Mittava teollisuusinvestointi suunnitteilla Inkooseen

Norjalainen yhtiö Blastr Green Steel (Blastr) suunnittelee vihreää terästä tuottavan tehtaan sekä integroidun vedyn tuotantolaitoksen perustamista Inkooseen.

Blastr on tehnyt aiesopimuksen Fortumin kanssa Inkoon Joddbölessä sijaitsevan teollisuusalueen hyödyntämisestä yksinoikeudella. Hankkeen investoinnin arvo on noin neljä miljardia euroa ja se työllistää käyttövaiheessa jopa 1 200 henkilöä. Tuotannon on suunniteltu alkavan vuoden 2026 lopulla.

Vähähiilistä terästä tuottava tehdas yhdessä integroidun vedyn tuotantolaitoksen kanssa muodostavat yhden suurimmista tähän asti Suomeen suunnitelluista teollisuusinvestoinneista.

”Blastrin hanke on yksi Suomen suurimmista teollisuushankkeista ja mahdollisista työllistäjistä. Se on merkittävä myös eurooppalaisen teollisuuden kannalta vihreän siirtymän mahdollistajana. Blastrin tulo Suomeen on pohjoismaisen yhteistyön tulos ja vahvistaa sitä edelleen. Hanke kiihdyttää samalla vihreään siirtymään liittyvien innovaatioiden kehittämistä ja muita investointeja, sanoo Markku Kivistö, Business Finlandiin kuuluvan Invest in Finlandin Cleantech Industry -toimialajohtaja.