Uusi laserleikkausjärjestelmä tehostaa tuotantoa Emecalla – Monipuolista automaatiota paalutuotteiden levyosavalmistukseen
Emeca Oy vahvistaa osavalmistuksen tuotantokapasiteettiaan Köyliön tehtaallaan. Investointi uuteen laserleikkauksen automaatiojärjestelmään tuo nopeutta yrityksen paalutuotteiden valmistusprosesseihin ja optimoi materiaalinkäyttöä.
Paalutuksia käytetään, kun maaperä kaipaa rakenteiden alle erikoisvahvistusta. Paalutuotteiden valmistajana niin Suomessa kuin laajemmin maailmalla tunnettu nimi on Emeca Oy, minkä erikoisosaamista ovat paalujatkokset ja kalliokärjet.
Jatkoksia paalutustöissä tarvitaan, kun tarpeeksi pitkiä teräsbetonipaaluja ei pystytä valmistamaan tai kuljettamaan määränpäähänsä yksimittaisena. Kalliokärjet puolestaan sijoitetaan paalujen päihin. Ne mahdollistavat otteen kallioon ja suojaavat päätä rikkoutumiselta.
Katkosten ja kärkien lisäksi Emeca tekee myös mm. asennustyökaluja valamisen ja paalutuksen tarpeisiin. Kasvuyrityksen liikevaihto on tällä vuosikymmenellä yli tuplaantunut ja oli vuonna 2025 noin 7,8 miljoonaa euroa.

Suoraan kohteeseen
Emeca on yrityksenä aloittanut vuonna 2001. Yhtiön perustivat perheen Kari Koivunen sekä hänen poikansa Petri ja Sakari Koivunen. Tuotekehityksellä aloitettiin, pian edettiin omaan valmistukseen, ja vuosien mittaan yritys on kasvanut pienestä tuotekehittäjästä hyvin niin Suomessa kuin Euroopassa ja kauempanakin tunnetuksi paalutarvikevalmistajaksi.
Iso tekijä siihen on ollut oma tuotekehitystä edustavat jatkostuotteet, mikä lanseerauksen jälkeen siivitti sitten yrityksen kansainvälisille markkinoille, joilta tulee jo enin osa liikevaihdosta. Toimituksia on tänä päivänä eri puolille maailmaa, USA:ssa toimii myös oma sille alueelle valmistava tytäryhtiö.
”Tarpeet vaihtelevat eri puolilla niin kohteen, rakentamisen traditioiden kuin lainsäädännönkin mukaan. Suomessa olosuhteet ovat erilaiset Keski-Eurooppaan tai vielä kaukaisempiin kohteisiin verraten. Meillä on toki vakiomallisto, mutta usein tuotteet räätälöidään kohteeseen ja tuotevariaatio on itse asiassa varsin suurta. Tuotekehitystyötä teemme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa”, toimitusjohtaja Petri Koivunen kertoo.
Nopeutta ja optimointia
Emecantuotantokoneisto Köyliössä hyödyntää automaatiota varsinkin hitsauksessa. Tuotannossa on noin 15 työntekijää ja 30 robottia.Tuotannon automaatiota ja omaa valmistusta kehittää eteenpäin mittava investointi laserleikkauksen alueelle.

”Levyosavalmistuksessa tuotanto on mennyt koko ajan lisääntyneiden räätälöintien myötä joustavampaan suuntaan”, Koivunen kertoo.
”Viime ajat olemme tehneet työt levytyökeskuksella, käyttäneet runsaasti rainamateriaaleja ja myös ostaneet tiettyihin tuotteisiin laserleikkeitä alihankinnasta. Nyt uusien tarpeiden myötä oli aika siirtyä arkkilaserleikkaukseen, mikä mahdollistaa moninaiset geometriat, nopeuttaa tuotannon läpimenoa ja optimoi materiaalinkäyttöä varsinkin määräleveyksisten rainamateriaalien käyttöön verraten.”

