Pohjanmaan Teollisuus Vaasassa marraskuussa

Pohjanmaan Teollisuus -tapahtuman järjestelyvuoro siirtyy tänä vuonna Vaasaan, ja samalla tapahtuma laajenee kaksipäiväiseksi.

Pohjanmaan Teollisuus on alueellisuutta painottava teollisuuden ammattitapahtuma, mikä mahdollistaa kohtaamisia eri teollisuusalojen johdon, tuotannon, suunnittelun kuin hankinnan edustajien kanssa.

Vuoden 2021 Pohjanmaan Teollisuus -tapahtuman teemana oli kestävä kehitys, tärkeä ja ajankohtainen aihe. Vuoden 2022 tapahtumassa teemaa tullaan laajentamaan entisestään ottamalla energia- ja sähköalat osaksi tapahtumaa. Tapahtuman järjestäjien mukaan tämä  sopii hyvin, Pohjanmaan Teollisuuden vuoden 2022 tapahtumakaupunki Vaasa on  tunnettu energiateollisuudestaan: seudulla vaikuttavat muun muassa pohjoismaiden suurin energiaklusteri EnergyVaasa sekä useat huipputeknologian yritykset, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset. Nämä toimijat tekevät alueesta erinomaisen kasvualustan myös uusien yritysten perustamiselle, josta esimerkkinä Giga-Vaasa -hankkeen menestykselliset panostukset akkutuotannon etabloimiseksi seudulla.

Pohjanmaan Teollisuus 2022 -tapahtumassa pureudutaan kestävään kehitykseen yritysten energiatuotannon näkökulmasta muun muassa seminaarien ja näyttelyalojen kautta. 

pohjanmaan Teollisuden keskeiset näyttelyalat ovat sutomaatio, robotiikka ja digitalisaatio, 3D-tulostus ja ohjelmistot, teollisuuden koneet ja laitteet, komponentit ja sopimusvalmistus, logistiikka ja varastointi, kestävät ratkaisut ja palvelut, tuotekehitys ja innovaatio, huolto ja kunnossapito, tutkimus, koulutus ja rekrytointi, energiantuotanto, sähkö-, lämpö- ja kaasuverkot sekä sähkönsiirto ja varastointi.

Pohjanmaan Teollisuus -tapahtuman ajankohta on 23.-24.11.