Pohjoisen Suomen teollisuustapahtuma Pohjoinen Teollisuus pidettiin 20.–21.5. Oulun Ouluhallissa. Tämänvuotinen messukokonaisuus oli laajin tapahtuman historiassa, Pohjoinen Teollisuus toteutettiin nyt 15. kerran. Seuraavassa kuvakatsauksen toinen osa, pääjuttu ja ensimmäinen osa on julkaistu Konekuriirin uutissivulla 12.6. Koko juttu ja kaikki kuvat kesäkuun Konekuriirissa.
: Nykykriisit korostavat riippuvuutta tärkeistä mineraaleista ja Suomella runsaine mineraalivaroineen on tärkeä asema Euroopan alueella kaivostoiminnassa ja jatkojalostuksessa. Myös talouskasvulle kaivokset ovat tärkeitä tekijöitä jatkossakin, totesi ajankohtaisesityksessään Geologian tutkimuskeskuksen Hannu Lahtinen.
Hieman eteläisempää näytteilleasettajakuntaa: Toivalan Metalli on Siilinjärven Toivalassa toimiva metalli- ja terästöiden alihankintayritys, joka on useita kertoja ollut mukana tapahtumassa. Töissä kiirettä riittää, töitä talossa on runsaasti, kertoivat Timo Kolehmainen ja Pasi Huhtinen, Telko Oy:n Pasi Mikkola (vasemmalla) poikkesi osastolla.
HT Laser osallistui Pohjoinen Teollisuus -tapahtumaan jälleen omalla osastollaan. Yritys tarjoaa ratkaisut leikkeestä vaativiin hitsauskokoonpanoihin ja panostaa tunnetun vahvasti alueelliseen läheltä tapahtuvaan palvelutoimintaan. Yritys esitteli mahdollisuuksiaan pohjoisne messuilla.
Robottiteknologoa kehittyy tunnetusti vahvaa vauhtia ja ihmisen kaltaiset ns. humanoidirobotit yleistyvät vähitellen eri sektoreilla. OAMK: väki esitteli osastollaan tätä juttelevaa katsekontaktia ottavaa robottia eri tehtäviin. Manne Tervaskanto, Tuija Väyrynen, Jari Rauma ja Tarja Rautio.
Miilux osallistui jälleen Pohjoinen Teollisuus ja osastollamme esillä ovat muun muassa yrityksen kaivosratkaisut, kulutusteräkset, kauhat, kiviautojen lavat, kulutussuojaus sekä konepajapalvelut. Häggblom on nyt osa Miiluxia ja vahvistaa palvelua Suomessa ja Ruotsissa.
OSAO:n VISIOK-hankkeessa on kehitetty ympäristöystävällisiä menettelytapoja, teknologioita ja ratkaisuja. Messuilla mukana oli yksi projektituote, päältäajettavan ruoholeikkurin pohjalle oppilastyön pohjaisena kehitetty sähkö/vetykäyttöinen ajoneuvo. Ajamisen mallia näyttää kuvassa OSAO:n Pekka Leinonen.
Prima Power järjesti kotimaisilla asiakkailleen suunnatun teknologiatapahtuman tiloissaan Seinäjoella kesäkuun alussa. Kesäisessä Teknologiapäivässä olivat esillä järjestelmäratkaisut varsinkin energiainfrastruktuurin tarpeisiin.
Uusiutuvan energian kasvu, kehittyvät sähkönjakelumallit sekä datakeskusten määrän nopea lisääntyminen muokkaavat teollisen tuotannon vaatimuksia. Seinäjoen tapahtuman ydintä olivat järjestelmäautomaation mahdollisuudet ajankohtaisteemoihin vastaamiseen.
Demoja Teknologiakeskuksessa. Mm. Combi Genius käsittelyautomaatiolla varustettuna nähtiin livenä tuotantotoiminnassa.
Tapahtuma koostui järjestelmien ohjelmistoekosysteemiä käsitelleistä esityksistä, case-esimerkeistä ja myös mm. Prima Powerin huollon teemat kehittyvän MyPrima-kokonaisuuden osalta olivat päivän mittaan esillä.
Päivän aikana Teknologiakeskuksen koneilla valmistettiin datakeskusten palvelinkaappeja ja generaattorien suojakoteloita
Päivän keskeistä tarjontaa olivat jälleen demot, joihin Prima Powerin Seinäjoen tehtaan yhdessä oleva Teknologiakeskus tarjoaa hyviä mahdollisuuksia.
Päivän esitykset käsittelivät ohjelmistopuolta, huollon teemat olivat esillä ja demoja alustettiin. Jari Alaranta tiivisti kuulijoille demovalmistuksessa nähtyjen palvelinkaappien kokoonpanoa.
Keskuksen livekonekantaan kuuluu automaattivarasto Night Train Genius, mikä on yhdistetty kookkaaseen PSBB-linjaan sekä lävistys-laserleikkaussoluun. PSBB-järjestelmässä toimivat lävistystä sekä leikkausta yhdistävä Shear Brilliance, poiminta-ja pinontarobotti sekä sähköservokäyttöinen EBe Express Bender -taivutuskone.
Lävistys/laserleikkaussolun keskeinen tuotantokone on Combi Genius käsittelyautomaatiolla varustettuna. Lisäksi keskuksen konekantaan kuuluivat särmäyspuristin eP1030 sekä kompakti robottisärmäyssolu Express Robot Cell.
Päivän aikana Teknologiakeskuksen koneilla valmistettiin datakeskusten palvelinkaappeja ja generaattorien suojakoteloita. Myös tehdaskierros kuului päivän tarjontaan, aktiviteetteihin ja ilta-ohjelmaan oli mahdollisuus tietopuolisen kokonaisuuden jälkeen.
Prima Powerin kotimaisia asiakkaita oli paikalla 70 henkilöä. Prima Power järjesti kansainvälisille asiakkaille Tech Flow-tapahtuman Seinäjoella toukokuussa.
Pohjoisen Suomen teollisuustapahtuma Pohjoinen Teollisuus pidettiin 20.–21.5. Oulun Ouluhallissa. Tämänvuotinen messukokonaisuus oli laajin tapahtuman historiassa, Pohjoinen Teollisuus toteutettiin nyt 15. kerran.
Pohjoisen potentiaali on Pohjoinen Teollisuus-tapahtuman tuttua ydintä. Alueen osaamista, hankkeita, niiden tekijöitä sekä paikallisten ja kauempaakin saapuneiden yritysten tuotteita ja palveluja esiteltiin tapahtumassa.
Kaksipäiväinen pohjoisen teollisuuden toimijoille suunnattu tapahtuma houkutteli paikalle Ouluhalliin kahtena päivänä ennätysmäärän näytteilleasettajia, 380, ja messuvieraita järjestäjien mukaan oli 4000.
