Avainsana-arkisto: Lattakoneet

Uutta Ehrt-teknologiaa Laitila Coating Oy:lle

Laitila Coatingin investoinnit tuotannon tehostamiseen jatkuvat. Monipuolinen metallinkäsittelijä hankki kesällä käyttöönsä uutta Ehrt-teknologiaa, kun valmistajan käyttöön asennettiin valmistajan FlexPunch Compact-lävistyskone kuparilattamateriaalien käsittelyyn. Kone on malliltaan ensimmäinen Suomessa.

Laitila Coating on monille tuttu kasvuyritys, minkä nimi viittaa vahvasti pintakäsittelyyn, mutta paketti on nykyisin paljon muutakin.

Yhtiö on tänä päivänä mekaniikan sopimusvalmistaja, joka satsaa järjestelmätoimituksiin ja kokonaisvaltaiseen alan palvelutoimintaan. Tämä tarkoittaa, että pintakäsittelypalvelut on nykyään merkittävä strateginen osakokonaisuus, joka vahvistaa monipuoliset valmistus teknologiat kuten, virtakiskovalmistuksen, ohutlevytuotannon ja lastuavan tuotannon. Kaikki nämä tehdään ”saman katon alla”.

Rennoin, luottavaisin ottein eteenpäin. Virtauskiskot ovat yksi Laitilan keskeisistä tuotteista. Kai Salo oikealla, Marco Koski sekä Fredkon Pasi Pitkänen.

”Pintakäsittelyllä aloitettiin, sen juuret ulottuvat meillä 1980-luvulle saakka, ja yhä siis kuuluvat olennaisena osana toimintaamme. Pintakäsittelyn erikoisosaamisemme rakentuu elektrolyyttisen pintakäsittelyn ja pulverimaalauksen sekä kemiallisten pinnoitusten ympärille. Olemme siis pyrkineet luomaan asiakkaille yhä laajempaa kokonaispakettia, joka olisi asiakkaalle turvallista laadun kokonaishallinnan kannalta, joustavaa mutta myös kilpailukykyistä. Aika on tänä päivänä niin merkittävä tekijä ja siksi uskomme, että tällä tavalla tavaran turhaa siirtelyä voidaan merkittävästi vähentää, mikä on myös ekologista. Tuotteiden turha siirtely keventää myös usein asiakkaidemme hallintoa ja valvontaa mikä siis luonnollisesti helpottaa asiakkaidemme elämää, kertoo toimitusjohtaja Kai Salo.

Koneistuksen tuoretta konekantaa. DMG Morin 5-akselikeskus, kuvassa oikealla, hankittiin viime vuonna taloon kolmen aiemman saman valmistajan koneen rinnalle.

Kokonaisvaltainen palveluntarjoaja

Laitila Coating Oy aloitti vuonna 2002, mutta varsin pian yritys lähti aktiivisesti etsimään lisäarvoa tuotteilleen myös mekaniikan puolelta.

Alkoi virtakiskojen ja ohutlevytuotteiden valmistus ja siitä yritys on laajentanut edelleen pintakäsiteltävien sorvattavien ja koneistettujen kappaleiden puolelle.

Tänä päivänä yritys tekee sopimusvalmistusta mm. sähköteknisissä tuotekokonaisuuksissa, ajoneuvoteollisuuden, muun korkean teknologian tuotekokonaisuuksia, lääketeollisuuden laitteissa kuin LVI-teollisuuden privat label -tuotevalmistusta. Nykyään n. 60 henkilön työpanoksella toimiva yritys valmistaa tuotteita ja kokonaisuuksia myös kasvamassa määriin vientiin.

Laaja tuotannollinen näkökulma on merkinnyt investointeja kone- ja laitekantaan. Niin CNC-koneistuksen kuin levytyöstötöidenkin teknologioita on laajennettu asiakastarpeisin vastaten ja niitä ennakoiden.

Isompi hyppäys teknologiassa tehtiin viimeksi viime vuonna, kun yritys hankki sekä ohutlevy tuotantoon Priman Powerin CombiSharp laser-levytyöstö yhdistelmä koneen ja lastuavan työstön kysynnän kasvun myötä DMG Morin 5-akseliteknologiaa DMU50-koneistuskeskuksen, aiemman  DMG Mori-kalustonsa rinnalle.

