Avainsana-arkisto: avarruskoneet

Soraluce Summit 2019

Konevalmistaja Soraluce esitteli uutta tuotekehitystään Soraluce Summit 2019 -tapahtumassa maaliskuussa. Tapahtuma keskittyi valmistajan järeisiin portaalikoneisiin sekä niiden ominaisuuksiin ja pidettiin nimenomaan portaalikoneiden tuotantoon keskittyvässä uudessa tehtaassa.

Kookas portaalijyrsinkone Soralucen PM-sarjasta.

Soralucen tuotteita ovat järeät jyrsinnän, avarruksen ja sorvauksen ratkaisut.

Yritys räätälöi tuotteensa asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan ja yksittäisten koneiden lisäksi tuotanto-ohjelmaan kuuluvat linjaratkaisut. 

Maaliskuun tapahtumassa esillä olivat portaalikoneet ja mm. PM, PMG, PRG ja PXG -sarjat tuoreine täydennyksineen, kuten kookas portaalijyrsinkone PM 600. Ydinkäsitteitä Soralucen konevalmistuksessa on monitoimi- eli Multitasking -konsepti, joka tarkoittaa eri työstötoimintojen, kuten esimerkiksi jyrsintä- ja sorvaus- ja hiontaprosessien integrointia yhteen koneeseen tuottavuutta ja tehokkuutta lisäävällä tavalla. Näistä sovellutuksista Summitissa oli tarjolla tietoa ja esimerkkejä.

Soralucen teknologiaa esiteltiin monipuolisesti maaliskuun Summitissa.

Koneistusta helpottavia teknologioita

Soraluce on viime vuosien aikana panostanut vahvasti kookkaiden kappaleiden koneistusta helpottavien ja varmentavien teknologioiden kehitystyöhön, joten niin ikään ne olivat tapahtuman keskiössä.

DWS- ja DAS+-järjestelmät (Dynamic Workpiece Stabiliser ja Dynamics Active Stabiliser) ovat kehitetty eliminoimaan ja kompensoimaan värähtelyä koneistuksen aikana. Itseherätteinen värähtely (chatter-värähtely) on perinteisesti yksi keskeinen työstöprosessien tuottavuutta rajoittava tekijä.

DWS on Soralucen kehittämä aktiivinen vaimennuslaite, joka koostuu ohjaimesta ja yhdestä tai useammasta työstettävän osan päälle sijoitetusta inertiatoimilaitteesta. DAS+-järjestelmä mittaa koneen värähtelyjä, kompensoi ne koneen rakenteeseen ja mukautuu mahdollisiin dynaamisiin muutoksiin, joita saattaa esiintyä koneen eri asennoissa.

DAS+. Chatter-järjestelmän uusia toimintoja ovat esimerkiksi värinän ehkäisyn edelleen tehostamiseen liittyvät karan nopeuden optimoinnin ja varioinnin automaattitoiminnot.

Kompaktia kokoluokkaa: Multitasking-kone esittelyssä.

Esittelyssä oli myös usein runsaasti aikaa vievien kookkaiden kappaleiden mittaus- ja asennusvaiheita nopeuttava ja helpottava kolmiulotteinen VSET-järjestelmä ja sen uusi moduuli VSETMeasuring ja VSETFitting-moduulien kumppaniksi, VSETAlignment datansiirrontarkoituksiin. Toki myös uutta Smart HMI-käyttöliittymää esiteltiin.

Uusi tuotantotila portaalikoneille

Maaliskuinen Soraluce Summit 2019 järjestettiin valmistajan aiempien tuotantotilojen yhteyteen rakennetussa uudessa tehtaassa, missä keskitytään yksinomaan kookkaiden portaalikoneiden tuotantoon.

Uusi tehdastila on yhdeksän miljoonan euron investointi, sen käyttöpinta-ala on 4 900 m2 (pituus 140 metriä, leveys 35 metriä, korkeus 17 m). Nostokapasiteettia on 80 tonniin saakka.

Uusi Portal Factory avattiin Summitin aikana ja se on mahdollistaa valmistajan mukaan jatkossa osaltaan tuotevalikoiman laajentamisen, teknologian erilaistumisen, asiakassektoreiden kehittämisen ja vahvistumisen kansainvälisilla markkinoilla. Vuonna 1962 toiminansa aloittanut Soraluce kuuluu espanjalaisten konevalmistajien Danobat-ryhmään. Suomen edustaja on Duroc, mikä järjesti Summitiin myös asiakasmatkan.

DWS- ja DAS+-järjestelmät ovat kehitetty eliminoimaan ja kompensoimaan värähtelyä koneistuksen aikana.

Kari Harju

TOSDay tapahtuma Tšekissä – WHT 130 lanseerattiin

Contos ja Edufix vierailivat Tšekissä, kun Tos Varnsdorf esitteli kehittyvää tuotanto-ohjelmaansa ja julkaisi uudet työstökoneet, kuten mallin WHT 130.