Yhteistyön merkitys
Pohjoinen Teollisuus on luonteeltaan yleinen teollisuusnäyttely, jossa pohjoisen näkökulma korostuu. Kaivos- ja energiateollisuuden sekä kunnossapidon yritykset ja palveluntarjoajat ovat messujen näkyvää tarjontaa, jälleen myös useampia konepajoja oli mukana.
Näyttelyn lisäksi tapahtumaan kuului jälleen runsas ajankohtaistarjonta, tänä vuonna tapahtumassa korostui yhteistyön merkitys, joka nousi esiin useista eri näkökulmista niin messualueella kuin asiantuntijapuheenvuoroissa ja paneelikeskusteluissa. Asiantuntijapuheenvuoroissa ja paneelikeskusteluissa käsiteltiin pohjoisen teollisuuden ajankohtaisteemoja.
BotH2nia-verkoston innovaatiotohtori Sari Kola muistutti puheenvuorossaan, että vetytalous perustuu vahvoihin arvoketjuihin ja laaja-alaisen yhteistyöhön. BotH2nia-vetylaaksossa on mukana jo 24 vedyn arvoketjua seitsemästä länsirannikon maakunnasta, ja vuoteen 2035 mennessä niiden tuotannon arvioidaan nousevan 450 000 tonniin vetyä vuodessa.
Teollisuuden murros
Keskiviikkona järjestetyssä paneelikeskustelussa tarkasteltiin teollisuuden murrosta ihmisen, teknologian ja organisaatioiden näkökulmasta.
Keskustelun keskeisinä johtopäätöksinä nousivat esiin ihmisen ja teknologian yhteistyön merkitys, datan ja tekoälyn rooli mahdollistajina sekä organisaatioiden kyky sopeutua jatkuvaan muutokseen. Paneelissa olivat mukana Lauri Haapamäki Accenturesta, Rauno Heikkilä Oulun yliopistosta, Kim Härkönen Varjo Technologies’sta, Mikko Nissi Nokiasta ja Mikko Valtee Sandvikilta. Paneelia moderoi Mikko Hyytinen, Vice President, Business Excellence BA Ferrochrome, Outokumpu Oyj:stä.
Yhteistyömahdollisuuksia esiteltiin keskiviikkona myös Oulun kauppakamarin Suurhankeinfossa ja
torstain puheenvuoroissa. Swecon Antti-Jussi Laine käsitteli palvelinkeskusteollisuuden kehitystä. Globaalin palvelinkeskuskapasiteetin arvioidaan kaksinkertaistuvan 2030 mennessä.
Geologian tutkimuskeskuksen Hannu Lahtinen toi esiin energia- ja teknologiasiirtymien kasvattaman raaka-ainekysynnän sekä pohjoisen Suomen mineraalivarantojen merkityksen Euroopan omavaraisuuden näkökulmasta.
Jälleen kahden vuoden kuluttua
Kunnossapitoyhdistys Promaint ry:n opinnäytetyökilpailun palkinnot jaettiin tapahtumassa torstaina. Kilpailuun oli runsaasti osallistujia ja taso oli korkea. Promaint ry:n ja Suomen Messusäätiön myöntämä 10 000 euron palkinto jaettiin kolmen ansiokkaan diplomityön ja ammattikorkeakoulun päättötyön kesken. Ensimmäisen palkinnon sai Markus Alardt, toisella sijalla oli Elisa Alanen ja kolmantena Jussi Kukkula.
Pohjoinen Teollisuus -tapahtuman pitopaikka on tunnelmaltaan tiivis ja toimivan tuntuinen Ouluhalli. Hyvähenkisillä keväisillä messuilla on mukava vierailla, kunhan parkkipaikka löytyy. Niitä paikalla on tunnetun rajoitetusti, toki etäparkit hoitavat asiaa osaltaan. Pohjoinen ansaitsee messunsa jatkossakin, tietenkin, seuraavan kerran tapahtuman pidetään 17.-18.5. 2028. Messut järjestää Expomark.
Seuraavassa muutamia kuvia messuilta, julkaisemme katsauksen toisen osan vielä myöhemmin. Juttu ja sen kaikki kuvat kesäkuun Konekuriirrssa.
Kari Harju
Lapin Vesileikkaus eli LaVe tarjoaa vesileikkauspalveluja aina 100 mm vahvuuksiin saakka tuoreella kalustolla Kemistä. Vesileikkauksen lisäksi yritys tarjoaa palvelujaan kone- ja laitesuunnitteluun, asennuksiin ja hitsaukseen sekä tuotevalmistukseen ja -kehitykseen. Messuosastolla olivat Katri Virsu ja tj. Markus Ahokas.
Kaivos- ja energiateollisuuden sekä kunnossapidon yritykset ja palveluntarjoajat ovat messujen hyvin näkyvää tarjontaa. Sulzer kuuluu maailman johtaviin nestetekniikan osaajin, erikoisalaa ovat kaikenlaisten nesteiden pumppaus, sekoitus, erottelu ja annostelu. Potkuripumppu Cah-sarjasta. Laite siirtää nestettä akselin suuntaisesti potkurimaisella siipipyörällä putken sisällä.
Tiiviit’ näkymiä messuhalliin. Kaksipäiväinen pohjoisen teollisuuden toimijoille suunnattu Pohjoinen Teollisuus houkutteli paikalle Ouluhalliin kahtena päivänä tänä vuonna ennätysmäärän näytteilleasettajia, 380. Messuvieraita järjestäjien mukaan oli kahden päivän aikana noin 4000, noin saman verran kuin pari vuotta sitten.
Iso muutos: SSAB:n Raahen terästehtaalla luovuttiin hiljattain uuden tehtaan rakentamisesta ja sen sijaan masuuneja korvataan valokaariuuneilla, mikä mahdollistaa fossiilivapaan teräksen tuotannon vuoteen 2030. Muutoksen taustasta ja vaiheista kertoi messuilla Arto Kangas, Director, Investments, SSAB.
Vuonna 2017 aloittaneen Kolarin Metallin toimintaa ovat teollisuuden kunnossapito sekä laite- ja teräsrakentaminen. Niissä toiminnoissa yritys on tärkeä alueellinen toimija, ja tarjoaa toki palveluitaan laajemmallekin. Toimipiste on myös Keminmaassa. Osastolla tj. Ari Hooli (oikealla) ja Teppo Petrelius.
MTC Flextek on osallistunut Pohjoisen Teollisuus -tapahtumaan useita kertoja. Tällä kertaa messuosastolla oli mukana Absolentin ja Dupyin suodatinlaitetarjontaa, ja miehiä paikalla pohjoisen Suomen messunäkyvyydestä huolehtimassa tässä kolmin kappalein, vasemmalta Jukka Yläpoikelus, Sampsa Mäkinen ja Simo Kiviniemi.
