Konepaja Santala vahvisti leikkauskapasiteettiaan – Levyjen ja putkien leikkaus samassa paketissa

Lempäälässä toimiva Konepaja Santala Oy muokkaa laserleikkauksen toimintojaan. Uuden yhdistelmäkoneen myötä pienten ohutlevyosien leikkauksen omaan haltuun ja lisäetuna on, että myös putket voidaan leikata nyt oman katon alla ja kätevästi samalla koneyksiköllä.

Konepaja Santala Oy:n ydinosaamista ovat palkki-, levy- ja teräsrakenteet.

Niitä Lempäälässä toimiva alihankintayritys tekee projektitöitä mm. voimalaitoksille ja konevalmistajille. Suuri osa tuotannosta menee asiakkaiden kautta välillisesti vientiin.

Pitkä kokemus ja monipuolisuus ovat talon valtit, yritystaustaa on 1980-luvun alusta lähtien.

Santala palvelee asiakkaitaan CAD/CAM-tuotesuunnittelusta levytöiden, hitsausten ja koneistusten, pintakäsittelyjen ja kokoonpanojen kautta testauksiin, valmiiksi tuotteiksi saakka.

”Idea on, että asiakas saa hitsatut palkki- ja levyrakenteet sekä koneistetut komponentit ja niiden yhdistelmät täältä samasta osoitteesta. Iso erikoismateriaalivarasto ja asiallinen teknologia ovat eduksi toimitusten nopeudelle sekä kiireellisten projektien toteuttamiselle”, linjaa Juha Santala, DI ja perheyrityksen toisen polven toimitusjohtaja.

Bodorin yhdistelmäkone tehostaa Konepaja Santalan arkin ja putkenleikkaustoimintoja Lempäälässä.

Laserleikkaus omaan haltuun

Pitkän kokemuksen tuomaa tiukkaa ammattiosaamista parinkymmenen hengen työpanoksella toimivalla Santalalla arvostetaan kovasti, ja toki ajanmukaista tuotantokalustoa.

”Omavaraisuus CNC-konekannassa on johtoajatuksiamme, pintakäsittelyt tarvittaessa ostamme muualta”, sanoo Santala.

Santalan konekantaan kuuluu levytöiden puolella poltto-/plasmaleikkauksen ja särmäyksen kalustoa sekä hitsauksen laitekantaa niin perinteiseen kuin robottihitsaukseenkin. Koneistuksessa palvelee mm. 4-akselinen CNC-koneistuskeskus isolla työkalumakasiinilla sekä indeksoivalla päällä varustettu CNC-pitkäjyrsin, ja toki monenlaista muuta laitekantaa.

Yhdistelmä tuo etuja, toteavat toimitusjohtaja Juha Santala ja FMS-Servicen myyntipäällikkö Kari Riihimäki. Konetta ohjataan visuaalisella Bodor Prolla.

Viimeksi Santala on panostanut erityisesti laserleikkauksen toimintoihinsa.

”Tähän saakka olemme hankkineet pienet levyleikkeet ja tarvitsemamme putkenleikkaukset verkostomme kautta. Se toimii hyvin, mutta on samalla haaste toisinaan juuri toimitusaikojen suhteen, ja kiireaikoina piirre tietenkin korostuu, kaikilla kun on se kiire usein samaan aikaan. Halusimme nyt kehittää näitä laserleikkauksen toimintoja tekemisissämme, ottaa prosessit ja siten myös niihin liittyvän osaamisen kokonaan omaan haltuun ja investoida uuteen kalustoon myös tällä sektorilla”, Santala kertoo.

”Ihan pelkästään levylaseria emme olleet hankkimassa, mutta niiden putkenkäsittelytoiminnot kiinnostivat erityisesti. Sitten huomasin FMS-Servicen ilmoituksesta Konekuriirin takasivulta Bodorin yhdistelmäkonemallin. Kiinnostuin, otin yhteyttä maahantuojaan, ja siitä asiat sitten lähtivätkin nopeasti etenemään”, hymyilee Juha Santala.

