Polar Metalli lisää automaatiota valmistuksessa – Kolmen robotin solu muokkaa tuotteet pitkälle valmiiksi yhdessä yksikössä

Polar Metalli jatkaa automaation lisäämistä valmistuksessaan. Uusi kolmirobottinen tuotantosolu taivuttaa, hitsaa ja kokoaa yrityksen päätuotteisiin kuuluvat Polar Grillit särmätyistä kappaleista kerralla valmiiksi jälkikäsittelyyn ja maalaukseen toimitettaviksi.

Polar Metalli on Keminmaalla toimiva ohutlevynkäsittelijä, joka tunnetaan markkinoilla mm. savupeltien sekä pihagrillien valmistajana.

Yritys on perustettu vuonna 1984 Kemissä ja savupellit sekä grillit ovat olleet ohjelmassa pitkään, savupellit alusta saakka.

Savupellit ja grillit omina tuotteina

Savupeltien valmistaminen lähti erään paikallisen muurarin toiveesta kehittää savupelti, joka saataisiin asennettua helposti paikoilleen.

”Isäni Tapio Saukko keksi asiaan ratkaisun ja yritys lähti siitä liikkeelle”, kertoo toimitusjohtaja Markus Saukko, yrityksen toisen sukupolven edustaja.

Hän pyörittää perheyritystä nyt sisarensa Hannele Saukon kanssa ja veljensä Matti Saukon kanssa.

Markus Saukon mukaan pihagrillien tarina on hieman samanlainen.

”1990-luvulla oli Suomessa kova buumi kotarakentamiseen ja eräs kotavalmistaja halusi, että kotaan suunniteltaisiin tarpeeseen sopiva grilli. Näin lähti Polar Grillin tarina käyntiin ja nykyisin säännöllistä vientiä on Pohjoismaihin, Saksaan, Iso-Britanniaan, Hollantiin, Kanadaan ja Venäjälle”, Saukko sanoo.

Kerralla pitkälle: toistuvissa sarjoissa, joissa laadun täytyy olla tasaista, robotit ovat erittäin paikallaan, toteaa Markus Saukko.

Automaation etuja tuotannossa

Viime vuosina Polar Metalli on kehittänyt laajentanut ja kehittänyt tuotantoaan melkoisin loikin. Omien tuotteiden valmistuksen lisäksi pari viime vuosikymmentä Keminmaalla toimineen Polar Metallin palettiin kuuluu mittavaa alihankintaa ja sopimusvalmistusta.

”Aloimme myymään alihankintaa ja sopimusvalmistusta vuonna 2008 lisääntyneen ja laajentuneen kapasiteetin myötä. Omat tuotteet tuovat nyt 44% liikevaihdosta ja loput tulee alihankinnasta ja sopimusvalmistuksesta. Yrityksen markkinat ovat pääasiassa kotimaassa, viennin osuus liikevaihdosta on kuitenkin 27%, ja se tulee lähinnä omien tuotteiden kautta.”

Toiminnan laajentuessa talon toimintamalleja ja prosesseja on uudistettu.

”Viime vuonna päivitimme ja yhtenäistimme suunnitteluohjelmistot. Kimmoke siihen lähti aikaisemman toimittajan lisensoinnin muutoksesta ja päädyimme käyttämään Solid Edgeä. Päivitimme myös TruTops ohjelmiston TruTops Boostiin, jolla saimme joustavuutta ja nopeutta nestaukseen ja lisänä myös särmäyksen etäohjelmoinnin.”

Vuosi sitten yritys myös lisäsi konekantaansa plasmaleikkurilla paksumpien levyjen leikkaustarpeita varten. Lisäksi automaation osuus Polar Metallin tuotannossa on kasvanut tasaisesti.

”Robotteja meillä on ollut tuotannossa vuodesta 2004 lähtien ja niihin olemme investoineet enenevästi viime vuosina. Toistuvissa sarjoissa, joissa laadun täytyy olla tasaista, robotit ovat erittäin paikallaan.

”Robottien avulla olemme pystyneet myös paremmin vastaamaan kysynnän heilahteluihin, jotka aiemmin olivat merkittävä haaste”, Saukko sanoo.