Mukana messutarjonnassa oli jälleen KiertotalousAreena, missä mukana oli kiertotalouden yrityksiä, tutkimushankkeita ja kehitysympäristöjä Areenalla esitellään älykkään teollisuuden kiertotalousratkaisuja: digitalisaatiota ja automaatiota materiaalivirroissa, älykästä jätehuoltoa sekä uusia kierrätykseen ja liiketoimintaan perustuvia ratkaisuja.
Paikalla oli myös muutama metallin konetalo. Machinery MT oli ensi kerran paikalla ja messuosastolla oli mm. Simo Rantanen kertomassa ajankohtaista kone- ja laitetarjonnasta. Mm. laserhitsaus kuului osaston teemoihin, sen etuja ovat tehokkuus perinteisiin valmistushitsausmenetelmään verrattuna ja laaja materiaalikirjo.
Viime aikoina myös Suomessa yhä vahvempaa jalansijaa ottanut vuonna 1926 perustettu saksalainen työstökonejätti GROB järjesti 100-vuotisteemalla Open House -tapahtuman 17.–20.3.2026.
Tapahtuma järjestettiin GROBin tehtaalla MIndelheimissa, mikä on Euroopan suurin työstökonetehdas (yli 6 100 henkilöä ja 210 800 m² – globaalisti yli 9 600 henkilöä, viidessä tehtaassa ja liikevaihto 2,0 miljardia euroa). Vossi järjesti jälleen asiakasryhmämatkan Open House -tapahtumaan suoraan Konepaja-messuilta.
Esillä oli 40 konetta mm. 5- ja 4-akselisia vaakatyöstökeskuksia sekä monipuolisia robotti- ja palettiautomaatioratkaisuja. Tapahtumassa järjestettiin yli 70 tehdasvierailua 14:sta tuotantohallissa. Mukana oli myös yli 60 kumppaniyritystä esittelemässä mm. työkalu-, kiinnitin- ja ohjelmistotuotteitaan koneistamoille.
100-vuotis Open house -tapahtuman suurin koneuutuus oli uusi GP1350-portaalimallin 5-akselikeskus.
Uusi portaalirunkoinen GP1350-malli
Tapahtuman suurin koneuutuus oli uusi GP1350-portaalimallin 5-akselikeskus, jolla entistä suuremmat monimutkaiset kappaleet voidaan työstää erittäin tarkasti, tuottavasti ja joustavasti hyödyntäen GROBin huipputeknologiaa sekä edistyksellisiä automaatio-, ohjelmisto- ja menetelmäratkaisuja. Uutuuden liikkeet X/Y/Z=1400/1950/1100 mm, työkappalekapasiteetti ø 1400×1100/ø1250×1100 mm sekä pöytä/paletti ø 1400/1250×1100 mm, 3600 kg asti.
”Uusi GP1350-portaalimallin 5-akselikeskus avaa isoja mahdollisuuksia myös suomalaisasiakkaille, kun entistä suuremmat kappaleet voidaan työstää hyödyntäen GROBin huipputeknologiaa sekä vahvaa automaatio- ja menetelmäosaamista”, Marko Vossi kertoo.
GROB COSERA MES/MOM-järjestelmä
Kone- ja automaatiouutuuksien lisäksi esittelyssä oli GROB COSERA eli yrityksen kehittämä MES/MOM-järjestelmä (Manufacturing Execution System / Manufacturing Operations Management). Se toimii teollisen tuotannon digitaalisen ohjauksen ja valvonnan keskusjärjestelmänä, joka kerää, ohjaa ja dokumentoi koko tuotannon osavirran kulun koneilta ja automaatiojärjestelmiltä tuotantolinjalla.
GROB esitteli erittäin laajaa automaatioratkaisuiden tarjoamaansa, joissa 5- ja 4-akselisia vaakakaraisia koneita voidaan yhdistellä mm. lineaaripalettiautomaatioon automaattisella palettien latauksella ja purulla sekä mobiilirobottien tekemällä palettien ja työkalujen vaihdolla, joita ohjataan keskitetysti tehdastason GROB COSERA -ohjelmistolla.
Järjestelmän tavoitteena on lisätä läpinäkyvyyttä, tehokkuutta ja prosessiluotettavuutta tuotantoprosesseihin sekä tarjota reaaliaikaista tietoa tuotannon tilasta. GROB COSERA toimii konevalmistajasta riippumattomasti, integroituu olemassa oleviin IT-ympäristöihin ja mahdollistaa mm. koneiden suorituskyvyn seurannan, OEE-analyysin ja ennakoivan kunnossapidon. vossi.fi/grob
Kva ylhäällä: 100-vuotis Open house -tapahtuman suurin koneuutuus oli uusi GP1350-portaalimallin 5-akselikeskus.
Alumiinipäivä-tapahtuma pidettiin Tampereella huhtikuulla, ja tarjolla oli ajankohtaisasiaa niin talouteen, markkinoihin kuin käyttökohteisiinkin. Tuoreita kuulumisia kuultiin suurhankkeesta, mikä tavoittelee alumiinitehdaskokonaisuuden rakentamista Pohjanmaalle.
Alumiinipäivä on Teknologiateollisuus ry:n Alumiinituotteet-toimialaryhmän järjestämä tapahtuma ja tällä kertaa se pidettiin Tampereella.Tapahtumassa oli mukana noin 50 osanottajaa.
Puheenjohtajana toimi Lauri Hautanen Pursolta, hän esitteli tapahtuman alkuun tuoreen toimialabarometrin tuloksia. Ne yllättivät positiivisuudellaan, kehitys ja näkymät ovat pysyneet kyselyn mukaan myönteisenä, jatkon suhteen tosin riskikerroin kasvaa kansainvälisten tapahtumien myötä, tiivisti Lauri Hautanen.
Sales and Marketing Director Filip Fernqvist Arctialilta päivitti ajankohtaiskuulumisia Pohjanmaalle sijoittuvasta sulattohankkeesta.
Maailman haasteet
Maailmalla käänteitä todellakin riittää ja viime aikoina uutiskärkeä ovat hallinneet Iranin sota vaikutuksineen. Ne olivat keskeistä sisältöä Teknologiateollisuuden tilannekatsauksessa, jonka piti johtava tutkija Hanne Mikkonen.
Talouden tilannekuvassa sodan vaikutukset ovat selkeät, mutta toistaiseksi maailmatalous on kuitenkin selviytynyt sodasta seuranneesta kauppa- ja geopoliittisesta epävarmuudesta pelättyä paremmin. Pitkään jatkuessaan negatiiviset vaikutukset lisääntyvät.Suomessa teknologiateollisuuden uudet tilaukset ja tilauskannat ovat vahvistuneet, mutta ennätyksellinen epävarmuus varjostaa kasvua, totesi Mikkonen.
