Työväline- ja Muoviteollisuuden neuvottelupäivät – Ammattiasiaa tiiviissä paketissa

Työväline- ja Muoviteollisuuden neuvottelupäivät pidettiin maalis-huhtikuun vaihteessa Vantaalla. Kahden päivän tapahtuma tarjosi tuttuun tapaan osallistujilleen tanakan paketin ajankohtaista ammattiasiaa.
Työväline- ja Muoviteollisuuden neuvottelupäivät on vuosittain järjestettävä tapahtuma. Edelliskerralla tämän Teknologiateollisuuden toimialatyhmän tapahtuma pidettiin verkossa, nyt taas onnistui kokoontuminen totuttuun malliin, parin päivän tapahtuma kostuu esityksistä ja iltaohjelmasta, ja tällä kertaa paikkana oli siis Vantaan Flamingo.

Sodan vaikutuksia
Tapahtuman kärkeen kuultiin toimialaryhmän puheenjohtajan Kai Syrjälän, (Kaidoc Oy) avauksen jälkeen terveisiä ISTMA:n (International Special Tooling and Machining Association) kokoontumisesta Lissabonissa (Reeta Luomanpää, Teknologiateollisuus ry).
Näinä aikoina kiintoisan suhdannekatsauksen loi Teknologiateollisuuden johtava ekonomisti Jukka Palokangas ja otsikkona oli sodan vaikutukset teknologiateollisuuteen.
Kohtuullisilta kuitenkin näyttäisivät, niin karmea kuin itse sota onkin.
Sodan vaikutuksia meille
päin leikkaa Venäjän suunnan jo Krimin valtauksen jälkeen pudonnut osuus suomalaisyritysten aktiviteeteista. Venäjän osuus mm. teknologiateollisuuden Suomen viennistä oli pudonnut vuonna 2021 vain 5-6 prosenttiin.
Osuus tuonnista ja viennistä on koko kuvassa pieni, toki tiettyjä artikkeleja, kuten öljyä ja nikkelimalmia, Venäjältä on tuotu suhteessa paljon yli 80 prosentin tasolla niiden kaikesta tuonnista.
Myös koko euroalueen näkökulmasta vaikutukset ovat jääneet Palokankaan mukaan tähän mennessä ainakin vielä maltillisiksi, mm. maaliskuussa kasvu jatkui edelleen ja ennusteet ovat edelleenkin positiiviset. Hinnat toki nousevat. Yritysten ja Suomen tuotantokykyä ja huoltovarmuutta pitää nykytilanteessa vahvistaa, sanoi Palokangas.
Muoviteollisuuden ajankohtaistilannetta ja osin myös sodan aiheuttamia ilmiöitä esitteli esityksessään myös toimitusjohtaja Vesa Kärhä Muoviteollisuus ry:stä.

Muottiteollisuuden kehitysvaiheista
Ajankohtaiskatsausten jälkeen kuultiin esityksiä useista teemoista, niitä olivat katsaus tuotesuunnittelun vaikutuksista työkaluprojektin onnistumiseen, niitä luotasivat R&D Principal Engineer András Tanczos ja Vesa Palojoki, ABB Oy:stä (Drives).
Muottibusineksen vaiheisiin Suomessa loi katsauksen toimitusjohtaja Jukka Nurmi, Muottituote Oy ja Böhlerin pulverimetallurgisiin teräksiin perehdytti tekninen johtaja Ilkka Harri, Sten & Co Oy Ab ja materiaalin valintaan ja tuotesuunnitteluun muotinvalmistuksen kannalta puolestaan ruiskuvaluasiantuntija Matti Majava, Camteam Oy.
Muita päivän esitysteemoja olivat Laserteksturoinnin mahdollisuudet (Dirk Rohde, DMG Mori),
Ilmastovaikutusten arviointi muoviteollisuudessa (Managing Director Antti Niskanen, LCA Consulting Oy), Muoviteollisuus ry:n UPSKILL-projekti (Asiantuntija Pirjo Pietikäinen, Muoviteollisuus ry) ja Työvälinevalmistuksen tilanne maailmalla (toimialaryhmän puheenjohtaja Kai Syrjälä, Kaidoc Oy).
3D-tulostuksen mahdollisuuksia tiiviisti
Tapahtuman toisen päivän esitykset keskittyivät pitkälti 3D-tulostukseen, mikä kovin ajankohtainen ja monia kiinnostava teema onkin.
Aamupäivän kokonaisuudessa CEO Harri Kulmala, DIMECC Oy esitteli Suomen 3D-tulostuksen kasvuekosysteemi FAME:a. FAME on vuonna 2020 perustettu kokonaisuus, jonka tarkoitus on edistää 3D-tulostuksen kehitystä Suomessa, ja tarjoaa kanavia ja yhteisöllisyyttä ja yhteyksiä mm. tutkimukseen, tuotesuunnitteluun ja kaupallistamiseen.

Näkökulma on liiketoiminnallinen, ja mukana on nyt 16 partneria eri 3D-tulostuksen eri sektoreilta ja 10 tukijäsentä. Uudet tulijat ovat tietenkin tervetulleita mukaan, yhteistyössä ja yhteyksissä on toki voimaa maailmalla kasvavassa ja runsaasti potentiaalia tarjoavassa 3D-tulostuksen maailmassa, totesi Kulmala.
VTT:n Research Scientist Antti Vaajoki esitteli 3D-valmistuksen automatisointiin liittyviä asioita, suuntaa, mikä on ahkeran tutkimuksen kohteena. Research Director Mika Salmi, Aalto-yliopisto esitteli Muovisten lopputuotteiden ja komponenttien valmistamista 3Dtulostamalla. ja päivän päätökseksi kuultiin vielä jotain aivan muuta, Kuumakanavien standardoinnin mahdollisuuksia esitteli Sales Manager Tero Ruskovuo, Meusburger Georg GmbH & Co KG.
Ammattilaiskohtaaminen keräsi varsin mukavasti kiinnostuneita Vantaan Flamingoon, yli 50 osanottajaa. Tuttuun tapaan Työväline- ja Muoviteollisuuden neuvottelupäivilläpalkittiin jälleen myös Vuoden Työvälinevalmistaja, tunnustuksen sai Camteamin Matti Majava. Vuoden ruiskuvalaja on puolestaan Leomuovi Oy.
Kari Harju