Pohjoista potentiaalia Ouluhallin täydeltä, osa 2

Pohjoisen Suomen teollisuustapahtuma Pohjoinen Teollisuus pidettiin 20.–21.5. Oulun Ouluhallissa. Tämänvuotinen messukokonaisuus oli laajin tapahtuman historiassa, Pohjoinen Teollisuus toteutettiin nyt 15. kerran. Seuraavassa kuvakatsauksen toinen osa, pääjuttu ja ensimmäinen osa on julkaistu Konekuriirin uutissivulla 12.6. Koko juttu ja kaikki kuvat kesäkuun Konekuriirissa.

: Nykykriisit korostavat riippuvuutta tärkeistä mineraaleista ja Suomella runsaine mineraalivaroineen on tärkeä asema Euroopan alueella kaivostoiminnassa ja jatkojalostuksessa. Myös talouskasvulle kaivokset ovat tärkeitä tekijöitä jatkossakin, totesi ajankohtaisesityksessään Geologian tutkimuskeskuksen Hannu Lahtinen.
Hieman eteläisempää näytteilleasettajakuntaa: Toivalan Metalli on Siilinjärven Toivalassa toimiva metalli- ja terästöiden alihankintayritys, joka on useita kertoja ollut mukana tapahtumassa. Töissä kiirettä riittää, töitä talossa on runsaasti, kertoivat Timo Kolehmainen ja Pasi Huhtinen, Telko Oy:n Pasi Mikkola (vasemmalla) poikkesi osastolla.
HT Laser osallistui Pohjoinen Teollisuus -tapahtumaan jälleen omalla osastollaan. Yritys tarjoaa ratkaisut leikkeestä vaativiin hitsauskokoonpanoihin ja panostaa tunnetun vahvasti alueelliseen läheltä tapahtuvaan palvelutoimintaan. Yritys esitteli mahdollisuuksiaan pohjoisne messuilla.
Robottiteknologoa kehittyy tunnetusti vahvaa vauhtia ja ihmisen kaltaiset ns. humanoidirobotit yleistyvät vähitellen eri sektoreilla. OAMK: väki esitteli osastollaan tätä juttelevaa katsekontaktia ottavaa robottia eri tehtäviin. Manne Tervaskanto, Tuija Väyrynen, Jari Rauma ja Tarja Rautio.
Miilux osallistui jälleen Pohjoinen Teollisuus ja osastollamme esillä ovat muun muassa yrityksen kaivosratkaisut, kulutusteräkset, kauhat, kiviautojen lavat, kulutussuojaus sekä konepajapalvelut. Häggblom on nyt osa Miiluxia ja vahvistaa palvelua Suomessa ja Ruotsissa.
OSAO:n VISIOK-hankkeessa on kehitetty ympäristöystävällisiä menettelytapoja, teknologioita ja ratkaisuja. Messuilla mukana oli yksi projektituote, päältäajettavan ruoholeikkurin pohjalle oppilastyön pohjaisena kehitetty sähkö/vetykäyttöinen ajoneuvo. Ajamisen mallia näyttää kuvassa OSAO:n Pekka Leinonen.