”Vaikka parantuneet tilauskertymät luovat positiivista näkymää tähän vuoteen, tulee varautua myös turbulentteihin aikoihin kysynnän ja talouden osalta. Jokainen viikko Iranin sodan jatkuessa kasvattaa riskejä talouden heikkenemisestä”, Mikkonen kiteytti.
Iranin sodan heijastukset olivat ydintä myös European Associationin etäesityksessä, minkä piti European Aluminium Associationin Jibril René.
Persianlahti on alumiinin tuotannossa strateginen alue, Persian lahti on suuri vientialue primaarialumiinille (noin 68 miljoonaa tonnia vuodessa) ja myös uusioalumiinin osalta alue on keskeinen. Nyt tuotantoa alueella on sodan vuoksi tuhoutunut ja Hormuzin salmen epäselvä sulku jatkunut. Sodan uhkaava pitkittyminen on vakava haitta, mikä voi vaikuttaa suuresti myös mm. Euroopan markkinoilla alumiinin saatavuuteen, totesi René esityksessään.
Alumiinin 3D-tulostus oli teemana Johannes Karjalaisella.
Pohjanmaan suurhanke
Talouden näkymien lisäksi Tampereen tapahtuman antiin kuului tiivistä ajankohtaisasiaa.
Sales and Marketing Director Filip Fernqvist Arctialilta päivitti ajankohtaisia kuulumisia hankkeesta, mikä tavoittelee alumiinisulaton ja esivalmistuslaitoksen rakentamista Kokkolaan ja Kruunupyyhyn.
Mittaluokaltaan jopa usean miljardin euron hankkeen takana on kansainvälisiä suuryrityksiä, Arctial on hanketta varten perustettu projektiyhtiö.Jos hanke toteutuu, kyseessä on Manner-Euroopan ensimmäinen primäärialumiinia valmistava uusi tuotantolaitos yli 30 vuoteen.
Euroopan tuontiriippuvuutta paikkaamaan suunnitellun, vähähiilistä alumiinia tuottavan tehtaan kohteeksi Pohjois-Eurooppa ja edelleen Kokkolan seutu valikoituivat mm. sähkön saatavuuden sekä hyvien meri- ja tieliikenneyhteyksien vuoksi, projektin alussa sijaintipaikkaa Suomen lisäksi myös Ruotsista ja Norjasta.
Niin eurooppalaisen alumiiniteollisuuden näkökulmasta kuin alueellisesti mm. luomiensa uusien työpaikkojen myötä hyvin kiintoisa hanke etenee toteuttavuustutkimuksista alkuvaiheen teknisiin konseptiselvityksiin. Eri selvitysten valmistumisen jälkeen päätös toteutuksesta tehtäneen ensi vuoden alkupuolella.
Alumiinin käytöstä tukiasemissa kertoivat Team Manager, Technology and Architecture Development Tarmo Korva
Jos päätös on myönteinen, rakennustyöt alkavat ja tuotantoon tehdas päässee vuosina 2029-30, totesi Fernqvist.
Käyttökohteita ja hankkeita
Alumiinipäivillä esiteltiin myös erilaisia ajankohtaisia sovelluskohteita ja hankkeita.
3D-tulostuksen edut ovat mm. haastavien, muilla menetelmillä vaikeasti toteutettujen muotojen tuotannossa, ja nämä seikat ovat keskeisiä myös alumiinimateriaalien osalta. Myös tuotannon nopea muunneltavuus valujen tuotantoon verraten kuuluu etuihin. Mahdollisuudet kiinnostavat, kertoi Johannes Karjalaisella (Amexci AB CTO, Amexci OY CEO).Karjalainen esitteli yrityksen uusia projekteja teollisuudessa ja mm. puolustusvoimien kanssa.
Alumiinipäivänä oli jälleen mukana myös alan teknologia- ja palveluntarjoajien näyttely.
Alumiinin käytöstä tukiasemissa kertoivat Team Manager, Technology and Architecture Development Tarmo Korva ja Nokia Solutions and Networks ja Chief Technology Officer Kimmo Pesonen, ja yrityksestään ja alumiinin käytöstä valmistamissaan tuotteissa kertoi Vice President of Research and Development Miikka Tamminen, Sako Ltd.
Mukana oli jälleen myös tietoa uudesta alan tutkimuksesta. LUT yliopiston yhteistyössä yritysten kanssa toteuttamassa AluWeld -hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin hitsattuja alumiinirakenteita. Hankkeen tavoitteena parantaa tehokkuutta tuotannossa ja laatua elinkaarenhallinnassa.
LUT:in Junior Researcher Juho Havia esitteli projektia, Promecon Janne Saarijoki toi mukaan projektiin osallistuneen yrityksen näkökulmaa projekteissa, mm. alumiinihitsauksen automatisoinnissa ja kitkahitsausprosessin kehittämisessä.
Alumiinipäivä järjestettiin Lapland Hotelsin kokoustiloissa Tampereen Nokia Arenan yhteydessä. Tuttuun tapaan tapahtumaan kuului myös näyttely.
Kari Harju
Ylin kuva: Alumiinipäivä Tampereella. Teknologiateollisuuden Hanne Mikkonen kertoi taloustilanteesta ja näkymistä.
Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo -messukokonaisuus järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19.maaliskuuta.Seuraavassa Konekuriirin verkkokuvakatsauksen toinen osa, pääjuttu ja ensimmäinen osa on julkaistu Konekuriirin uutissivulla 4.4. ja koko kokonaisuus huhtikuun Konekuriirissa.
Kovametalli-IN Oy toimittaa kovametalliratkaisuja sovelluksiin, joissa vaaditaan kulutuskestävyyttä, tarkkuutta ja pitkää käyttöikää. Talon laaja tarjonta ja myös mm. materiaalien nykyhintakehitys puhuttivat kävijöitä osastolla, kertoi standilla Eppu Heino.
Trutekniikan osastolla E-hallissa olivat mukana esittelyssä mm. taivutusleveydeltään kolmimetrinen ja niin yksittäiskappale- kuin sarjatuotantoon sopiva Trumpfin TruBend 1150-särmäyspuristin 150 kN:n puristusvoimin. Toisena koneena osastolla esiteltiin Arkun EdgeBreaker 3000 NEXT-kaksipuoliseen purseenpoistoon ja reunanpyöristykseen.
Retco on vuodesta 1999 toiminut hitsauksen alueen ratkaisutoimittaja, ja yritys oli esillä tutulla paikalla A-hallissa. Tuotevalikoimaa esiteltiin laajasti, kuvassa ratkaisuja orbitaalihitsaukseen. Polysounden P4 on helposti ohjelmoitavaksi suunniteltu uuden malliston orbitaalihitsauskone.
