DMG Mori Open House, Pfronten

DMG Mori Open House Pfrontenissa esitteli työstökoneiden kehityskulkuja ja trendejä ensimmäistä kertaa kahden viikon mittaisella tapahtumalla toukokuussa.
DMG Morin perinteinen kotinäyttely Pfrontenissa oli nyt ensimmäistä kertaa yli kahden viikon mittainen, ja syynä olivat tietenkin pandemiaa liittyvät syyt. Päivittäistä kävijämäärää suositussa tapahtumassa saatiin näin vähennettyä ja samalla lisää mahdollisuuksia henkilökohtaisiin tapaamisiin paikan päällä.
Automaatio kuului tapahtuman teemoihin, kaikkiaan 14 kokonaisvaltaista automaatioratkaisua nähtiin toiminnassa, mukaan lukien Robo2Go MAX, MATRIS light PH Cell 2000 ja PH 50.
Kaikkiaan koneita oli esillä tapahtumassa 26, lanseerauksia oli mukana kaksi, uusi lähtötason kone 6-sivuiseen koneistukseen ja DMU/DMC 85 H -monoblock -koneistuskeskus.

NTX 500
Valmistajan mukaan alle 7 m²:n kokoinen NTX 500-konistuskeskus on uusi ratkaisu monimutkaisten työkappaleiden nopeaan ja mikrokoneistukseen esimerkiksi lääketieteellisen teknologian alueella.
Suuntaus kohti yhä monimutkaisempia työkappaleita vaatii monipuolisia valmistusratkaisuja, ja DMG Morin NTX-sarja sisältää sorvaus- ja jyrsintäkeskuksia, jotka mahdollistavat vaikkapa luulevyjen tai implanttien valmistuksen vaativilla aloilla ja erityisesti lääketieteen tekniikassa.
NTX 500 on nyt sarjaan uusi uusi lähtötason koko, ja sarjan kompaktein malli tarjoaa työskentelyalueen työkappaleille aina ø 120 x 558 mm asti. Suurempien sisarmalliensa tapaan NTX 500:n sydän on nopea Turn & Mill compactMASTER-kara, jonka kääntöalue on +/- 120°. Se mahdollistaa sujuvan 5-akselisen samanaikaisen koneistuksen, Y-akseli liikkuu 150 mm. Lisäksi sorvaus- ja jyrsintäkeskus mahdollistaa vaativien työkappaleiden täydellisen koneistuksen kuudelat sivulta.

DMU/C 85 H monoBLOCK
DMU/DMC 85 H monoBLOCK on suunnattu erityisesti koneenrakennus-, muotti-, ilmailu- ja puolijohdesektorin alueen toimijoille.
DMU/DMC H monoBLOCK-sarja on DMG Morin kokonaisuus koneita näille sektoreille, ja nyt valmistaja esittelee uudet DMU 85 H monoBLOCK ja DMC 85 H monoBLOCK mallinsa paletinvaihtajalla sarjan laajennuksena.
Valmistajan mukaan vaakakarainen 5-akselinen samanaikainen koneistus mahdollistaa monimutkaisten työkappaleiden prosessivarman tuotannon. DMU/DMC 85 H monoBLOCK:n kookas 850 x 1150 x 900 mm:n liikealue palvelea monenlaisia komponenttien tuotantoa aina 1000 kg:n kappalepainoihin saakka, ja perustan tarkalle koneistukselle mahdollistavat jäykkä konealusta, vaakasuora portaalikonsepti, termosymmetrinen muotoilu ja kokonaisvaltainen jäähdytyskonsepti.
DMG Morin Open House Pfrontenissa järjestettiin 9.-21.5. DMG Mori Finland järjesti tapahtumaan asiakasmatkan.