Tuttu syyskauden messukohokohta Alihankinta 2026 -tapahtuma järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 29.9-1.10. Tunnelmat ovat teollisuudessa kohentuneet ja sen saattoi hyvin aistia myös Alihankinnassa.

Messut ovat alan tunnelmien yksi mittari ja myönteisen menon huomasi.
Tampereella pidettiin pirteät messut, väkeä riitti messukäytävillä välillä tungokseen saakka ja monilla osastoilla puhuttiin vilkastuneesta kysynnästä ja työtilanteesta.
Tätä viestiä vahvisti taloudellisen katsauksen messujen alkuun pitänyt johtava ekonomisti Hanne Mikkonen. Teknologiateollisuuden tilauskanta on kasvanut, tarjouspyyntöjen saldoluku on korkeimmillaan sitten vuoden 2021. Suunta on parempaan.

Vuoden Pää- ja Alihankkija
Alihankinta-messujen teemana oli tänä vuonna kasvu ja kansainvälisyys.

Teemakeskustelussa kasvun vetureina mainittiin muun muassa puolustusteollisuus, meriteollisuus, datakeskukset ja energiajärjestelmät. Myös alihankintateollisuuden merkitys Suomen kasvulle nousi vahvasti esiin. Pääyhteistyökumppani messuilla oli MAKE in Finland- ekosysteemi, pääteemakumppani Siemens.
Avajaisissa Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry myönsi palkinnot vuoden 2026 Päähankkijalle ja Alihankkijalle.
Avant Tecno Oy palkittiin Vuoden Päähankkijana, Meconet Oy Vuoden Alihankkijana.

Avant Tecno valmistaa pienkuormaajia ja työlaitteita esimerkiksi maatalouden, kiinteistönhoidon ja viherrakentamisen tarpeisiin. Vuonna 1991 perustettu yritys on kasvanut maailmanlaajuisesti tunnetuksi toimijaksi, ja se vie tuotteitaan yli 50 maahan.

Meconet Oy kehittää ja valmistaa vaativia metallikomponentteja teollisuuden tarpeisiin yli sadan vuoden kokemuksella. Pienenä kotimaisena toimijana aloittaneesta perheyrityksestä on kehittynyt kasvava kansainvälinen sopimusvalmistaja.
Ensi vuonna 28.-30. syyskuuta
Vuosittain järjestettävä Alihankinta kerää tutusti runsaasti väkeä yhteen Tampereelle, 1 100 näytteilleasettajatahoa ja 18 000 kävijää kirjattiin, yhteensä messuilla vieraili jopa 29 000 henkilöä, kertoo Tampereen Messut. Kansainvälisten vieraiden määrä kasvoi lähes 50 prosenttia edellisvuodesta.
Messujen viimeinen päivä torstai oli jälleen perinteinen opiskelijapäivä. Alihankinta järjestetään jälleen 28.-30.9. 2027, teemana on Resilientti toimitusketju.


Kari Harju