Evomax tuo maahan mm. Spinnerin ja Kitamuran lastuavaa teknologiaa ja osastolla Konepajassa oli kaksi Spinnerin konetta. Tuotepaletti on hiljattain vahvistunut Kosmekin kiinnittimien maahantuonnilla. Niistä osastolla olivat kertomassa Patrik Loibnegger-Maier sekä Evomaxin Tapio Kautto.
Sandvik Coromant oli pitkästä aikaa mukana suomalaismessuilla, tuottavuuden kehittämisen teemoilla mentiin ja uusia sorvauksen, jyrsinnän ja porauksen ratkaisuja esiteltiin. Gear skiving-menetelmän mahdollisuuksia demoamassa kuvassa Mikko Holopainen ja Jani Mäkinen.
Airwellin osastolla oli tarjolla tietoa ja esimerkkejä talon plasma- ja polttoleikkauskoneista ja muista Airwellin edustamista tuotteista. Esimerkiksi Kemperin suodatustuotteet olivat tälle kertaa vahvasti esillä. Mm. kookkaiden tilojen Airdome-hitsaussavun suodatustornia esiteltiin.
Fredkolta oli mukana useita uutuusesittelyjä. Uusi laajennus tarjontaan ovat portugalilaiset Ricon sähköservosärmäyspuristimet. Ensiesittelyssä nähtiin uutuuksia myös Ehrtiltä ja Peddinghausilta. Myös BLM Groupin valikoiman pienin kompakti Smart -putkentaivutin oli mukana. Demotaivutusta tarkastelevat Paolo Bortolan ja Pasi Pitkänen.
Nurminen Toolsin osastolla A-hallissa nähtiin laajasti työkalutarjontaa ja myös automaatiojärjestelmä, mihin kuuluvat Fanuc CRX 10L -cobotti plus sähkötoiminen Schunk-tarttuja ja Siegmund-plasmanitrattu hitsauspöytä tarvikkeineen. Osastolla kuvassa Sami Hellsten ja Oskari Rantalainen.
Intialainen konevalmistaja Cosmos on lastuavien työstökoneiden maahantuontiin ja huoltoihin keskittyvän JR-Machinesin uusi edustus, messuilla oli nähtävillä suomalaisasiakkaalle toimitettava pystykaraisten koneistuskeskus CVM. Jämerä kone Fanuc-ohjauksella, tiivisti JR-Machinesin Jari Virkki.
Kompaktia öljysumusuodatusta: Jukka Yläpoikelus esitteli MTC Flextekin osastolla Absolentin uuden AW-sarjan HEPA H 13-luokan suodatusratkaisuja pienille koneille ja/tai pieniin tiloihin. Sisäänrakennettu älykäs ohjaus, sijoitus koneen katolle tai lisäjalalle. Pienin kapasiteetti malleissa on 250 kuutiota tunnissa, isoin 800 kuutioita tunnissa.
Julkaisemme vielä Konekuriirin verkon uutissivujen kuvakatsauksen kolmannen osan myöhemmin.
Konepaja, Nordic Welding ja 3D Expo -messukokonaisuus järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19.maaliskuuta.
Messukokonaisuus keräsi Tampereelle 17.–19.3.2026 yhteensä noin 6 800 valmistavan teollisuuden ammattilaista, kertoo Tampereen Messut tiedotteessaan.
Messujen näyttelysisällössä nähtiin ratkaisuja tuotannon tehostamiseen, automaatioon ja uusiin valmistusteknologioihin. Kyseessä oli Konepaja-messujen 10-vuotisjuhlavuosi, Nordic Weldingin osalta juhlistettiin kahden vuosikymmenen taivalta. Näytteilleasettajia oli mukana tämän vuoden messuilla noin 250.
Strategisesti tärkeä
Tampereen messukokonaisuus on alan keskeinen tapahtuma ja monet näytteilleasettajat olivat jälleen satsanneet tapahtumaan. Katsottavaa tapahtuma tarjosi runsaasti. Messukävijöitä olisi voinut olla toki enemmänkin, mutta toisaalta asiallista kävijäkuntaa oli liikkeellä. Varsin myönteisesti tapahtumaa standeilla puntaroitiin
Ohjelmasisällöissä teemoja olivat mm. tekoäly valmistuksessa, liiketoimintamallit, NATO-markkinoiden mahdollisuudet ja additiivisen valmistuksen teollinen skaalautuminen. Pääyhteistyökumppani oli Fastems.
”Fastemsille Konepaja on strategisesti tärkeä tapahtuma Suomessa. Pääkumppanuus tuki tavoitettamme kehittää liiketoimintaa yhdessä suomalaisten konepajojen kanssa ja tuoda esiin joustavan valmistamisen merkitystä globaalissa kilpailussa. Messut tarjosivat meille erinomaisen foorumin tavata nykyisiä ja uusia asiakkaita, käydä avointa keskustelua alan tulevaisuudesta ja jakaa käytännön oppeja tuottavuusloikkaan vaihtelevassa erätuotannossa”, kiteytti tapahtumaa messujen pääkumppanin Fastems Oy:n toimitusjohtaja Mikko Nyman.
Hitsauksen SM
Plootu Fennican kaikki palkitut olivat messuilla esillä. Vuoden ohutlevytuote 2026 ja muotoilusarjan voittaja on AIRAM “Made in Lahti” -valaisinsarja. Muotoilusarjan kunniamaininnat saivat SAU-kynttelikkösarja, Junkkari HJ550 -laikkahakkuri. Teollisuussarjan voittaja on Vallox Exxeo -huippuimurisarja, ja teollisuussarjan kunniamaininnan saivat Kome-valopalkki ja Sampo Rosenlew C2 -koeruutupuimuri. Oppilaitossarjassa kunniamaininnat menivät Kiila-kenkälusikalle, Monoco-hyllylle, Gnomon-pöytäkellolle.
Nuorille osaajille suunnatut Hitsauksen SM-kilpailut käytiin messujen aikana. Kärkisijat menivät Savon ammattiopiston suuntaan. Historiallisesti voitto jaettiin, voittajat ovat Aku Hänninen ja Lauri Mutka. Kilpailun järjesti Suomen Hitsausteknillinen yhdistys. Seuraavassa muutamia kuvallisia näkymiä tämän vuoden messuille, web-kuvakatsauksen osa 1. Julkaisemme kaksi osaa Konekuriirin verkon uutissivuilla vielä myöhemmin. Pääjuttu ja kaikki kuvat huhtikuun Konekuriirissa 4/2026.
