Maalahdessa otettiin käyttöön kolmas FMS-linja – Nimetech lisää tuotannon automaatiota

Nimetech jatkaa voimakasta automatisointia tuotantolaitoksellaan Maalahdessa.  Loppuvuodesta yrityksen käyttöön asennettiin kolmas FMS-tuotantolinja. Säännölliset investoinnit ja automaatiopanostukset ovat nykypäivän tuotannossa elinehto, toteaa toimitusjohtaja Niklas Sandqvist.

Oy Nimetech Ab on vaativaan koneistukseen keskittynyt alihankintayritys.

Toimenkuvaan kuuluvat raskaat sorvaukset, jyrsinnät, kokoonpanot ja testaukset. Valumateriaaleja käsitellään paljon, alumiinia ja tietenkin teräksiä.

Yritys palvelee kansainvälisesti toimivia suomalaisyrityksiä, keskeinen päämies on Wärtsilä noin 40 prosentin osuudella tuotannosta, ja suomalaisten asiakkaiden lisäksi yritys palvelee asiakkaita myös Ruotsissa.

”Asiakaskuntamme on pitkäaikaista, useita asiakkaita olemme palvelleet vuosikymmeniä. Toiminnan perusydin on pitkän linjan sopimusvalmistus”, kertoo Nimetechin perustaja ja toimitusjohtaja Niklas Sandqvist.

Nimetechin toimintaa on viime vuodet määritellyt vakaa kasvu, tosin viime vuosi teki vauhtiin poikkeaman.

”Ennen koronavuotta teimme yli seitsemän miljoonan euron liikevaihdon. Haastavamman vuoden jälkeen tuo lukema jälleen ylitetään. Aika näyttää jatkon, päämiestemme linjaukset toki vaikuttavat asiaan olennaisesti”, Sandqvist sanoo.

Tehokkuutta tuotantoon uuden järjestelmän myötä. Miehet oikealta Niklas Sandqvist, tuotantopäällikkö Tomas Sjöstrand ja Wihurin Matti Ranta.

FMS-linjat ytimessä

Nimetech toimii Maalahdessa nyt 4200 neliömetrin tiloissa. Tuorein tilalaajennus on uusi kylmävarasto, mikä hiljattain lisäsi yrityksen varastotilaa yli 1100 neliömetrillä.

Tuotantoteknologian osalta yrityksen käytössä on robotisoituja monitoimisorveja, pystykaraisia koneistuskeskuksia, sorvauskalustoa eri kokoluokkiin sekä iso avarruskone, hankinta muutaman vuoden takaa.

Keskeisin ydin tuotannossa ovat jo kauan olleet kuitenkin vaakakaraisten koneistuskeskusten ympärille toteutetut FMS-linjat.

Yritys on varhainen automatisoija, ensimmäinen FMS-linja rakennettiin Maalahteen jo vuonna 2006. Linjalla toimii kaksi vaakakaraista Okuma-koneistuskeskusta. Palettikoko on 630×630 ja palettien lukumäärä 36kpl. Latausasemia on kaksi.

Toinen FMS-linja, palettikooltaan 500, 630 ja 800 mm, on vuodelta 2010 ja vaakakaraisia Okuma- ja Mazak-keskuksia on vuonna 2014 tapahtuneen laajennuksen jälkeen siinä yhteensä neljä konetta. Palettien lukumäärä on 74.

Viime vuonna yritys investoi nyt jälleen uuteen FMS-linjaan, ja se lisäsi linjojen määrän Maalahdessa nyt jo kolmeen. Linjaan kuuluu kaksi vaakakaraista Mazak HCN-6800 -koneistuskeskusta ja saman valmistajan Palletech-järjestelmä, missä palettikoot ovat 630×630 mm ja palettien lukumäärä 28. Latausasemia on kaksi, koneiden isot 160 työkalun makasiinit palvelevat kokonaisuutta.

Uudella linjalla toimii kaksi vaakakaraista Mazak HCN-6800 -koneistuskeskusta. Latausasemia on kaksi.