Kätevästi yhdistelmällä

Bodor on kuitulasereihin keskittyvä kiinalainen konevalmistaja, palettiin kuuluvat kuitulaserit tasolasertöihin arkki- sekä kelamateriaaleilta, putkilaserleikkaamiseen, ja juuri yhdistelmät.

Suomessa valmistaja on vielä tuore merkki, koneita on ollut Suomen markkinoilla reilun kolmen vuoden ajan.

”Jo yli 40 erityyppistä Bodorin taso-, putki- ja yhdistelmälaseria toimii jo Suomen teollisuudessa. Lisää on tulossa”, kertoo FMS-Servicen Kari Riihimäki.

Levykoko koneelle on 3000×1500 mm. Putkenleikkausyksikkö on sijoitettu koneen sivulle.

Santalaa Bodorissa kiinnosti juuri valmistajan yhdistelmätekniikan toteutus.

”Bodor on mittavan kokoluokan valmistaja ja sen taso- putkilaseryhdistelmässä on toimiva portaaliratkaisu, mikä löytyy käytännössä vain kiinalaiskoneista. Sen myötä vaihto arkilta putkenleikkaukseen ja takaisin on tarvittaessa nopeasti ja notkeasti toteutettava operaatio. Meille projektitöihin ja pienille sarjoille se ratkaisu sopii hyvin. Iso etu niin kustannusten kuin tilojen käytön kannalta oli, että saimme yhden koneen hankinnalla molemmat toiminnot”, Santala sanoo.

Notkea yhdistelmäpaketti

Sekä arkin- että putkenleikkaukseen soveltuvalle ja nykyisin CT-mallitunnuksella toimittavalle (aiemmin PT) Bodorin yhdistelmäkoneelle levykoko on 3000×1500 mm, vaihtopöytä nopeuttaa levynkäsittelyä.

Putkenleikkausyksikkö on sijoitettu koneen sivulle. Pyöreitä putkia vakiomallin kone käsittelee 20-230mm halkaisijoin (neliö 20 x 20mm – 160 x 160mm). Santalalle kustomoidussa yhdistelmäkoneessa putken maksimikoot ovat pyöreillä putkilla 360mm ja neliöputkilla 250mm X 250mm. Putken pituus käsittelyyn voi olla 6,5 metriä.

Bodor käyttää koneissaan IPG Photonicsin tai Max Photonicsin resonaattoreita ja tehoja koneisiin on saatavilla 40 kW:n saakka. Yhdistelmäkoneita toimitetaan enimmillään 6 kW:n tehoin, tämä teholuokka on myös Santalalla. Ohjaus koneessa on uuden sukupolven Bodor Pro.

Nykyaikaisia piirteitä teknologiassa ovat mm. automaattinen focuspisteen säätö ja automaattinen suuttimen vaihto, huolto- ja keskitysasema avustavat koneen käytössä.

Korkeapainekompressori säästää kustannuksia ja sen sijoitus koneen yläpuolelle tilaa.

Santalan koneen varustukseen kuuluvat kaasukuluja säästävä paineilmaleikkauskompressori sekä savukaasuimuri.

Käyttötarpeisiin soveltuvan yhdistelmäteknologian lisäksi iso asia myös Santalalle koneen hankinnassa oli se, että huolto ja varaosapalvelu toimivat pitkän huoltotaustan omaavan suomalaisen maahantuojan FMS-Servicen kautta. Lempäälään kone asennettiin käyttöön syksyllä. Sen jälkeen sille on ollut töitä tiiviiseen tahtiin.

”Työtilanne on yleisestikin hyvä, ja samantyyppistä näkymää on eteenpäinkin. Projektitöihin tietty vaihtelu kuuluu toki aina. Pyrimme olemaan osaltamme aktiivisia ja vahvistamaan toimintojemme perustaa myös investoinnein jatkossakin. Vaativa valmistus, tehokkaat koneet ja korkea osaaminen ovat kotimaisen tuotannon valtit”, Juha Santala sanoo.

Kari Harju