Kari Harju
Messujen yhteydessä järjestettiin hitsauksen SM-kilpailu kymmenen kilpailijan voimin. Tasainen kisa käytiin, voittajiakin saatiin nyt kaksi samoin pistein. Voittajat ovat Lauri Mutka ja Aku Hänninen. Kisat järjesti Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys ry. Kuva torstain palkintojenjakotilaisuudesta.
Prodmac esittäytyi messuilla A-hallissa ja esillä olivat mm. Behringerin ja MEP:n sahausratkaisuja sekä Finnblastin teknologiaa. Euromac on varsin tuore laajennus valikoimiin, esillä oli valmistajan automatisoitu robottisärmäyssolu. Kuvassa Mika Koivuniemi Prodmacilta ja Andrea Fontanini Euromacilta.
Nakamura-Tomen V-sarjan tuorein sorvauskeskusmalli ja samalla ensimmäinen Eurooppaan toimitettu NTY3-150V oli Insinööritoimisto Ismo Lindbergin messuosaston tähtitarjontaa. Eskomaticille matkaavassa koneessa kaksi karaa ja kolme työkalurevolveria, jotka kaikki pyörivin työkaluin ja Y-akselein.
Kauppa Osakeyhtiö on helsinkiläinen työkalujen maahantuonti- ja tukkuliike pitkin perintein, toimintaa on vuodesta 1918. Messuilla oli mukana monipuolisesti tarjontaa, mm. tuoreita mittalaiteuutuuksia sekä uutta työkalujen säilytysjärjestelmää esiteltiin. Oikealta Juha Virkamäki, ja Markku Ilvesaho.
Vossi panosti messuihin jälleen vahvasti. Ensiesittelyssä kookkaalla osastolla nähtiin kuvan Muratec MWR120TMCY -sorvauskeskus. Muista edustuksista mm. GROBilta oli mukana 5-akselinen vaakakarainen G352-koneistuskeskus ja LVD:ltä 12 kW:n LaserTwo -tasokuitulaser ja RBS4 -robottisärmäyssolu.
Wihuri Oy Teknisen Kaupan osastolla oli mukana tällä kertaa kaksi Mazak-konetta j aautomaatioratkaksujan esiteltiin laajasti. Koneosta mukana oolivat monitoimisorvi INTEGREX j-200 NEO sekä QUICK TURN 250MY -sorvauskeskus pyörivillä työkaluilla, Y-akselilla ja ohjelmoitavalla tukikärjellä varustettuna. Työstökonehuolto esitteli uusia palveluitaan.
Machinery MT:n osastolla kohosi SafanDarley Mini Cell, täysin sähköinen, kokonaisuudessaan automatisoitu särmäysrobottisolu. Solussa ovat mukana E-Brake 35T Mini Cell -särmäyspuristin, kapasiteetiltaan 25 kg:n robotti, kaksi syöttöisempää, talletusasema ja poistoluiska. Levykoko käsittelyyn max. 600 x 800 mm.
Iscar oli esillä tutulla paikalla A-hallissa ja esillä oli tuotetarjontaa moneen lähtöön. Tapani Kärmesniemi esitteli mm. Matrix 360 -työkalujen hallinta ja varastojärjestelmää. Kyseessä on lattialla pieneen alaan sopiva karusellityyppinen ratkaisu pienille ja keskisuurille työkaluille.
Akaan Toijalasta toimiva Tamspark oli jälleen mittavan kokoisin panostuksin mukana Konepajassa. Ratkaisuja esiteltiin laajasti EDM- ja EDM-mikrokoneistukseen, 3D-tulostukseen kuin hitsauksen automatisointiinkin yhteistyörobottien avulla. Taustalla lankasaha United Machiningin Cut E-sarjasta.
Tänä vuonna 85 vuoden ikään ehtivä Maanterä esitteli ajankohtaista tuotetarjontaa niin lastuaviin työkaluihin, hiontaan kuin sahaukseenkin. Lisäksi uutta esitetarjontaa esiteltiin, tuore kookas hionnan alueen hinnastoluettelo valmistui sopivasti messuille. Porukka asettui torstaiaamuna ryhmäkuvaan.
Automaatiota tehokkaaseen tuotantoon: Cron-Tekin kärjessä messuilla oli kolme tuotantokonetta. Kuvassa uutuusmalli CMZ TD30-YS GL100-portaalipanostajalla varustettuna, itsenäinen tuotantoyksikkö sarja- ja piensarjatuotantoon. Myös Brotherin SPEEDIO S700Xd2 ja Makinon viisiakselinen A500Z olivat tarkastelussa
Konepaja-, Nordic Welding- ja 3D Expo -tapahtumat järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 17.-19. maaliskuuta.
Konepaja on metalliteollisuuden kone- ja laiteinvestoinneista päättäville henkilöille suunnattu tapahtuma, tänä vuonna tapahtuma juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan. Ensimmäisen kerran Konepaja järjestettiin vuonna 2016.
Konepajassa esittäytyvät laajasti alan toimijat ja esillä teknologiatarjontaa koko tuotantoketjuun suunnittelusta valmiisiin tuotteisiin.
Konepaja-messut järjestetään tuttuun tapaan samaan aikaa ja samassa paikassa Nordic Welding- ja 3D Expo -tapahtumien kanssa.Nordic Welding onPohjoismaiden suurin hitsaus- ja liittämisteknologian tapahtuma.
Tapahtuma täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tapahtuman yhteydessä järjestetään tuttuun tapaan hitsauksen SM-kisat. Kilpailun järjestää Suomen Hitsausteknillinen yhdistys. 3D Expo kokoaa yhteen tulostuksen toimijoita.
Edellinen messukolmikko, vuonna 2024 järjestetty Konepaja-, Nordic Welding Expo- ja 3D & New Materials -kokonaisuus keräsi Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen yhteensä 6708 messukävijää valmistavasta teollisuudesta sekä alan oppilaitoksista. Lukumäärään ei ole laskettu mukaan näytteilleasettajien edustajien määrää. Päänäytteilleasettajina tapahtumassa oli 236 yritystä.
TruTekniikka Oy järjesti asiakasmatkan Saksaan lokakuussa. Kohteena olivat Blechexpo-messut Stuttgartissa, Trumpfin pääkonttori ja tehdas Ditzingenissä sekä kaksi kiintoisaa teollisuuskohdetta.
TruTekniikka Oy myy ja huoltaa Trumpfin ja heidän yhteistyökumppaneiden levytyökoneita. Ohjelmassa ovat 2D- ja 3D-laserleikkauskoneet, putkilaserit, laserhitsauskoneet, lävistyskoneet ja taivutuskoneet sekä varasto- ja automaatiojärjestelmät. Myös viimeistelyn alueen koneet kuuluvat palettiin.
Saksassa kuljettiin bussilla. Linja-autossa on tunnelmaa.