Investoinnein eteenpäin

Kolmannen FMS-linjan investoinnit taustalla ovat Niklas Sandqvistin mukaan yhtäältä kapasiteetin kasvattamiseen liittyvät tarpeet, mutta yhtä hyvin teknologian ajanmukaisuus, kilpailukyky ja tehokkuus. Linjalla korvattiin osin aiempaa stand alone-konekantaa.

”Säännölliset teknologiainvestoinnit ovat ainut tapa pysyä kilpailukykyisenä ja usein se tarkoittaa nimenomaan satsauksia automaatioon. Kaikkiaan olemme viimeisen kahdeksan vuoden aikana investoineet tuotantoomme yli yksitoista miljoonaa euroa. Monissa on ollut mukana automaatioratkaisuja”, Sandqvist sanoo.

Uuden linjan myötä tuotanto Maalahdessa tehostuu jälleen. Linjan Mazak-keskusten ominaisuuksiin kuuluvat mm. suurvääntökara, työkalurikkotarkastus makasiinipuolella, 70 barin korkeapainejärjestelmä ja Renishawn mitta-anturi.

”Erityisesti suurvääntökara tuo uusia mahdollisuuksia tuotantoomme. Työkalut ovat ominaisuuksiltaan kehittyneet valtavasti, ja niiden täysi hyödyntäminen edellyttää, että käytössä on väännöltään niiden vaatimusten mukainen kara.”

Yhtenä pienenä, mutta olennaisena piirteenä työkalumakasiinissa on tarkkuutta varmistamassa varsin ainutlaatuinenkin kartionpuhdistuslaite.

”Yksinkertainen asia, mihin Suomessa ei ole aiemmin törmätty. Täällä huomattiin, että pitkän työkalun käytössä kartioon voi tulla lastua väliin. Makasiiniin sijoitettu harjayksikkö puhdistaa kartion työkalunvaihdon yhteydessä”, kertoo uuden linjan projektia Wihurin puolelta organisoinut Matti Ranta.

Palletechin palettikoot ovat 630×630 mm ja palettien lukumäärä 28.

Nopea käyttöönotto

Solutyyppiset tuotantoratkaisut lisääntyvät teollisuudessa eri tuotantotilanteissa. Myös pienille sarjoille ne sopivat Rannan mukaan hyvin.

”Usein edelleen ajatellaan, että soluille tarvitaan suuret sarjat. Näinhän asia ei kuitenkaan välttämättä ole. Linjat ovat sopivat pienille sarjoille erittäin hyvin, kiinnittimiä toki tarvitaan runsaasti”, Matti Ranta sanoo.

Myös Nimetechillä sarjat vaihtelevat runsaasti. Yritys on erikoistunut pienten ja keskisuurten sarjojen valmistukseen.

”Perin joustaviahan nämä linjat ovat, ja nimenomaan pienilläkin sarjoilla. Kun linjan hankkii, täytyy vain ottaa tarkoin huomioon töiden sujuvuuteen vaikuttavat asiat. Kiinnittimet, ja kookas työkalumakasiini on myös yksi niistä”, sanoo Niklas Sandqvist.

Nimetechin uusi linja on kokonaisuus, jossa niin koneet kuin FMS-järjestelmäkin tulivat samalta taholta tutulta toimittajalta. Se nopeutti käyttöönottoa.

”Linja saatiin tuotantoon asennusten ja koulutusten jälkeen jo puolisentoista kuukautta toimituksesta, mikä oli mielestäni hyvä suoritus, tällainen kookas kokonaisuus kun on kyseessä.”

Uuden linjan investointikustannukset olivat puolisentoista miljoonaa euroa.

”Käyttöaste on ollut viime ajat 12-14 tuntia vuorokaudessa, mutta lukema nousee, kun saamme tuotannonsiirrot viimeisteltyä. Lähtökohta ja tavoite tietenkin on, että kokonaisuus pyörii jatkossa 24/7, yötä päivää”, sanoo Niklas Sandqvist.

Kari Harju

Uusi linja on nyt kolmas FMS-linja Nimetechillä. Yleisnäkymää tuotantoon, käytössä ovat 4200 neliön tuotantotilat.