OK-Vise lisää tuotantokapasiteettiaan
OK-Vise Oy:n vahvistaa tuotannon kapasiteettiaan. Syksyllä asennettu uusi koneistuskeskus tuo lisää suorituskykyä koneistukseen Fixturing Concept-myynnin kasvaessa ja edustaa jo talossa entisestäänkin tuttua Okuma-teknologiaa.

OK-Vise on Muuramessa toimiva kiinnitinlaitevalmistaja, alallaan samalla ainut kansainvälinen toimija niin Suomessa kuin Pohjoismaissakin.
Yritys tunnetaan varsinkin matalakiinnittimistään, joiden idean keksi yrityksen perustaja Olli Kytölä kiila-ankkurista ja niiden kehittäjänä yritys on toiminut jo 1970-luvulta lähtien.
Nykyisin matalakiinnitinmallisto on laaja ja tarjoaa ratkaisuja moninaisiin ympäristöihin ja kiinnitystarpeisiin. Samalla ne ovat myös osa OK-Visen laajempaa ns. Fixturing Concept-kokonaisuutta, johon kuuluu erilaisia kiinnitysjärjestelmiä eri kohteisiin ja alustoille.
Järjestelmän uusimpia tuotteita ovat manuaalisten kiinnittimien ohella elektroniset, automaattikiinnitykseen tarkoitetut kiinnittimet.
”Automaattivalmistus ja robotisoidut järjestelmät ovat teollisuuden nykypäivää ja vaativat aiempaa enemmän myös kappaleenkiinnitykseltä. Automaattikiinnittimet vastaavat tähän kehitykseen”, toteaa OK-Visen toimitusjohtaja Olavi Meriläinen.

Suotuisaa kehitystä markkinoilla
OK-Vie on pitkään ollut kasvuyritys. Viennin vetämän OK-Visen liikevaihto on noussut yhtäjaksoisesti vuosia, tänä vuonna päästään jo yli kolmen miljoonan euron vaihtoon.
Yritys vie työstökiinnitysjärjestelmien komponentteja vuosittain n.40 maahan ja vientiin tuotannosta menee yli 90 prosenttia.
Yksi kehityksen tekijä on ollut juuri Fixturing Concept-kokonaisuus, mikä on Meriläisen mukaan saanut markkinoilla hyvän vastaanoton.
”OK-VISE Oy:n Fixturing Concept on saanut suosiota erityisesti USA:ssa ja Saksassa. Tärkeimmäksi asiakasryhmäksi on noussut suuret kansainväliset jakelijat, jotka valmistavat myös itse kiinnitinkomponentteja – siis OK-VISE Oy:n kilpailijat. Tämä on ollut mahdollista ainoastaan tuotannon ja tuotteiden korkean laadun ansiosta”, sanoo Olavi Meriläinen.

Lisää tuotantokapasiteettia
Fixturing Concept-tuotteiden myynnin kasvun myötä OK-Vise lisää parhaillaan tuotannon kapasiteettiaan Muuramessa, missä tapahtuu yrityksen kaikki valmistus. Sen myötä yritys hankki hiljattain käyttöönsä uuden koneistuskeskuksen.
Hankinnassa päädyttiin Okuman MB 56VA -mallin pystykaraiseen keskukseen, mikä saatiin asennettua syyskuussa. Kone on yrityksen toinen työstökeskus, ja koneen malli on sama yrityksen aiemman, jo useamman vuoden käytössä olleen koneistuskeskuksen kanssa.
Uusi keskus lisää tuotantokapasiteettia yrityksessä oleellisesti, ja varmistaa tuotannon jatkumista myös mahdollisissa häiriötilanteissa.
”Tämä on erityisen tärkeää koska tuotteiden korkean laadun lisäksi OK-VISE on tunnettu myös täsmällisistä toimitusajoista”, toteaa Olavi Meriläinen.
MB-V-sarja on perusta Okuman kaikille pystykaraisille keskuksille. Olennaista nopeaan ja tarkkaan koneistukseen suunnitelluille sarjan koneille on myös ergonominen muotoilu ja etupuolelta tapahtuva käyttö, jotka vievät minimaalisen vähän lattiatilaa. MB 56VA -mallin pöydän mitat ovat 1300 x 560 mm ja akseliliikkeet X/Y/Z 1050/ 560/ 460 mm. Karanopeus on vakiona 8000 ja eri veriosta on saatavilla aina 35 000 kierroksen suurnopeuksiin saakka. Työkalujen määrä on 20, 32 tai 40 valinnan mukaan.
Koneen toimitti MTC Flextek. ”Olemme tyytyväisiä saamaamme palveluun”, toteaa OK-VISE Oy:n tuotantopäällikkö Janne Tuunanen.

Kohti uuden sukupolven automaattikiinnittimiä
Tuotantokapasiteetin lisäyksen ohella OK-Vise jatkaa panostuksiaan tuotekehitykseen.
”Erityisesti USA:ssa työvoiman saanti konepajoihin on tänä päivänä vaikeaa. Tästä syystä automaation osuus kasvaa vauhdilla, ja OK-VISE onkin jo aloittanut seuraavan sukupolven automaattikiinnittimien suunnittelun”, Olavi Meriläinen toteaa.
Markkinoille uudet automaattikiinnittimet tulevat lähivuosina. Esimakua näistä oli saatavilla jo tämän vuotisilla Hannoverin EMO-messuilla.
Kari Harju