Konekuriirin uusi numero – 9/2022 marraskuu on ilmestynyt. Uutta teknologiaa, tuoreita uutisia, messuasiaa – EuroBLECH-katsaus Hannoverista, Tampereen Konepajan ennakkotunnelmia. Kiintoisia investointijuttuja mm. Tikkakoskelta, Suolahdesta, Sievistä, Närpiöstä, Joensuun seudulta, Turusta, ja tietysti paljon muuta!
Marraskuun numeron 9/2022 ilmoittajat:
Luonnikasta lokakuuta! Konekuriirin lokakuun numero 8/2022 on nyt luettavissa. Metallin kone- ja laitemarkkinoiden ajankohtaisimmat uutiset ja keskeiset tapahtumat – Teknologiaa, messuasiaa: AMB- ja Alihankinta-katsaukset, EuroBLECH-ennakoita. Kiintoisia investointijuttuja ja tietysti vaikka mitä muuta!
Lokakuun numeron 8/2022 ilmoittajat:
Syyskauden avaus! Konekuriirin syyskuun numero 7/2022 on ilmestynyt. Syksyn ensimmäisessä numerossa metallin konemarkkinoiden ajankohtaisimmat, kiintoisimmat koneet ja laitteet sekä tuoreet uutiset. Uutta teknologiaa, ajankohtaisuutisia ja ennakkoasiaa tämän syksyn kiitettävän runsaista messutapahtumista. Investointiartikkeleja mm. Tampereelta, Forssasta, Porvoosta ja Oulusta.
Lue Konekuriiri – Metallin kiinnostavimmat koneet, laitteet, tarvikkeet ja palvelut. Aina täyttä koneasiaa!
Syyskuun numeron 7/2022 ilmoittajat:
Historian havinassa -juttusarja: Kimon ruukki oli Pohjanmaalla Jepualla ja Oravaisissa Oravaistenjoen varrella toiminut rautaruukki. Sen toiminnasta on yhtenä näkyvänä merkkinä tänä päivänä Pohjanmaan ainut rautaruukkimuseo Vöyrillä Kimon kylässä vuoden 1763 rautamakasiinissa.
Kimon rautaruukki toimi aikanaan kolmessa erillisessä kohdassa Oravaistenjoen varrella, ja masuuni sijaitsi vielä erillään muutaman kilometrin päässä alimmasta ruukista.
Ruotsalais-saksalainen Peter Heijke perusti ruukin vuonna 1703, ja Kimon ruukkia pidetään yhtenä Suomen vanhimmista teollisuuslaitoksista. Alue sopi hyvin raudanvalmistukseen, polttoainetta eli puuhiiltä tuottavia metsiä ja koskivoimaa oli tarjolla runsaasti ja samoin satama lähellä. Se oli tärkeä, koska rautamalmi rahdattiin ruukkiin jaaloilla Ruotsista.
Isonvihan aikana vuonan 1714 venäläisjoukot hävittivät alkuperäisen masuunin, mutta uusi masuuni rakennettiin, nyt Oravaisiin lähelle satamaa. Masuunilta harkkorauta kuljetettiin Kimojokea ylös ruukille, jossa se taottiin kankiraudaksi.
Vuonna 1758 Kimon ja Orisbergin ruukit osti ruotsalaisten Robert Finlayn ja John Jenningsin ruukkiyhtiö ja siitä parinkymmenen vuoden päästä vuosi eteenpäin ruukkien omistus siirtyi ruotsalaisille A. Hasselgrenille ja Bengt Magnus Björkmanille.
Björkman omisti myös Fiskarsin, Antskogin ja Kosken ruukit ja Kimon ruukin masuuni oli 1700-luvun lopulla Fiskarsin ohella Suomen suurimpia harkkoraudan valmistajia.
Kun aika muuttui ja teolliset ja tekniset muutokset tekivät käsiteollisuuteen nojaavat ruukit 1800-luvun lopussa tarpeettomiksi. Uusia toimintamuotoja Kimon ruukille kuitenkin löytyi, ja se muutettiin sahalaitokseksi ja myllyksi. Kimonjoen koskia hyödynnettiin vuodesta 1922 lähtien sähköntuotannossa.
