Kasvu hidastuu, mutta jatkuu

Kasvu jatkunee kuluvana vuonna, vaikka sota Ukrainassa on heikentänyt teknologiayritysten tilannetta ja näkymiä. Tiedot perustuvat Teknologiateollisuus ry:n kyselyyn, jolla tiedusteltiin sodan vaikutuksia vientiyritysten liiketoimintaan. Kyselyyn vastasi 580 teknologiayritysten toimitusjohtajaa.

Suuri määrä yrityksiä kuitenkin ilmoittaa, että liikevaihto supistuu, kannattavuus heikkenee, investointeja lykätään ja lomautuksiakin on tulossa.

Sota on kyselyn mukaan kasvattanut dramaattisesti yritysten epävarmuutta ja liiketoiminnan riskejä. Peräti 85 prosenttia teknologiateollisuuden teollisten toimialojen yrityksistä ilmoittaa, että materiaalien ja raaka-aineiden saatavuus on heikentynyt edelleen sodan alkamisen jälkeen. Lähes sama määrä yrityksiä arvioi tilanteen jatkavan heikentymistä lähikuukausina. Erilaiset tuotantohäiriöt ovatkin todennäköisiä vuoden edetessä.

Kustannusten jyrkkä nousu heijastuu yritysten kannattavuuteen. Peräti 53 prosenttia yrityksistä arvioi kannattavuutensa heikentyvän kuluvana vuonna verrattuna viime vuoteen.

Myös monen yrityksen investointisuunnitelmat ovat menneet uusiksi. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 20 prosenttia on laittanut investointisuunnitelmia jäihin, ja viisi prosenttia yrityksistä on perunut investointeja.

Tuotantomäärän laskua ennakoi kyselyn mukaan 23 prosenttia vastaajista. Yrityksistä 17 prosenttia kertoo, että henkilöstöä joudutaan lomauttamaan tai irtisanomaan sodan suorien tai epäsuorien vaikutusten takia.

Huojentava on kuitenkin tarjouspyyntökyselystä saatu tieto, että kysyntä oli vielä huhtikuussa kohtalaisen hyvällä tasolla, Teknologiateollisuuden kyselystä ilmenee.