Nopeaa 3D-tulostusta metrin työalueella

Tehokkaasti sovellettuna 3D-tulostimilla tekee monenlaisia asioita. Esimerkiksi prototyyppien valmistus on tuttu sovellusalue. Kun Framery hankki kookkaan 3D-tulostimen, protojen valmistus sai nopeutta ja rahaakin säästyy aiempaan verrattuna.

Frameryn yritystarinaa ovat monet seuranneet mielenkiinnolla viime vuosina.

Nuorten insinöörien omakohtaista kokemuksista avokonttorin hälinässä syntynyt, tehokkaasti tuotteistettu idea konttoreihin sijoitettavista äänieristetyistä työtiloista ja samalla työrauhan tyyssijoista on rauhoittanut perin monen toimistoammattilaisen työelämää viime vuosina.

Yritys aloitti vuonna 2010 ja vuonna 2019 ylitettiin 100 miljoonan liikevaihto.

Työtila on kooltaan 1000x500x500 mm. Alustalla pakkauskehitysprojektiin liittyvä kappale.

Konttorit tyhjentänyt koronavuosi hidasti hieman yrityksen kasvua, mutta jatkolta odotetaan taas paljon. Tekemistä vuosien mittaan tällä useaan kertaan niin meillä kuin muuallakin palkitulla yrityksellä riittää.

Myös tuotepaletti on viime aikoina laajentunut. Uusi tuote Framery One keskittyy mm. datayhteyskapasiteetin kasvattamiseen ja työtilojen yhteysmahdollisuuksien kasvattamiseen.

Samalla uusi tuote on merkittävä siirtymä materiaalipuolella. Aiemmat tuotteet Framery O, Framery Q ja Framery 2Q ovat koottu puumoduuleista. Uusi tuote Framery One tehdään metallimoduuleista.

BigRep STUDIO G2 vahvistaa Frameryn protovalmistusta. Iso mutta nopea, toteaa Teemu Niskanen.

Tulostusta omaan haltuun

Framery työllistää Tampereen Sarankulmassa 330 henkilöä 15 eri maassa ja pääkonttori sijaitsee Tampereen Sarankulmassa. 90 prosenttia työntekijöistä työskentelee Tampereella. Siellä tapahtuvat myös yrityksen suunnittelutoimet parinkymmenen henkilön voimin, ja Sarankulmassa tehdään myös tuotteiden kokoonpanot. Tuotekomponettien valmistuksen hoitaa alihankkijaverkosto.

Tuotteiden ja komponenttien suunnitteluun kuuluu tietenkin runsaasti testaamista ja prototyyppien valmistusta. Prototyyppien tuotannossa Framery on jo pitkään hyödyntänyt muovimateriaalien 3D-tulostuksen mahdollisuuksia. Tarvittavat prototyypit yritys on hankkinut alihankinnasta ja lisäksi tarkoitukseen yrityksellä on ollut omassa käytössään pöytätyyppiset filamentti ja SLA-tulostimet.

Framery toimii Aamulehden aiemmissa tiloissa Tampereen Sarankulmassa. Näyttelytilasta ovat näkymät kokoonpanoon.

Koska protoja tarvitaan paljon ja tulostustarve kasvaa, yritys on pyrkinyt viime aikoina laajentamaan tulostuksen mahdollisuuksiaan eteenpäin.

”Syynä ovat varsinkin kustannukset. Muualla teettäminen maksaa”, sanoo Frameryn 3D-tulostimista vastaava tuotekehitysinsinööri Teemu Niskanen.

Asian edistämiseksi yrityksessä käynnistyi alkuvuodesta projekti, mikä kasvatti talon omaa tulostuspotentiaalia. Framerylla tulostaa aiempien pöytätulostimien lisäksi Vossin kautta uusi filamenttikone, BigRep STUDIO G2.

Kookkaita tulosteita taloudellisesti

BigRep on vuonna 2014 aloittanut saksalaisvalmistaja, joka tekee muovitulostimia teollisiin tarpeisiin ja aina kokoluokkaan 1x1x1 m³ asti. BigRep-tulostimet ovat isoilla kasvatustilavuuksilla, ja hankinnassa myös Framerylla se oli yksi ratkaisevista tekijöistä.

”Toki vakaa valmistaja ja maahantuoja olivat tärkeitä seikkoja, mutta koko oli tässä iso tekijä. Koneen 1000x500x500 mm:n tulostusalue mahdollistaa isojen kappaleiden tulostamisen, juuri sellaisten, jotka aiemmin on hankittu alihankintaverkostosta”, kertoo Niskanen.

Frameryn työtilat tunnetaan toimistojen ääniongelmien ratkojina. Teollisuustiloissa ne toki toimivat samalla tavoin.

”Samalla kone on nopea. Laitteessa on mm. kaksi suutinta, mikä lisää tulostusnopeutta ja mahdollistaa vaikkapa kahden materiaalin käytön tulostettaessa. Tulostusnopeutta lisää jatkossa myös koneeseen tilaamamme 1 mm:n suutin, vakiona tässä suutin on 0,6 -mm:n kokoluokkaa”, Niskanen sanoo.

Materiaalina Framerylla on tulostettu PLA:ta. Aika näyttää jatkon, kirjo on materiaalien suhteen koneelle runsas.

BigRep on ollut Framerylla käytössä vasta hetken, mutta käytännön etuja yritys on havainnut pienelläkin aikavälillä. Jatkossa Teemu Niskanen ennakoi koneen olevan varsin monessa mukana.

”Eihän tämä nyt kaikkiin prototöihin sovi, mutta tiettyihin tehtäviin tämä on pätevä laite. Ja säästöjäkin olemme jo saaneet syntymään. Olemme tehneet koneella yhden projektin ja laskimme, että jo sen puitteissa säästimme tuhat euroa verrattuna siihen, että kappaleet olisi tilattu alihankinnasta”, Niskanen sanoo.

Teemu Niskasen mukaan koneella tehtäneen Framerylla prototyyppien lisäksi jatkossa esimerkiksi jigejä.

Kari Harju