Viisteet automaattisesti vakiotyyppisellä kuitulaserilla

Trumpf on esitellyt koneidensa yhteyteen teknologian, minkä myötä kappaleet voidaan valmistella automaattisesti laserleikkauskoneella hitsausta varten jo leikkauksen yhteydessä. EdgeLine Bevel-teknologia esiteltiin syksyn Blechexpossa.
Uusi teknologia korvaa perinteisessä tuotannossa erillisen työvaiheen, sillä tyypillisesti viisteet tehdään hitsattaviin kappaleisiin leikkauksen jälkeen jyrsinkoneella, hiomakoneella tai kulmahiomakoneella.
Ja kun kyseessä on erillinen työvaihe, työläshän se on ja usein aikaa vievä.

Viisteet voidaan tänä päivänä toki tehdä myös automaattisesti 3D-leikkauspäillä varustetuilla koneilla. EdgeLine Bevel tarjoaa nyt ratkaisun, minkä avulla viisteet kyetään tekemään automaattisesti vakiotyyppisissä laserleikkauskoneissa, mikä Trumpfin mukaan menettelynä soveltuu hyvin mm. pienemmille tai viisteitä vähemmän säännöllisesti tuotannossaan tekeville yrityksille.
Teknologialla voidaan tehdä viisteet myös sisäpuolisiin muotoihin, joihin kulmahiomakoneilla ei päästä käsiksi. Lisäksi EdgeLine Bevel käy senkkaustöihin, mikä osaltaan eliminoi niin ikään yhden jatkoprosessin.
Uusi teknologia on lanseerattu TruLaser Series 3000- ja TruLaser Series 5000 -kuitulaserkoneiden vakioversioihin. Tästä keväästä 2022 lähtien teknologia voidaan Trumpfin mukaan myös jälkiasentaa muihin uuden sukupolven Trumpf-laserleikkauskoneisiin.