Kimon ruukin ympäristö on tänä päivänä luontonsa puolesta mainio vierailukohde, ja samalla Pohjanmaan ainut rautaruukkimuseo toimii Kimon kylässä ruukin rautamakasiinissa. Museo on auki kesäisin ja siellä ovat esillä 1700-luvun Kimon ruukin sekä vasarapajan pienoismallit, kuvia sekä erilaisia raudan jalostukseen liittyviä esineitä ja työkaluja. Kesän kohokohta on vuosittainen taontapäivä, taontakursseja on järjestetty kesäisin ja syksyisin. museiportalosterbotten.fi
Tämä Konekuriirin Historian havinassa -juttusarjan artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Konekuriirin numerossa 4/2022.
Historian havinassa -juttusarja: Strömforsin ruukki Ruotsinpyhtään kirkonkylässä Loviisassa on yksi Suomen vanhimmista rautaruukeista. Samalla se on yksi parhaiten säilyneistä ruukkimiljöistä.
Ruukin tausta ulottuu 1600-luvun lopulle saakka, vapaaherra Johan Creutz perusti Petjärven kylään kankivasarapajan vuonna 1695. Ruukki sijaitsi Kymijoen läntisimmän haaran varrella, koskissa riitti vesivoimaa kaikkina vuodenaikoina ja läheisyydessä sijaitsivat suuret metsät.
Turun rauhan jälkeen 1744 ruukin ostivat Anders Nohrström ja Jakob Forsell, jotka laajensivat toimintaa perustamalla manufaktuuripajan, sahan ja myllyn. Tuolloin ruukki sai myös nykyisen nimensä uusien omistajiensa mukaan
Vuonna 1781 ruukin omistajaksi tuli aateloidun Jakob Forsellesin poika vuorineuvos Henrik Johan af Forselles. Hänen leskensä Virginia af Forselles peri 31-vuotiaana laajan ruukkitilan ja hallitsi ruukkia sitten rautaisella otteella ja ajoi sen etuja lähes 60 vuotta.
Virginia af Forsellesin aikakaudelta on peräisin ruukin nykyilme, alueen keskeisenä rakennuksena on hänen rakennuttamansa kolmekerroksinen punainen puinen rakennus joen partaalla. Taloa kutsutaankin Armonlinnaksi.
Ruukki pysyi af Forsellesin suvun hallussa yhteensä 132 vuotta eli vuoteen 1876 saakka. Kauppaneuvos Antti Ahlström osti ruukin ja sen ympäröivät maa-alueet vuonna 1886 ja hän keskittyi erityisesti sahatoiminnan kehittämiseen.
Rautaruukkipajat lopettivat tuotantonsa vuonna 1950 yli 250 vuoden toiminnan jälkeen. Myös sahatoiminta lakkautettiin vuonna 1953. A. Ahlström Oy perusti muovi- ja sähkötarvikkeita valmistavan uuden tehtaan vuonna 1947.
Strömforsin ruukin yhteydessä toimi rautaruukin, sahan ja myllyn lisäksi myös panimo viinanpolttimoineen, krouvi ja tiilitehdas. Lisäksi harjoitettiin maa-, metsä- ja puutarhataloutta ja miilunpolttoa.
Miljöö on säilynyt nykyaikaan saakka lähes ennallaan. Kirkko, puutalomiljöö, johtajan kartano ja erilaiset historialliset tuotantorakennukset, kuten kaksi vasarapajaa, on nykykävijälle aikamatka entisajan teollisen tuotannon ympäristöön. stromforsinruukki.com
Tämä Konekuriirin Historian havinassa -juttusarjan artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Konekuriirin numerossa 3/2022.
Perniössä Salon kaupungin lähellä Halikonlahden rannalla sijaitsee kolme vanhaa rautaruukkia: Teijo, Kirjakkala ja Mathildedal. Muutaman kilometrin päässä toisistaan sijaitsevat ruukkikylät ovat mainio vierailukohde teollisesta historiasta kiinnostuneille.
Teijo on vanhaa teollisuusaluetta, teollinen toiminta alkoi Teijossa 1686. Vahvempi alku toiminnalle saatiin kuitenkin vasta 1600-luvun lopun katovuosien ja 1720-luvun alun isovihan jälkeen vuonna 1729 uuden omistajan Klaus Flemingin johdolla.