Saksaan ja usein myös Itävaltaan suuntautuneet, messukäyntejä ja päämiehen tehtaille tehtyjä vierailuja ja asiakaskohteita sisältävät matkat ovat kuuluneet talon ohjelmaan pitkään.
”Ensimmäiset reissut tehtiin vuonna 2008 ja sen jälkeen niitä on tehty lähes vuosittain, mitä nyt koronan vuoksi pidettiin taukoa”, kertoo TruTekniikan toimitusjohtaja Arttu Ryhänen.
”Olemme suunnitelleet matkat kompakteiksi asiapitoisiksi kokonaisuuksiksi, jotka tarjoavat osallistujille valmiin paketin huolettomaan reissuun ja ajankohtaiskohteisiin. Monta mukavaa matkaa on takana”, kertoo Ryhänen.
Messukeikka Stuttgartissa. Taustalla TruBend Center 7030.
Blechexpo ja Ditzingen
TruTekniikan viimeisin ryhmämatka järjestettiin lokakuussa, ja all inclusive -tyyppiseen pakettiin kuuluivat pääkohteiden osalta kierros Blechexpo -messuilla Stuttgartissa, Trumpfin tehtaalla Ditzingenissä, missä sijaitsee myös yrityksen pääkonttori, sekä vierailut kahteen teollisuuskohteeseen Münchenin lähellä. Lennot olivat Münchenin ja takaisin, Saksassa kuljettiin bussilla.
Blechexpossa TRUMPF oli mukana kookkaalla osastolla ja automaatio korostui. Tarkastelussa olivat mm. uusi TruBend Center 7030täysautomaatiolla, myös uudistunut TruBend 3000 esiteltiin.
Messuvierailut ovat hyvä mahdollisuus ajankohtaiseen teknologiaan.
Reitti jatkui tämän jälkeen Ditzingeniin, missä sijaitsee Trumpfin pääkonttori ja moderni tehdas, missä ihmiset ja koneet työskentelevät yhteistyössä ja älykkäät järjestelmät hoitavat tuotantoa joustavan tehokkaasti. Tehtaan yhteydessä on showroomissa esillä valmistajan keskeinen konepaletti, käytännön demoja tehdään eri koneilla.
Kaksi teollisuuskohdetta
Tehdasvierailun jälkeen ryhmä vietti iltaa ja yöpyi Ditzingenissä. Seuraavana päivänä matka jatkui teollisuuskohteisiin. Niistä ensimmäinen oli Heizomat Gerätebau + Energiesysteme GmbH Gunzenhausenissa. Tehdas valmistaa pelletti- ja hakelämmitysjärjestelmiä.
Katsottavaa riitti, järjestelmien osien valmistukseen tehtaalla sadan metrin pituisessa tuotantohallissa on tuoreena investointina käytössä kookas ja monipuolinen leikkauksen ja lajittelun Smart Factory -täysautomaatiojärjestelmä.
Toinen kohden päivän mittaan oli Mertingenissä toimiva Südstahl GmbH & Co. KG, joka tekee myös Suomessa tutun tyyppistä komponenttivalmistusta suurina sarjoina. Illan ja Münchenissä tapahtuneen yöpymisen jälkeen ohjelmassa oli lento Suomeen.
Reissussa pitää huolehtia myös ruoka- ja nestetasapainosta.
Ryhäsmatkat jatkuvat
”Onnistunut reissu tehtiin jälleen”, toteaa Arttu Ryhänen.
”Messukäynti ja vierailut sujuivat hyvissä merkeissä. Siirtymissä liikenneruuhkat viivästyttivät ja aikataulut venyivät, mutta siihen osasimme osin varautuakin. Siksi lento Suomeenkin oli ohjelmassa vasta vierailujen jälkeen eri päivänä”.
Kun peruspaketti toimii, jatkoa seuraa eli reissuja pukkaa luultavimmin tulevaisuudessakin. Ryhäsmatkat -tunnus lanseerattiin tällä kertaa käyttöön niiden tunnukseksi. Lokakuisella matkalla oli mukana tällä kertaa kahdenkymmenen henkilön ryhmä, heistä puolet oli asiakkaita eri puolilta Suomea.
Kari Harju
Kuva ylhäällä: Ryhäsmatkalla Saksassa. Porukkakuva Ditzingenistä.
Teknologia 25 järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 4.–6. marraskuuta. Tapahtuman osa-alueet olivat automaatio, elektroniikka, energia ja vetytalous, hydrauliikka ja pneumatiikka, kaksikäyttöteknologiat, koneenrakentaminen, kunnossapito, kvanttiteknologia, robotiikka, ICT ja 3D.
Teknologia- ja teollisuustapahtuma Teknologia 25 koostui laajasta näyttelystä, ja tapahtuman ohjelmaan kuuluu perinteisesti mittava ohjelmatarjonta. Messut ovat tapa päivittää tietämystä ajankohtaisista aiheista, ja Teknologiassa ollaan liikkeellä isosti myös juuri vahvan tietopuolisen tarjonnan takia.
Ajankohtaisesitykset keräävät runsaasti kuulijoita. Tapahtumassa kuultiin nyt kaikkiaan 140 ajankohtaispuheenvuoroa kaikkiaan viidellä ohjelmalavalla, sekä lisäksi ohjelmassa oli seminaareja, mm. uusi johdon seminaari teemalla Rohkeaa johtajuutta – kasvua ja kilpailukykyä suomalaiselle teollisuudelle.
Keynote-puheenvuoroja kuultiin tapahtumassa Suomesta ja maailmalta. Avainaiheita olivat mm. kestävä teollisuus, teknologia turvallisuuden edistäjänä, tekoälyllä kilpailuetua ja vetytalous sekä teollisuuden modernit energiaratkaisut.
Edelliskerran Teknologia järjestettiin vuonna 2023 ja tapahtuma kasvatti kävijä- ja näytteilleasettajamääräänsä parin vuoden takaisesta. Teknologia 25 -tapahtumassa vieraili kolmen päivän aikana 13 067 alan ammattilaista ja päättäjää. Osastoilla esittäytyi yli 400 näytteilleasettajaa. Tapahtuma järjestettiin samaan aikaan Cyber Security Nordic 2025 kanssa. Teknologia järjestetään jälleen kahden vuoden kuluttua. Teknologia 27 on kalentereissa 9.-11. marraskuuta 2027.
Kari Harju
Ajankohtaisteemat esillä. Teknologia-messujen sisältöä oli kookas näyttely ja vahva tietopuolen. Oulussa toimivan teräs- ja metalliteollisuuden konenäkösovelluksiin keskittyvän Sapotechin myyntijohtajan Hannu Suopajärven teemana MX Stagella olivat konenäkösovellukset metallinvalmistusprosesseissa.
