Kokoa, tehoa ja ergonomiaa – Aimo Kortteen Konepaja vahvistaa särmäystään

Murska-tuotteistaan tunnettu ja alihankintapalveluja tarjoava Aimo Kortteen Konepaja vahvistaa konekantaansa. Uusi puristusvoimaltaan 400-tonninen, nelimetrinen särmäyspuristin tuo tehoa ja metrin lisää käsittelyleveyttä aiempaan kalustoon verraten. Myös ergonomia kehittyy uuden teknologian myötä.

Aimo Korteen Konepaja on Ylivieskassa toimiva vuonna 1969 aloittanut metallikäsittelijä. Yritys valmistaa koneita ja laitteita maatalouden tarpeisiin, erityisesti rehuviljan käsittelyyn ja säilöntään. Sellaisia ovat mm. valssimyllyt ja spiraalikuljettimet, lisäksi tehdään mm. levikevanteita traktoreihin.

Talon tuotemerkki on Murska, ja markkinat ovat isosti ulkomailla. Noin 40 henkilöä työllistävä ja nyt noin 5,6 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä yritys tuotannostaan suurimman osan vientiin, muihin Pohjoismaihin ja Englantiin.

Puristusvoimaa koneessa on 400 tonnia ja taivutusleveys on 4 metriä.

”Englannissa markkinat tuotteillemme ovat kauan olleet vahvat. Ilmasto siellä on näille laitteille sopiva, säilöntäratkaisuja tarvitaan”, toteaa Timo Vinkki.

Vahva vientisuuntaus käynnistyi yrityksessä 1980-luvulla, se on laajentunut vuosien mittaan ja tuo nyt noin 60 prosenttia yrityksen liikevaihdoista. Suuntaus jatkuu.

”Luotettavuus ja tehokas after sales ovat vahvuuksiamme kilpailussa, jota alalla toki on. Strategiamme mukaan pyrimme jatkossakin hakemaan kasvua ulkomaan markkinoilta. Myynti tapahtuu paikallisten edustajien kautta, vientiä on yli 30 maahaan”, sanoo Jari Rönni.

Omia tuotteita ja alihankintaa. Uuden särmäyspuristimen koko ja suorituskyky lisäävät kapasiteettia Aimo Kortteen Konepajalla. Jori Gill särmää.

Omia tuotteita ja alihankintaa

Kotimaan osuus tuotteissa on nelisenkymmentä prosenttia. Lisäksi yritys tekee kotimaahan mittavaa alihankintaa ja tunnetaan varsinkin keskivahvan levymateriaalin käsittelijänä.

”Pohjanmaalla on paljon metallialan valmistusta ja erilaisia osia ja komponentteja tarvitaan. Alueen toimijoiden kannalta on tärkeää, että mahdollisimman monenlaisia tarvittavia tuotteita saadaan läheltä. Olemme osa tässä kokonaisuudessa”, sanoo Rönni.

Yrityksen palveluja ovat laserleikkaus, särmäys, hitsaus ja kokoonpanot. Myös koneistustöitä tehdään.

”Koska meillä on alan koneita ja laitteita, on luontevaa, että niillä tehdään omien tuotteiden lisäksi myös alihankintaa. Konekantaan olemme panostaneet ja toki päivitämme konekantaamme pikkuhiljaa jatkossakin. Ajantasainen teknologia on tärkeä laadun ja kilpailukyvyn tekijä”, sanoo Rönni.

Kookkaiden ja raskaiden levyjen ja kappaleiden käsittelyssä etunostolaite tuo ergonomiaa ja mahdollistaa sen, että isojenkin kappaleiden käsittely hoituu yhdeltä koneenkäyttäjältä.

Laserleikkaustyöt yritys tekee pöydältään kolmimetrisellä Bystronicin CO2-laserleikkauskoneella, ja särmäykset viime on vuosina viime vuosina tehty saman valmistajan kolmimetrisellä särmäyspuristimella. Vuodenvaihteessa yritys hankki lisää tehoa ja kokoa särmäyksen toimintoihinsa. Konetoimittaja ei sinänsä vaihtunut, uusi kone on sveitsiläisen konevalmistajan mallistoa, Xpert 400.

Suorituskykyä ja ergonomiaa

Konetoimittaja on tuttu, mutta särmäystoiminnoissa moni asia muuttui tämän päivän teknologian myötä. Kokoa ja suorituskykyä saatiin lisää melkoisesti.

”Juuri lisäkapasiteettia tällä investoinnilla haimme. Valmistamiemme koneiden kokoluokat kasvavat, joten myös niiden valmistukseen tarvitaan isompaa laitteistoa. Tämä kone on nelimetrinen, kappalekoko kasvaa metrillä aiempaan.”

Aimo Kortteen Konepaja tekee tuotteita rehuviljan käsittelyyn ja säilöntään, kuten kuvan valssimyllyjä. Tuotemerkki on Murska ja vientiä yli 30 maahan.

”Myös puristusvoimaa tuli lisää. Sitä on nyt 400 tonniin saakka, mikä tuo uusia mahdollisuuksia järeän tavaran käsittelyyn”, Rönni sanoo.

Tuttu tarkkuustekijä koneen käyttöön mm. automaattinen bombeeraus, ja nykyohjaus edistää osaltaan asioita. Lisäksi ergonomia on oma lukunsa.

”Ohjelmat tehdään koneelle sujuvasti etänä, ja ne ovat haettavissa nopeasti käyttöön kirjastosta. Erittäin ison helpotuksen meidän mielestämme koneen käyttöön tuo sen yhteyteen hankkimamme etunostolaite. Kun koneella käsitellään kookkaita ja raskaita kappaleita, niiden käsittelyä kätevä nostolaite auttaa olennaisesti. Ergonomia lisääntyy ison askeleen.”

Bystronic Xpert asennettiin Aimo Kortteen Konepajalle vuodenvaihteessa. Myös aikeisempi kolmimetrinen särmäyspuristin jatkaa talon töissä sen rinnalla.

Kari Harju