Teijolle rakennettiin pian malminpuhdistamo, kimppuvasara, rouhintahuone, puhallushuoneet ja asuntoja sekä Sahajärvelle uusi säännöstelypato. 1770-luvulla Teijon ja Kirjakkalan ruukkien silloinen omistaja Jaokob Kijk rakennutti Teijon rokokoo-tyylisen kartanon ruukkiyhtymänsä keskukseksi. Vuonna 1830 Teijoon valmistui ruukinkirkko.
1800-luvun puolivälissä ruukkiyhdyskunnan nosti vahvaan vauhtiin patruuna Viktor Zebor Bremer, jolloin Teijoon rakennettiin hiilimasuuneja sekä mm. pasutusuuni, kupoliuuni, mylly, ryynilaitos, useita työväenasuntoja, konttorirakennus sekä pappila. Myös avokanava rakennettiin tuolloin Strömmaan.
Viimeinen varsinainen tehtaan patruuna oli Carl August Carlborg, joka omisti ruukin vuosina 1906 – 1915. Teijon tuotantoon kuuluivat tuolloin aurat ja haravat, Mathildedalissa tehtiin höyry- ja puimakoneita sekä puhelin- ja lennätinkoukkuja, Kirjakkalassa puolestaan nappeja, joita vietiin aina Japaniin saakka paikallisen armeijan käyttöön. Ympäristön talonpojat veivät napit purjeveneillään Tukholmaan, ja sieltä napit toimitettiin Japaniin. Napeista maksuksi saatiin aseita.
Masuunin tuli sammui 1900-luvun alussa, ja 1900-luvun loppupuolella Teijolla ovat omistajat vaihtuneet useaan otteeseen. Merenkulkuneuvos Antti Aarnio-Wihurin Wihuri-yhtymän omistuskaudella vuosina 1957-78 rakennettiin uusia teollisuustiloja.
Tänä päivänä ruukit muodostavat komean yhtenäisen kulttuurihistoriallisen nähtävyyskokonaisuuden, joka kuvaa hyvin suomalaisen raudanvalmistuksen eri vaiheita. Teijon ruukin alueella myös metalliteollisuuden toiminta edelleen jatkuu. Telakka- ja konepajatoiminnan ohella Teijon vanhoissa tuotantorakennuksissa toimii useita pienempiä yrityksiä. teijo. fi / naturaviva.fi
Tämä Konekuriirin Historian havinassa -juttusarjan artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Konekuriirin numerossa 2/2022.
Historian havinassa- juttusarja: Vanhan Pohjan pitäjän ruukeista tunnetuin on Fiskars, mutta alueellahan on toiminut useita muitakin ruukkeja. Åminnefors on yksi niistä, sinne kuljetuksia hoidettiin aikanaan omaa sähkörataa pitkin.
Joensuun eli Åminneforsin ruukki käynnistyi entisessä Pohjan pitäjässä Raaseporin alueella Mustionjoen partaalla vuonna 1875. Adam Hård af Segerstad oli saanut 1874 luvan rakentaa paikallisen kosken partaalle ohutlevyvalssilaitoksen ja sahanterätehtaan ja sen toiminta käynnistyikin, mutta jo parin vuoden jälkeen omistus vaihtui ja päätyi sittemmin vararikon kautta välillä Suomen valtiollekin, kunnes 1880-luvulla palattiin taas yksityisomistukseen.
Åminneforsiin rakennettiin kolmitonninen Martin-uuni yhtenä ensimmäisistä kaltaisistaan Suomessa, ja kankirautavalssilaitos. Kun Fiskars osti laitoksen, ruukkiin hankittiin isompi Siemens-Martin-uuni, vuonna 1909 tehdas varustettiin uudella laboratoriolla ja seuraavana vuonna voimakeskusasemalla. Koskeen rakennettiin myös edelleenkin toimiva voimalaitos vuonna 1912.
Åminneforsissa tehtiin kankirauta- ja levyvalssituotteita, raaka-aineena oli Ruotsista tuotu takkirauta tai ruotsalaisista malmeista sulatettu takkirauta.
Mielenkiintoisesti ruukin yhteydessä toimi vuosina 1906–1927 oma kapearaiteinen sähkörautatie, minkä kautta hoidettiin kuljetuksia ruukin ja sataman välillä 750 mm:n raideleveydellä.