Uusi kolmirobottinen tuotantosolu sijoittuu Polar Metallilla grillien valmistukseen. Solu taivuttaa, hitsaa ja kokoaa grillit särmätyistä kappaleista kerralla valmiiksi jälkikäsittelyyn ja maalaukseen toimittaviksi.

Uusi kolmen robotin solu

Myös Polar Metallin uusin tuotannon kehityshanke liittyy nyt automaatioon ja erityisesti talon oman nimituotteen eli Polar Grillien tuotantoon.

Yritys korvasi aiemmin grillien valmistuksessa käytetyn hitsausrobotin uudella Suomen edustajan MTC Flextekin toimittamalla kolmen Fanuc-robotin solulla, joka yhdistettiin edelleen kuljettimella käytössä olevaan särmäyssoluun.

Keskeinen etu tuotannossa on, että uusi solu tekee grillin kerralla huomattavasti aiempaa ratkaisua pidemmälle, eli särmätyistä kappaleista kerralla valmiiksi toimittavaksi solulta suoraan pintakäsittelyyn ja maalaukseen

”Soluun syötetään robotilla särmättyjä osia kuljettimen kautta ja solussa taivutellaan kevennetyt osat muotoonsa ja hitsataan saumat kiinni. Robotit myös lisäävät grillin tulipesään eri komponentteja paikalleen sen jälkeen, kun itse tulipesä on saanut muotonsa. Lopulta tulipesät pinotaan lavoille, josta ne jatkavat matkaansa raekuulapuhalluksen kautta maalaamoon”, Saukko sanoo.

Uuden solun myötä tuotanto saatiin Saukon mukaan tehostumaan merkittävästi. Tärkeää oli saada kokoonpano prosessiin niputettua useita työvaiheita.

”Edut liittyvät läpimenoajan huomattavaan lyhentämiseen, laadun parantamiseen sekä tilansäästöön. Näihin teemoihin solu on tehokas ratkaisu.”

Vientituote. Polar Grillit kuuluvat Polar Metallin päätuotteisiin, ja niitä toimitetaan Suomen markkinoiden lisäksi vientiin, säännöllisesti mm. Pohjoismaihin, Saksaan, Iso-Britanniaan, Hollantiin, Kanadaan ja Venäjälle.

Kestävää kasvua jatkossakin

Automaatioinvestointi liittyy myös suoraan yrityksen pitkän aikavälin kehityslinjauksiin.

Töitä on talossa runsaasti ja siihen uusi automaatioratkaisu vastaa omalla tavallaan.

”Koronan takia tuli aluksi tuli notkahdus myyntiin, mutta sen jälkeen myynti on vain kasvanut oikeastaan jokaisella alueella. Nykyisissä asiakkaissa on ollut kasvua, mutta lisäksi olemme saaneet varsin sopivasti myös uusia asiakkaita. Myyntiä on jouduttu jopa laittamaan tauolle ja koko korona-aikana uusasiakashankintaa ei ole tehty juuri ollenkaan. Osasyynä myynnin jarrutukselle on ollut myös viime vuonna toteutettu organisaatiomuutos, joka on ollut pakko tehdä, jotta pystymme vastaamaan kysyntään tulevaisuudessakin.”

Jatkossakin yritys pyrkii kannattavaan kasvuun, minkä eteen on töitä tehty pidemmän aikaa.

”Olemme selvästi valmiimpia uusiin haasteisiin nyt kuin vielä pari vuotta takaperin. Mahdollisuuksina näemme edelleen laajan tarjonnan. Meillä on useampia asiakkuuksia, joissa näemme paljon kasvumahdollisuuksia, ja samalla meillä ovat entistä paremmat valmiudet palvella myös uusia asiakkaita. Niihin yksi vastaus ovat robottisolut, tämä uusi mukaan lukien, joilla pystymme palvelemaan nyt myös uusia asiakkaita, joilla on tarpeita toistuville sarjoille”, Markus Saukko sanoo.

Polar Metallin lähiaikojen tavoitteena on Saukon mukaan myös saada ISO 9001 sertifiointi voimaan tänä keväänä. Polar Metallin henkilöstömäärä on kasvanut viime aikoina tasaisesti, tällä hetkellä yritys työllistää 42 henkilöä.

Kari Harju