WHT 130 on vaakakarainen koneistuskeskus, joka soveltuu vaativiin ja tarkkoihin koneistuksiin porauksessa, kierteytyksessä, sorvauksessa ja jyrsinnässä. WHT 130 voidaan varustella lukuisilla eri kategorian lisävarusteilla, joilla vaativimmatkin työstötapahtumat saadaan onnistumaan tehokkaasti.

Vuosittainen jälleenmyyjille suunnattu TOSDay-tapahtuma alkoi 2019 myyntitavoitteiden sekä vuoden 2018 tapahtumien käsittelyllä. Tapahtumassa esiteltiin uusia kehitteillä olevia teknologioita, kuten rungon ja karan lämpötilakompensointia sekä TOS Control “käyttöliittymän” tulossa olevia uusia applikaatioita.

TOS Control käyttöliittymä sisältää mm. sovelluksen ohjattavaa IP-kameraa varten sekä koneen mittaus- ja kompensointisovelluksen. Uusi dokumentaatio-osio sisältää mm. koneen ohjekirjat, kalenterin esim. huoltojen, vuorojen yms. tapahtumien kirjaamiseen sekä koneenkäyttöseurannan, josta nähdään koneen eri tilat (asetusajat, työstöajat jne).

Töiden hallinta- ja dokumentointisovellus (Job management) tallentaa kuvia vaikkapa tietyn työn asetuksista ja kiinnittimistä tai kyseisen työkappaleen valmistuspiirustukset.

Koneen lineaariakselit X, Y ja Z ovat varustettu esijännitetyillä lineaarirullajohteilla, joilla voidaan saavuttaa perinteisiä liukujohteita suuremmat liikenopeudet. Rullajohde voi optiona myös sisältää integroidun paikoitusmittajärjestelmän perinteisen Heidenhain mittasauvajärjestelmän sijaan. Pyöröpöydän laakerointi on toteutettu suurella ristirullalaakerilla, joka soveltuu myös sorvaustoimintoihin. Pöydän maksiminopeus sorvauksessa 250 r/min.

Koulutusta ja työstökoneiden käytön seurantaa

Contosin ja Edufixin Aki Sainio, Jukka Honkanen ja Jaakko Lemmetty tutustuivat uusien koneiden ominaisuuksiin ja itse koneisiin paikan päällä valmistajan tuotantotiloissa.

Tos Varnsdorfin tehdas on miesten mukaan kiinnostava paikka seurata työstökoneiden käyttöä. Kokoonpanotiloissa on mahdollisuus nähdä eri koneita asennusvaiheissa ja tutustua esillä olevien koneiden erikoisvarusteisiin, lisälaitteisiin sekä ohjelmistojen ominaisuuksiin. Tehtaalla löytyvät myös koulutustilat, jossa koulutetaan mm. asiakkaiden työntekijöitä, jotta he valmistautuvat koneen käyttöön ja ominaisuuksiin jo etukäteen ennen toimitusta.

”Contoksen konemyyntipalveluun usein kuuluukin asiakkaan kanssa käynti konevalmistajilla jo kaupan alussa, jotta paras teknologiatietämys ja tekninen tuki on asiakkaan käytössä hankinnan suunnittelusta ja erityisominaisuuksien valinnasta aina asennukseen ja käyttökoulutukseen”.

Uusi konemalli WHT 130 nyt myös myynnissä Suomessa ja Contoksen tavoitteena on saada ensimmäiset toimitukset asiakkaille jo vuoden 2019 aikana. (Teksti JiPS Oy, kuvat TOS Varnsdorf)

Koneen perus runko-osat ovat valmistettu valuraudasta. Tolpan valurakenne on ontto ja suunnittelussa on kiinnitetty huomiota rakenteelliseen vahvuuteen. Kokonaisuudessaan työstökeskuksen jäykkyys on varmistettu X- ja Z-akselien runkojen liittämisellä yhteen.

Tos Varnsdorf WHT 130

Koneen suurimmat liikepituudet: X – 5 000 mm, Y – 3 000 mm, Z – 3 000 mm

Karavaihtoehdot: 4 000 r / min, 41 kW, 3200 Nm/ 5 000 r / min, 41 kW, 1718 Nm

Rungon ja karan lämpötilakompensointi

Pyöröpöytä- palettivaihtoehdot: pyöröpöytä 10 000 kg kantavuudella, 2- 4 automaattisesti vaihtuvaa palettia, sorvauspöytä 2 000 mm a 250 kierrosta minuutissa

Koneen lineaariliikkeet on varustettu lineaarirullajohteilla
Liikenopeudet akseleilla X, Y, Z: 25 000 mm/min ja (C) mallissa 36 000 mm/min

W-akselin liikenopeus 20 000mm/min

Ohjausjärjestelmäksi voi valita joko Heidenhain TNC 640 tai Sinumerik 840D sl

Uudemmat artikkelit »