Finconel aloitti työt

Uusi konepaja Finconel Oy aloitti toimintansa Mikkelissä viime vuoden lopulla. Koneistuskeskuksen, CNC-sorvin ja muutaman manuaalikoneen yhdistelmällä ponnistava yritys palvelee seudun koneistustarpeita niin prototyyppien valmistuksessa kuin sarjatöissäkin.

Nuori yrittäjä ja uusi koneistuskeskus. Koneella tehdään niin osia Kiesitechille kuin alihankintaakin, toteaa Saku Tuhkalainen.

Finconel Oy sai alkunsa puunkorjuuseen erikoistuneen Metsä-Kiesit Oy:n tarpeesta löytää valmistaja Kiesitech-tuotemerkkinsä tuotteille ja niiden osille.

”Tuotteitamme ovat mm. kuormankiristimet ja motojen syöttörullat. Myynnin nopea kasvu on tuonut tarpeita niiden valmistuksen tehostamiseen, kertoo Finconel Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antero Kiesiläinen, joka on myös Metsä-Kiesit Oy:n toimitusjohtaja.

”Tältä pohjalta syntyi ajatus koneistustöiden siirtämisestä uuteen ja tähän toimintaan keskittyvään yritykseen. Siitä lähti kehittymään Finconel.”

Metsäkoneen syöttörullia tuotannossa. Rullat parantavat pitoa ja vähentävät polttoaineen kulutusta.

Korjuutuotteita ja alihankintaa

Finconelin perustivat kolme yrittäjää. Kiesiläisen lisäksi kolmikkoon kuuluvat Saku Tuhkalainen sekä Martti Tuhkalainen.

Konepajan käytännön tekemisestä huolehtivat täysipäiväisesti Saku Tuhkalainen ja osa-aikaisena Antero Kiesiläinen. Lisäksi töissä on yksi harjoittelija.

”Tein aiemmin alihankintana tilaustöitä omassa pajassa eri tahoille, mm. Kiesitechille. Kun Kiesitechin tuotteisiin liittyvät työt lisääntyivät, Antero Kiesiläinen esitti ajatuksensa uuden konepajan perustamisesta. Olin nopeasti asiassa mukana”, Saku Tuhkalainen kertoo.

”Isommalla porukalla tekeminen tuo vahvuutta ja selkärankaa. Ja mahdollistaa kehityksen ja investoinnit”, nuori yrittäjä kertoo.

Tilat uudelle yritykselle saatiin Mikkelin Rantakylästä, jossa aiemmin oli ollut Metsä-Kiesien toimintaa. Sitten hankittiin koneet. Niistä keskeinen on uusi tamperelaiskonetalon Makrumin kautta hankittu YCM:n tekniikkaa edustava neliakselinen pystykarainen koneistuskeskus, joka saatiin paikalle vuodenvaihteessa sujuvasti ja nopeana toimituksena.

Saku Tuhkalainen ja Antero Kiesiläinen pyörittävät Finconelin toimintaa.

”Alun perin tarkoituksemme oli hankkia käytettynä sopiva koneistuskeskus, mutta eri vaiheiden jälkeen päädyimme kuitenkin kokonaan uuden koneen hankintaan. Nykyteknologiaa edustava kone pystyy haastaviin jyrsintätöihin ja lisäksi hankimme myös GibbsCamin ohjelmiston, joka mahdollistaa CAM-ohjelmointiin perustuvan valmistuksen. Se tuo töihin melkoisesti lisää nopeutta ja sujuvuutta”, sanoo Tuhkalainen.

Koneistuskeskus on YCM:n NMV 106A, missä X/Y/Z-liikkeet ovat 1000/600/600 mm ja karan kierrokset max. 8000 1/min. Pöydän kapasiteetti on 800 kg. Koneen yhteydessä on käytössä langaton työkalun ja työkappaleen mittaus.

Lisäksi Finconelin konekannan ytimeen kuuluu käytettynä hankittu pyörivillä työkaluilla varustettu Spinner CNC-sorvi 600 mm:n pyörintähalkaisijalla ja 700 mm:n sorvauspituudella, joukko erilaisia manuaalikoneita sekä välineistöä hitsaukseen.

Kuormankiristin on trapetsikierteeseen ja mekaaniseen sidontaan perustuva laite, jonka avulla pystytään nopeaan kiinnitykseen myös haastavissa olosuhteissa. Kuvan penkki on sovellettu laitteen esittelykäyttöön.

Alihankintapalvelua Mikkelin seudulle

Finconel syntyi Kiesitechin koneistustarpeista, mutta konekanta tarjoaa nyt kapasiteettia muuhunkin. Yritys panostaa vahvasti alihankintapalveluiden tarjontaan Mikkelin seudulle ja jatkossa kenties laajemmallekin Keski-Suomen alueelle.

”Tähtäämme asiakkaidemme luotettavaksi, laadukkaaksi ja kilpailukyiseksi kumppaniksi niin prototyyppien tuotannossa kuin sarjatyyppisessä valmistuksessakin”, Saku Tuhkalainen sanoo. ”Kysyntää näille palveluille on näyttänyt olevan varsin hyvin jo tässä lähdössä, esimerkiksi koneurakoijat ja alueen laitevalmistajat erityisesti ovat olleet kiinnostuneita tämän uuden yrityksen mahdollisuuksista.”

Finconelin koneilla voidaan koneistaa materiaaleja rakenneteräksestä kulutusteräkseen sekä alumiineihin ja teknisiin muoveihin saakka. Talon palveluihin kuuluvat myös erilaiset kokoonpano- ja hitsauspalvelut sekä alihankintaverkoston kautta toteutettavat pinta- ja lämpökäsittelytoiminnot.

Metsä-Kiesit Oy

Metsä-Kiesit Oy:n toimialaa ovat koneellinen aines- ja energiapuun korjuu sekä maanmuokkaustyöt. Perinteensä 1960-luvulle ulottava, vuodesta 2012 osakeyhtiönä toiminut yritys työllistää noin 10 henkilöä. Toimialue on Etelä-Savo.

Kiesitech on yrityksen korjuutöiden yhteydessä syntyneisiin käytännön tilanteiden yhteydessä  muutaman viime vuoden aikana kehittynyt oma tuotesarja. Tuotteita ovat mm. kuormankiristin, metsäkoneen syöttörullat ja kuormainlanat.