Yksi sähköveturi eli Asea 17/1905 (0-4-0sm) oli toiminnassa ja käytössä muutama vaunu. Radan jyrkästä mäkiosuudesta suoriutumista varten veturin takaosassa oli laatikko, mihin laitettiin tarvittaessa lisärautapainoja pidon lisäämiseksi. Rataa ei sittemmin enää tarvittu, kun Fiskarsin-Pohjankurun rautatien kapearaiteinen rata jatkettiin myöhemmin Pohjankurun satamaan saakka.
Tuotanto Åminneforsissa toimi vuoteen 1996 asti ja tänäkin päivänä alueella on teollisuustoimintaa. Åminneforsin taajaman lähellä on laskettelukeskus ja Åminnen kartanon yhteydessä toimii golfkeskus. visitraseborg.com
Tämä Konekuriiriin Historian havinassa -juttusarjan artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Konekuriirin numerossa 1/2022.
Historian havinassa -juttusarja: Pohjan alue Raaseporissa tunnetaan ruukeistaan Antskogin ruukki on niistä vanhin.
Muutaman kilometrin päässä Fiskarsista sijaitsevan Antskogin ruukin perustajana pidetään saksalaissyntyistä turkulaiskauppiasta Jacob Wollea (Wulff). Ruukki Antskogin kylään kuuluneessa koskessa mainitaan Wollen omistamana ensimmäisen kerran 1630.
Antskogissa toimivat aluksi masuuni ja kankirautavasara ja pääraaka-aineena oli Ruotsin Utön malmi, joskin myös Lohjan Ojamon kotimaista malmia sulatettiin.
Antskogin siirryttyä 1647 Wollen kilpailijan, hollantilaissyntyisen turkulaiskauppiaan Peter Thorwösten omistukseen perustettiin manufaktuuripaja, valimon ja myös nippuvasarapaja 1660.
Sen sijaan ruukin masuuni lopetti toimintansa pian sen jälkeen, kun Thorwöste oli 1649 rakennuttanut Fiskarsin masuunin liikenteellisesti edullisemmalle paikalle lähemmäs merta.
Toiminta Antskogissa hiipui, kunnes vuonna 1733 Thorwöste sai ruukkinsa myydyksi skotlantilaissyntyiselle tukholmalaiskauppiaalle John Montgomerylle, joka ryhtyi jälleenrakennustöihin. Uusi hirsinen kankivasarapaja valmistui ja vasarapajan erikoisuutena oli, että ensimmäistä kertaa Suomessa takkirauta taottiin kankiraudaksi vallonimenetelmällä.
Kuitenkin jo 1700-luvun lopulla raaka-aine vaihtui kupariin. Antskogin vallonipajaan asennettiin nyt aluksi kasarruslaitos ja kaksi vuotta myöhemmin survinlaitos ja huuhtomo.
Kuparilaitos toimi eri muodoissaan aina vuoteen 1880, sen jälkeen teollinen toiminta alueella jatkui aiemmin ruukin yhteyteen perustetussa verkatehtaassa aina vuoteen 1959 saakka.
Sen jälkeen Antskogsissa käsiteltiin vielä kertaalleen uudelleen metallia, kun nykyinen omistaja Mako valmisti alueella paloautojen koreja, samoin suksisiteitä, lastenvaunuja ja -rattaita, heteka-rautasänkyjä ja paloruiskuja sekä myöhemmin aikanaan hyvin tunnettuja Mako-käsisammuttimia.
Nykyisin Antskogin kylä on idyllinen paikka, vakituisia asukkaita on toistasataa, kesäisin määrää lisäävät kesäasukkaat. antskog.com
Tämä Konekuriiriin Historian havinassa -juttusarjan artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Konekuriirin numerossa 9/2021.
Tuttu asia on, että suomalaisen metalliteollisuuden juuret ovat pitkät. Ja ruukkeihinhan ne juuret menevät. Suomen ensimmäinen yrittäjävetoinen ruukki toimi Billnäsissä.
Billnäs aloitti toimintansa tasan 380 vuotta sitten Raaseporissa Mustiojoen kosken rannalla.
Se on Suomen ensimmäinen yrittäjän perustama ruukki.