Kone tilattiin jo jokin aika sitten, kun yrityksessä aluksi laskettiin, että se mahtuisi silloisiin olemassa olleisiin tiloihin. Kun sitten kuitenkin todettiin, että näin ei käynyt, hanke vaati uuden lisälaajennuksen ennen toteutumistaan. Kun se valmistui, päästiin koneasennukseen. Sen myötä alkuvuonna tiloihin asennettiin uusi levykäsittelyltään automatisoitu Steelburner laserleikkausjärjestelmä.
Teknologia valittiin huolella. Vertailussa mm. automaatiotason vaade oli varsin korkea, manuaalisesta levynkäsittelystä haluttiin eroon. Lisäksi Emecalla tärkeää oli kehittää materiaalinkäsittelyä ja vähentää hukkaa.
”Teetimme ulkopuolisen selvityksen vaihtoehtoista ja siinä Steelburner selvisi voittajana. Valmistaja oli toki tavallaan myös tuttu, Boschertin teknologiaa on ollut käytössämme vahvojen materiaalien käsittelyyn jo viime vuosikymmeneltä”, toteaa Koivunen.

Ajassa trendeissä
Suomessa plasmaleikkauskoneita ja kuitulasereita valmistava Steelburner on varsin uusi tuttavuus ja meillä merkkiä edustaa Boschertin tuotteita pitkään myynyt FMS-Service.
Tehdas tekee koneita kahtena sarjana, ne ovat Hyperion E ja varustellumpi Hyperion Q, missä mallit eri kokoluokkiin ovat 3015 / 4020 / 6020 / 6025 / 8025.
Emecan Q-mallin koneessa leikkausalue on 3000×1500 mm.
”Koneet on suunniteltu yhtä hyvin yksittäiskappaleille kuin sarjatuotantoonkin, keskeiset komponentit tulevat sveitsiläisiltä ja saksalaisilta valmistajilta, leikkauspää on Precitec Pro 2.0, laserlähde MAX Elite sarja, CAD/CAM Metalix”, kertoo Vesa Kivekäs FMS-Serviceltä

Teholuokaksi uuteen koneeseensa Emeca valitsi mukaan 20 kW:n tehot, mikä soveltuu hyvin yrityksen käyttämille pääasiallisille vahvuuksille 20 mm:iin saakka paineilmalla.
Leikkauskaasuksi on valittavissa paineilman lisäksi typpi ja happi. Paineilmaleikkaus oli taloudellisin valinta, se on myös Emecalla on koneessa käytössä.
Emecan linjausten mukaan olennainen osa pakettia oli käsittelyautomaatio, levynlastaus- ja leikatun levyn rangan purku ovat automaattisia toimintoja. Lisäksi yritys halusi mukaan automaattisen poiminnan.
Uutta järjestelmää on otettu Emecalla käyttöön nyt parin kuukauden ajan.
”Asiat ovat sujuneet hyvin ja mukava seikka prosessissa oli, että valmistajan taholta kävi myös korkeimman tason edustus meillä vierailulla paikan päällä. Asioita edistää, että yhteydet toimivat kaikille tasoille”, hymyilee Koivunen.
Levytöiden toiminnot kehittyvät Emecalla jatkossa edelleen, uuden laserleikkausjärjestelmän kaveriksi sijoittuu pian myös uutta särmäysteknologiaa. Lisäksi kokoonpanoon panostetaan.
Tuotanto vahvistuu, sillä näkymää jatkoon viime vuodet vahvaa kasvua tehneen yrityksen toiminnoille riittää.
”Ajan suuret trendit, kuten mm. kaupungistuminen, vaikuttavat siihen, että maailmalla rakennetaan. Sen myötä myös paalutustuotteiden kysyntä kasvaa. Toki menetelmiä on betonipaalutuksen ohella muitakin, eli kilpailukyvystä tulee pitää aktiivista huolta”, sanoo Petri Koivunen.
Kari Harju
Emeca Oy
Paalutuotteet
Perustettu 2001
Kotipaikka Köyliö
Boschert-Steelburner Hyperion Q + automaatio

