Automaatioratkaisuja laajalla kattauksella: Loimaalla toimiva Robomation valmistaa sisälogistiikan robotti-, kuljetin- ja pakkausratkaisuja ja pääasiassa lavoille tai alustoille lavattaville tuotteille. Messuilla pyöri pakkauslinjasto, mitä ohjattiin yrityksen kehittämällä RobotVisor- valvonta- ja ohjausjärjestelmällä.
Cencorp Automation on erikoistunut elektroniikkateollisuuden taustaprosessien automaatioon ja tarjoaa ratkaisuja piirilevypaneloinnin purkuun, erikoiskomponenttien sijoitteluun ja testikäsittelyihin. Timo Marjamäki kuvattiin vierellään Beckhoff-teknologiaan perustuva 1000 BR EVo2-automaatti.
Vesileikkuri pienille kappaleille. Joonas Malinen demosi ACG Nyströmin standilla Protomaxia 300x300mm:n leikkuualalla. Etuna laaja materiaalikirjo, materiaalin vahvuus käsittelyyn max. 25 mm, mukana 2000 bar korkeapainepumppu. Vesileikkauskoneiden ohella mm. lasermerkkauslaitteet kuuluvat ACG Nyströmin ohjelmaan.
Robottitoimittajista mm. ABB Robotics oli messuilla mukana tutun kookkaalla osastolla. ABB Robotics and ABB Groupiin kuuluva itävaltalainen automaatiotoimittaja B&R esittelivät messuilla mm. useita GoFa-cobottisovellutuksia, mukana oli keskeisesti kokonaisuus, missä toimivat mm. B&R:n ACOPOS 6D -älykuljetusjärjestelmä ja GoFa-yhteistyörobotti.
Käytännön esimerkkejä onnistuneista robotiikkaprojekteista kuulijoille. Machine Toolin sovelluspäällikkö Juho Liljamo esitteli yleisölle Robotics Stagella projektia, jossa automatisoitiin hydrauligeneraattorin kokoonpano- ja pulttausvaiheet osaksi tuotantolinjaa konenäköä ja älykästä tuntoaistia hyödyntävän yhteysrobotin avulla.
Fanucin yhteistyörobottisarja on CRX, mikä tarjoaa vaihtoehtoja eri tarpeisiin ja kokoluokkiin. Messuilla oli nyt mukana CRX-10/iA / L 10 kg:n kapasiteetilla ja 1418 mm ulottuvuudella. Ohjaus Fanuc R-30iB Plus, mm simulointilaitteistot optiona. Standilla oli messuilla esittelytöissä mm. Benos Linkevicius, Fanuc Nordic / Baltics.
Myös konepajoja oli standeillaan messuilla mukana. ST-Koneistuksen standilla tarjottiin kävijöille tietoa talon ydinosaamisesta eli hydraulilohkojen ja -komponenttien koneistuksesta sekä niiden kokoonpano- ja testauspalveluista. Jarno Siltamäen ja Janne Lampisen mukaan vierailijoita osastolla kävi mukavasti.
Lillbacka Powerco tunnetaan puristinvalmistajana ja puristimia oli useampia esillä myös myös Teknologia-osastolla, lähinnä malli FP 145. Myös pienempää tarjontaa oli esillä, kuten kätevä ja kevyt akkukäyttöinen hydrauliikkapuristin P16BAT. Myös talon muuta tarjontaa esiteltiin, mm. putkien ja hydrauliletkuasennelmien lasermerkkainta.
John Smithin metallimusiikin harrastajat tietävät vahvatasoisena kotimaisena alan festivaalina, mutta tiedoksi sellainen, että John Smith -nimellä toimii myös tsekkiläinen yritys, joka valmistaa kevyitä ja liikuteltavia puristinratkaisuja kuuma- ja kylmämuovaukseen, taontaan, leikkaukseen, puristukseen tai lävistykseen. Jiri Hrala esitteli messuilla John Smith 12-ratkaisua.
Mectalent oli mukana Teknologia 25 -tapahtumassa, ja talon erikoisosaamistahan on tarkkuusmekaniikka, vaativa laitevalmistus ja tuotekehitys. Mectalentin tuoreita uutisia on yrityskauppa, missä Mectalent liittää toimintaansa TeknoComp Oy:n. Kauppa vahvistaa Mectalentin osaamista CNC-koneistuksessa ja hienomekaniikassa.
Metecnon teema Teknologiassa oli robottikoneistus ja mm. Siemensin uutta innovatiivista MTR-tekniikkaa esiteltiin. Se tuo uutta tarkkuutta ja siten uusia mahdollisuuksia ratkaisuihin robotin aiempaa jykevämmän rakenteen, akseleiden sijainnin tarkemman mittauksen ja ohjelmallisten kompensointien myötä, totesivat Marika Metsähonkala ja Matti Metsähonkala.
Teknologia 25 startup-kilpailun voittaja Aavuus Oy
Suomen Messusäätiön myöntämä 10 000 € startup-kilpailun palkinto jaettiin Teknologia 25 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Teknologia-alan startup-yrityksille suunnatun kilpailun voitti Aavuus Oy.
Aavuus voitti startup -kilpailun. Kuva finaalista, puhumassa Aavuus Oy:n toimitusjohtaja Joonas Jokela.
Aavuus Oy rakentaa globaalia maanpäällistä laserverkostoa avaruusromun havainnointiin ja seuraamiseen. Verkostolla tuotetun datan avulla muodostetaan kattava avaruustilannekuva, jota hyödyntämällä satelliittioperaattorien on mahdollista varautua ja välttää yhteentörmäyksiä avaruusromun sekä muiden kappaleiden kanssa.
Voittajan valintaa raati perusteli erinomaisella pitchauksella, avaruusteollisuuden universaalilla markkinalla ja sen laajalla potentiaalilla sekä Aavuuden tiimin kovatasoisella osaamisella.
Käytämme evästeitä ja vastaavia teknologioita varmistaaksemme sivuston toimivuuden ja parhaan käyttökokemuksen. Hyväksymällä evästeet annat luvan käsitellä esimerkiksi tietoja sivuston käytöstä (kuten mitä sivuja katsot ja kuinka kauan viivyt) sekä teknisiä tunnisteita, joiden avulla sivusto tunnistaa käyntisi. Jos et hyväksy tai perut suostumuksen, osa sivuston toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Toiminnalliset evästeet
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai käyttö on välttämätöntä, jotta sivusto toimii oikein ja jotta käyttäjän pyytämä palvelu voidaan toteuttaa.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastoevästeet
Teknistä tallennusta tai käyttöä käytetään ainoastaan tilastointiin.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Marketing
The technical storage or access is required to create user profiles to send advertising, or to track the user on a website or across several websites for similar marketing purposes.