ja kun nuorempi sukupolvi siirtyi yrityksen johtoon muutama vuosi sitten, vaihtui nimikin. Nyt se on nasevasti Änäkkälän Teräs.

Leikkaustyöt tehdään Änäkkälän Teräksellä jatkossa pääosin omalla kuitulaserilla. Ohjauksella Ilpo Heinonen.

Teräsrakenteita monipuolisesti

Yrityksen keskeistä toiminta-aluetta on Pohjois-Pohjanmaa, Reisjärveltä parisataa kilometriä eri suuntiin, Jyväskylästä pohjoiseen Oulun Tornion tasolle saakka ja maan leveyssuunnassa Pohjanlahden rannikon keskuksista pitkälle itäiseen Suomeen. Kauempanakin on projekteja tehty.

”Asiakkaitamme ovat niin teollisuus- ja liikelaitokset kuin yksityiset tahotkin. Pyrimme olemaan asiakkaillemme luotettava kumppani, pidämme toimitusajoista kiinni ja hintatason kilpailukykyisenä”, toteaa yrittäjä ja toimitusjohtaja Jari Änäkkälä.

Noin kahden miljoonan liikevaihtoa pyörittävän yrityksen tuotantokalustoon kuuluu monenlaista kaiteen ja portaantekoon tarvittavaa kalustoa, mutta yhtä konetta talon kapasiteettiin on kaivattu kovasti.

”Omaa laserleikkauskonetta olemme haaveilleet tänne jo pitkään. Olemme hankkineet tähän mennessä laserleikkeet verkostostamme lähistön laserleikkaajilta. Periaatteessahan homma on toki sujunut, mutta aikaa toki menee alihankintaverkoston kautta tapahtuviin hankintoihin, joskus hermostuttavan kauan”, Änäkkälä sanoo.

Ohjaus kuitulaserissa on Preview3. Ohjaus tapahtuu 19 tuuman kosketusnäytöltä.

”Tulppa saadaan poistumaan hankkimalla tänne oma laser, sen olemme tienneet pitkään, ja siirto toteutui nyt sitten viime vuoden lopulla”, sanoo yrityksen toinen omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Pelo.

Oma kuitulaser käyttöön

Prosessi laserinhankintaan lähti vireille, kun yritys osti lisähallin toimitilansa vierestä. Sen myötä järjestyivät tilat koneelle.

Itse koneeksi valikoitui markkinoiden tutkinnan ja vakaan harkinnan jälkeen kompakti kuitulaser Mazakin mallistosta, ja lopullisesti asiat etenivät, kun kustannuksiltaan puolen miljoonan euron hankkeeseen saatiin 35 prosentin Ely-rahoitus Vipuvoimaa EU:sta hankkeelta.

”Paikallinen yrityspalvelupäällikkö auttoi hakemuslomakkeiden kanssa”, sanoo Jari Änäkkälä.

Uusi kone, Yamazaki Mazakin Optiplex Nexus 3015 on 2D-kuitulaser 1525×3015 mm:n työalueella ja 4 kW:n lasertehoin. Se mahdollistaa mustan teräksen leikkaamisen aina 20 mm:iin saakka. Kirkkailla päästään 12 mm:iin. Sitä vahvemmat leikkeet yritys hankkii jatkossakin verkostostaan.

Vakiovarusteisiin kuuluu monia tuttuja koneen käyttöä ja asetusten tekoa helpottavia ominaisuuksia, kuten tutut säteen autofocus tai suuttimen automaattivaihto, ohjaus on Preview3 ja käyttö tapahtuu tabletin tai kännykän näyttöä muistuttavalta 19 tuuman näytöllä.

Kuitulaserin vaihtopöytäjärjestelmä sekä levynostin helpottavat asetuksia ja levynvaihtoja.

Änäkkälän Teräkselle etuna ovat ennen kaikkea nopeutuneet omien tuotteiden toimitukset aiempaan tilanteeseen verrattuna.

”Uusi laser nopeuttaa jatkossa aikataulujamme, ja hyöty siitä koituu asiakkaillemme. Se mahdollistaa aiempaa nopeammat ja usein myös kustannustehokkaammat toimitukset”, Änäkkälä sanoo.

Myös tuotevalikoima laajenee, yrityksen tarkoituksena on leikata laserleikkeitä jatkossa myös alihankintaan.

Uutta oppimalla eteenpäin

Uusi Nexus-kuitulaser on Reisjärvellä paikallaan ja nyt on opintojen aika.

”Kenelläkään meillä täällä ei ole aiempaa kokemusta kuitulasereista, joten onhan tässä opiskeltavaa ja aikaa tietenkin kuluu, ennen kuin koneen tehot saadaan kaikkineen hyödynnettyä. Hyvällä tiellä toki olemme ja tuotantoa on saatu koneella jo käyntiin. Tehtaan ja Wihurin tuki ovat olleet alussa isona apuna”, kertoo Jari Änäkkälä.

Reisjärvellä alkuvaiheessa koneella on kaksi käyttäjää, jatkossa lisähenkilöstön palkkaaminen on mahdollista. Nykyaikainen särmäyspuristin uuden laserin kaveriksi hankittaneen yritykseen seuraavaksi.

Kari Harju

Esimerkiksi näitä. Kone nopeuttaa toimituksia asiakkaille ja tekee myös alihankintaa, sanovat Jari Änäkkälä (oikealla) ja Heikki Pelo.