Historian havinassa- juttusarja: Vanhan Pohjan pitäjän ruukeista tunnetuin on Fiskars, mutta alueellahan on toiminut useita muitakin ruukkeja. Åminnefors on yksi niistä, sinne kuljetuksia hoidettiin aikanaan omaa sähkörataa pitkin.

Joensuun eli Åminneforsin ruukki käynnistyi entisessä Pohjan pitäjässä Raaseporin alueella Mustionjoen partaalla vuonna 1875. Adam Hård af Segerstad oli saanut 1874 luvan rakentaa paikallisen kosken partaalle ohutlevyvalssilaitoksen ja sahanterätehtaan ja sen toiminta käynnistyikin, mutta jo parin vuoden jälkeen omistus vaihtui ja päätyi sittemmin vararikon kautta välillä Suomen valtiollekin, kunnes 1880-luvulla palattiin taas yksityisomistukseen.  

Åminneforsiin rakennettiin kolmitonninen Martin-uuni yhtenä ensimmäisistä kaltaisistaan Suomessa, ja kankirautavalssilaitos. Kun Fiskars osti laitoksen, ruukkiin hankittiin isompi Siemens-Martin-uuni, vuonna 1909 tehdas varustettiin uudella laboratoriolla ja seuraavana vuonna voimakeskusasemalla. Koskeen rakennettiin myös edelleenkin toimiva voimalaitos vuonna 1912.

Åminneforsissa tehtiin kankirauta- ja levyvalssituotteita, raaka-aineena oli Ruotsista tuotu takkirauta tai ruotsalaisista malmeista sulatettu takkirauta.

Mielenkiintoisesti ruukin yhteydessä toimi vuosina 1906–1927 oma kapearaiteinen sähkörautatie, minkä kautta hoidettiin kuljetuksia ruukin ja sataman välillä 750 mm:n raideleveydellä.

Yksi sähköveturi eli Asea 17/1905 (0-4-0sm) oli toiminnassa ja käytössä muutama vaunu. Radan jyrkästä mäkiosuudesta suoriutumista varten veturin takaosassa oli laatikko, mihin laitettiin tarvittaessa lisärautapainoja pidon lisäämiseksi. Rataa ei sittemmin enää tarvittu, kun Fiskarsin-Pohjankurun rautatien kapearaiteinen rata jatkettiin myöhemmin Pohjankurun satamaan saakka.  

Tuotanto Åminneforsissa toimi vuoteen 1996 asti ja tänäkin päivänä alueella on teollisuustoimintaa. Åminneforsin taajaman lähellä on laskettelukeskus ja Åminnen kartanon yhteydessä toimii golfkeskus. visitraseborg.com

Tämä Konekuriiriin Historian havinassa -juttusarjan artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Konekuriirin numerossa 1/2022.