Teollisuusinvestointien odotetaan piristyvän merkittävästi

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tuoreen Investointitiedustelun mukaan teollisuusinvestointien odotetaan kasvavan kuluvana vuonna noin 9 prosenttia edellisvuoteen nähden. Teollisuuden investointien yhteenlaskettu arvo vuonna 2021 olisi noin 7,5 miljardia euroa.

Vuonna 2020 teollisuuden investoinnit vähenivät arviolta runsaan prosentin verran, eli kuitenkin koronakriisista huolimatta vähän.

Jatkon investointisuunnitelmien toteutumiseen liittyy EK:n mukaan kuluvana vuonna kuitenkin poikkeuksellista epävarmuutta. ”Mikäli koronaviruspandemiaa ei saada kuriin ja yhteiskunnan tiukkoja rajoitustoimia joudutaan jatkamaan vielä pitkälle tätä vuotta, investointisuunnitelmat voivat yrityksissä viivästyä”, kertoo EK:n asiantuntija Terhi Heikkonen.

Kiinteiden investointien arvoksi ennakoidaan tänä vuonna 4,6 miljardia euroa, joka on vajaat 14 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Myös tutkimus- ja tuotekehitysmenojen ja energiateollisuuden investointien odotetaan olevan kuluvana vuonna kohtalaisen korkealla tasolla. Teollisuuden investointiasteen ennakoidaan nousevan tänä vuonna noin 21 prosenttiin.

Käyttötarkoituksen mukaan tarkasteltuna noin 50 prosenttia kuluvalle vuodelle suunnitelluista investoinneista on korvausinvestointeja ja vain noin 24 prosenttia tuotantokapasiteetin laajennusinvestointeja.

Syksyllä 2020 tehtyyn tiedusteluun vastasi noin 220 yritystä, jotka työllistivät Suomessa noin 122 000 työntekijää. Tiedustelun luvut on korotettu vastaamaan kansantalouden tilinpidon mukaisia investointeja.