Osaltaan yrityksen tuoreimmat investoinnit mahdollistivat viime vuonna valmistunut tilalaajennus. Yhteensä noin 1100 neliön lisätilojen myötä Laitila Coatingin tilat kasvoivat yhteensä 5500 neliömetriin.

Tuoreena hankintana Ehrtin FlexPunch Compact tehostaa kuparilattatuotantoa Laitila Coatingilla.

Uutta teknologiaa lattamateriaalien käsittelyyn

Laitila Coating:n mekaniikan päätuotesektoriksi muotoutui varhain virtakiskojen valmistus. Kiskojen valmistus on keskeistä tänäkin päivänä ja näitä tuotteita yritys toteuttaa sähkötekniikan asiakkailleen monentyyppisinä ratkaisuina niin kuparista kuin kasvavassa määrin myös alumiinista.

Kiskot tehdään lattamateriaaleista ja nykyisin merkittävässä määrin myös levymateriaaleista lyömällä levytyöstö keskuksilla tai leikkaamalla laserilla tai vesileikkurilla.

Tuotannon määristä tänään kertoo se, että päivätasolla virtauskiskoihin käytetään n. 4000 kg kuparia, alumiinia kuluu tällä hetkellä vaihtelevasti noin 500-1000 kg

Virtakiskojen toimittajana yritys on yksi merkittävä tekijä Suomessa, ja pinnoituksiin yltävän koko valmistusketjun kokonaispalvelujen tarjoajana myös varsin ainutlaatuinen.

Virtakiskojen tuotannossa yhtenä avainkoneena lattamateriaalin lävistysten osalta on viime vuodet yrityksen käytössä ollut saksalaisen Ehrtin Holecut automaattinen lävistys- ja katkaisukone varustettuna automaatti merkkauksella.  Sen rinnalle yritys hankki viime vuoden investointiensa jatkoksi tämän vuoden kesällä toisen Ehrtin koneen. Kone on Suomen ensimmäinen kaltaisensa.

Kyseessä on mm. viime EuroBlechissä mukana ollut FlexPunch Compact aiemman koneen tapaan niin ikään varustettuna AMZ- panostuspöydällä.

Ehrtin malliston tuore FlexPunch Compact on nimensä mukaisesti pakettiratkaisu lattamateriaalin lävistykseen ja leikkaukseen.

”Kone on varustettu neljällä työkaluasemalla Holecut-mallien kuuden tai kymmenen työkaluaseman sijaan. Kyseessä on kuitenkin automaattinen CNC-kone, jonka ohjelmointi voidaan tehdä PowerCut -toimisto-ohjelmistolla suoraan 2D CAD-kuvista. Niin tehdään myös Laitila Coatingilla”, sanoo Fredko Groupin toimitusjohtaja Pasi Pitkänen.

Ehrtin Holecut on ollut Laitilassa töissä muutaman vuoden.

Monipuolinen kompaktiratkaisu

Laitila Coatingissa uuden lattakoneen tarve liittyi alkuaan yhden asiakkaan tietyn tuoteperheen valmistukseen. Ajateltiin, että hankitaan tarkoitukseen räätälöity erikoiskone tämän merkittävän asiakkaan tuotteille. Varsin pian investoinnissa päädyttiin erikoiskoneen sijaan kuitenkin Ehrtin malliston vakiotyppiseen kompaktiratkaisuun.

”Tätä kautta kone palvelee tätä yhden asiakkaan tuotteen ohella jatkossa laajemminkin tuotantoamme”, Salo kertoo.

Ehrtin 3in1 Multitool-työkalujen kautta koneessa on kerralla käytössä kaikkiaan seitsemän lävistystyökalua ja yksi leikkaustyökalua, joten koneella voidaan tehdä erittäinkin monipuolisia virtakisko tuotteita.

Uusi ratkaisu tuo lisätehoa Laitilan virtakisko valmistukseen, mutta investoinnit tuotantoon ja sen tehostamiseen talossa jatkuvat muilla sektoreilla. Vuodenvaihteessa toimituksessa yrityksen käyttöön on niin ikään Fredkon toimittama Salvagninin P2Lean 2120-taivutusautomaatti leikkuuoptiolla. Sen myötä myös ohutlevytuotanto ja sen automatisointi Laitilassa astuu jälleen yhden ison askelen eteenpäin.

Kari Harju