Laserilla 40 mm:iin saakka – Alumech panostaa uuteen teknologiaan ja vahvistaa kokonaispalveluaan
Alumech Oy osti muutama vuosi sitten levynkäsittelyyn keskittyneen TI-Garnjetin liiketoiminnan Alajärven Lehtimäeltä. Alusta alkaen strategiana on ollut kehittää leikkausyksikköä uuden teknologian koneilla. Uudet koneet ovat erittäin energiatehokkaita ja näin investoinnit tukevat myös siirtymää kohti vähäpäästöisempää tuotantoa. Laserleikkauksen tehot vakiolevykokoluokassa nousivat yksikössä hiljattain 20 kW:iin tuoreen investoinnin myötä. Sen myötä onnistuu levyjen leikkaus laserilla 40 mm saakka.
Alumech on Alajärven Luoma-ahon kylässä pääpaikkaansa pitävä yritys, joka on erikoistunut alumiinin ja ruostumattoman teräksen hitsauskokoonpanoihin. Garnjet-aputoiminimellä toimivan yksikön oston myötä saatiin myös leikkaamiseen liittyvät toiminnot oman katon alle.

Lehtimäen yksikköä on viime vuodet kehitetty eteenpäin.
”Yksikkö palvelee sekä Alumechin kokonaispalvelua, että tekee levytöissä alihankintaa ulospäin. Yksikön mahdollisuudet ovat viime vuosina kasvaneet”, kertoo Alumechin perustajiin kuuluva, sen hallituksen puheenjohtaja ja Garnjetin levynleikkaustoimintoihin keskittyvä Esa Pyöriä.
”Tällä linjalla jatkamme. Kehitämme yksikön kilpailukykyä ja monipuolisuutta edelleen.”
Kahdeksaan metriin
Garnjetin toimintojen perusta on levyjen laser- ja vesileikkaus sekä särmäys.
Vesileikkaustöitä yksikössä tehdään 4100×6100 mm:n työalueella ja neljällä leikkauspäällä varustetulla vesileikkurilla. Yritys leikkaa sillä perinteisesti paksummat materiaalit 50 mm:in saakka. Yksi etu on, että koneella voidaan leikata metallin lisäksi muovi- ja kumimateriaaleja.

Vesileikkauksen lisäksi myös lasereilla leikkaustöitä on Lehtimäellä tehty kauan. Ensimmäiset laserit tulivat yksikköön vuonna 2006. Nykyisin painopiste on lasertöissä johtuen uusien laserleikkauskoneiden tuomista huimista hyödyistä. Kolmisen vuotta sitten laserleikkauksen toiminnot yksikössä astuivat ison harppauksen eteenpäin, kun yritys hankki Lehtimäen tiloihin 2,5x 8 metrin levykokoja käsittelevän ja leikkausteholtaan 12 kW:in laserleikkauskoneen.
Yhdellä ajolla laserilla leikattavien kappaleiden kokoluokka hyppäsi kahdeksaan metriin ja
samalla koneen kuitulaserteknologian myötä päästiin leikkaamaan terästen lisäksi laserilla myös alumiinilaadut.
Kookkaan laserleikkauskoneen investointia tuki samassa kokonaisuudessa satsaus särmäysteknologiaan. Saman kokoluokan kone huolehtii nyt yksikön suurempien kappaleiden särmäyksestä.
Lisätehoja leikkaukseen
Hiljattain laserleikkauksen mahdollisuudet etenivät jälleen. Uuden työalueeltaan 1500×3000 mm koneen 20 kW:n teholuokka nostaa nyt yksikössä laserilla leikattavien materiaalin vahvuutta.

”Kahdeksanmetrinen laser 12 kW:n tehoin leikkaa teräksiä 30 mm:iin, uuden koneen 20 kW:n tehoin pääsemme 40 mm:n vahvuuksiin, ja siten pienemmässä levykokoluokassa laserilla lähes samoihin vahvuuksiin kuin vesileikkauksessa”, Pyöriä sanoo.
Uusi laserleikkauskone on saman valmistajan mallistoa kuin kookkaampikin, Bystronic.
Uusi Bystar Fiber on varustettu töitä helpottavalla ja työn jälkeä parantavalla automaatiolla, Wizard toiminto optimoi parametrejä, ja koneessa on mukana nyt myös MixGas-, eli typen ja hapen sekoitusominaisuus.
MixGas on kehitetty lisäämään tuottavuutta ja vähentämään leikkauskustannuksia. Tuotanto nopeutuu, koska oksidikerroksia ei tarvitse poistaa ennen hitsausta tai maalausta.
”Uuden koneen myötä hankimme ominaisuuden myös kookkaampaan laseriimme”, Pyöriä sanoo.
Vahvasti kehittyvä yksikkö
Alumech Oy toimii Suomessa sekä Puolassa ja tekee liikevaihtoa kymmenen miljoonan euron tasolla. Yritys työllistää kaikkiaan viitisenkymmentä henkilöä.
Levytöihin keskittyvällä Garnjetilla on töissä 16 henkilöä.
Henkilökunnan määrä on kasvanut samaa tahtia uusien investointien myötä, laserleikkauksen lisäksi Lehtimäen yksikössä on panostettu viime aikoina uutena palveluna levyjen hiontaan ja viimeistelyyn.

Myös särmäykseen hankittiin kone pienempien kappaleiden käsittelyyn. Pienemmät kappaleet saadaan nyt särmättyä joustavasti Bystronic Xpert 40 -koneella.
Myös trukkikalusto on uusittu, ekologiset sähkötrukit huolehtivat tehtaalla nyt materiaalinsiirroista.
”Investoinnit ovat tärkeitä, ne vievät asioita eteenpäin niin Alumechin kokonaistoimintojen osalta ja alihankintapalveluissakinkin. Alihankintatyöt paletissamme ovat olleet jatkuvasti kasvusuunnassa”, Pyöriä sanoo.
Toiminnot kehittyvät, ja mielenkiintoista on, että uusia kuvioita Alumechilla saattaa muutenkin olla luvassa. Laajennusta jälleen uudelle toimialueelle on kehitelty viime aikoina, toteaa Esa Pyöriä.
Kari Harju
Alumech Oy
Perustettu 2008
Alumiini-ja rst-työt
Aputoiminimi Garnjet,
Levytyöt, Lehtimäki
Bystronic Bystar Fiber