Billnäsin Ruukin perustaja oli tukholmalainen Carl Billsten ja ruukki sisälsi masuunin ja kaksi kankirautavasaraa. Kesäkuun 25. päivänä vuonna 1641 Kuningatar Kristiina antoi Tukholmassa määräyksen ruukkioikeuksien myöntämisestä pitkään Turussa vaikuttaneelle liikemies Carl Billstenille.
Ruotsalainen Hisingerin suku tuli ruukin omistajaksi 1700-luvulla ja heidän aikanaan ruukin tuotanto monipuolistui. Billnäsiin perustettiin tehdas, joka tuotti rautatyökaluja, lapioita, vasaroita ja kirveitä. Perinteinen kankirautapaja toimi kuitenkin muun tuotannon ohessa.
1800-luvun lopulla ruukkiin rakennettiin useampia uusia verstaita. Myös puusepänverstas aloitti. Siellä valmistettiin myöhemmin Billnäsin konttorihuonekaluja.
1900-luvun taitteessa ruukista tehtiin osakeyhtiö nimeltä Billnäs Bruks Aktiebolag.
Osake-enemmistö säilyi Hisingerillä aina vuoteen 1920 saakka, jolloin enemmistö osakkeista siirtyi nykyiselle Fiskars Oyj:lle ja Billnäsistä tuli sen tytäryhtiö.
Kokonaan tehtaat siirtyivät Fiskarsin omistukseen vuonna 1957 ja vuonna 1970 tytäryhtiö sulatettiin emoyhtiö Fiskarsiin. Samalla lopetettiin huonekalutehtaan toiminta.
Teollisuustoiminta jatkuu Billnäsissä edelleen ja siellä valmistetaan nykyään mm. tuttuja Fiskarsin oransseja saksia. Lähde: billnas.fi
Tämä Konekuriirin Historian havinassa -juttusarjan artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Konekuriirin numerossa 8/2021.
Suomalaisen metalliteollisuuden juuret ovat pitkät. Konekuriirin Historian havinassa -sarjassa muistellaan alan edelläkävijöitä ja niiden vaiheita. Fiskars lienee Suomen ruukeista nykypäivänä tunnetuin. 1800-luvun alussa Fiskarsissa käynnistyi myös Suomen ensimmäinen konepaja.
1600-luvulla Suomeen perustettiin useita rautaruukkeja. Yksi edelläkävijöistä oli nykyisen Raaseporin alueelle Fiskarsjoen varteen perustettu masuuni ja kankirautavasara. Sen perusti vuonna 1649 Peter Thorwöste Hollannista.
Näin aloitti Fiskarsin rautaruukki, jonka tuottamaa kankirautaa käytettiin mm. naulojen, langan, veitsien, kuokkien ja raudoitettujen pyörien materiaaliksi.
1700-luvulla Fiskarsin toiminta oli useidenkin eri liikemiesten hallussa, ja mm. kuparin käsittely alkoi. kunnes vuonna 1822 omistajaksi tuli Johan von Julin, ja alkoi Ruukin varsinainen kukoistuskausi.
Julin kehitti Fiskarsissa niin teollista toimintaa, maataloutta kuin metsänhoitoakin.
Suomen teollinen toiminta astui Fiskarsissa askeleen eteenpäin niin ikään Julinin ansiosta, hän perusti Fiskarsin ruukkialueelle Suomen ensimmäisen hienotaepajan 1832 ja konepajan 1837. Valtion hienomekaaninen konepaja sai keisari Nikolai I:ltä luvan yksikön perustamiseen Suomen autonomisen alueen mekaanisen kehityksen edistämiseksi. Konepajassa toimivat sorvaamo ja paja, viilapaja, mallipuusepänverstas ja piirtämö.
Kyseessä oli jatkossa merkittävä tuotantoyksikkö, Fiskarsin konepajassa syntyivät myöhemmin ensimmäiset suomalaiset laivahöyrykoneet, ja myös Saimaan kanavan rautaiset portti- ja siltarakenteet sekä monet maatalouden työvälineet.
Vuonna 1883 Fiskarsista perustettiin Fiskars Aktiebolag -niminen osakeyhtiö. Nykyään Fiskars Oyj on monialainen kansainvälinen yhtiö. Samalla se on vanhin toimiva suomalainen yritys. Lähde: www.fiskarsgroup.com.
Tämä Konekuriiriin Historian havinassa -juttusarjan artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Konekuriirin numerossa 7/2021.
KONEKURIIRI 